"Tiedän että sinulla on terve sosiaalinen elämä".
Minulle kerrottiin ikäänkuin "varoiksi" noin tänään, aiheena tämä ajankohtainen,
elämässäni uusi verkkoyhteys kotona.
Heh heh.
No baarissa olen tasaisen tappavaan tahtiin vieraillut sekä maanantaina että eilen.
Kuuluu tapoihini, kyllä.
Eilisilta äityikin oikein mukavaksi:
Lähdin ensin melkoisen pitkin hampain katsomaan kun...
Turku palaa.
Oli "tulishow".
Vain sukkahousuhevi puuttui (sen sijaan taisi olla Rinneradiota, kö?)
Juhlittiin siis Turkua vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkina.
Se olikin lopulta hauskaa.
Sitten ystävän kanssa syömään.
Sitten kaljalle. Havannaan, joka on sikaribaari. Siellä sai polttaa...
Polttaminen oli erittäin, hm, nautinnollista, nostalgistakin.
Aika kului ihan keskiyön paremmalle puolelle.
Aamulla villapaita tosin antoi painavan eriävän mielipiteen sen päälle laittamisesta.
Tapojeni vastaisesti uskoin sitä, piti sentään
performoida
itsensä töihinkin hetkeksi.
Tänään joukkotapaaminen oman alan ihmisten kanssa, niiden jotka sattuvat,
jostain käsittämättömästä syystä,
olemaan myös ystäviä.
Ja vielä yksi a-tutkinto. Laulajan.
Menen yleisöksi eli henkiseksi tueksi (ja Pölhöllä on kirjaimellisesti sormensa pelissä).
"Tervettä sosiaalista elämää" saattaa ilmaantua sen perään vielä vähän lisää.
;-)
Yours truly, -Rokkihomo
- - -