Ketään ei voida pitää vastuullisena mistään, minkä ei ymmärtänyt olevan väärin. En ole koskaan ymmärtänyt suoraaan rangaistuksilla kasvattamista, musta se on käsittämätöntä. Ei voi olla oikein nykäistä remmistä koiraa, joka kiskoo. Nykäys on rangaistus, ja rangaista voi vain valitusta väärästä teosta.
Ensin opetetaan mikä on oikein. Sitten kerrotaan, kun menee väärin. Sitten pyydetään tekemään oikein. Vasta sen jälkeen voi rangaista.
Eikö niin?
Pieni lapsi, eläin tai lapsen tasoisesti ajatteleva ei ole teoistaan vastuullinen samalla tavalla kuin aikuinen. Lasta kasvatetaan kiittämällä ja torumalla motiiveista, ei niinkään teoista. Ei ole väliä jos maito kaatuu vahingossa. Kiukussa kaadetulla maidolla on väliä.
Älykkyys tuo vastuuta. Tarkoituksen viattomuus pyhittää keinon kun tekijä on kyvytön vastuuseen, mutta aivan toinen luku on ymmärtävä tarkoitushakuisuus.
Minusta ei ole yhtään enempää oikein kiduttaa eläintä, vaikka tarkoitus olisi kirjattu siististi paperille ja seuraukset kirjattaisiin vielä tarkemmin. Jos kani saisi valita, se olisi varmasti mielummin perheen lemmikki, jolle isäntä jonain päivänä päättää syöttää paketillisen pesupulveria, kuin laboratoriossa kyyhöttävä pulverikani.
Ihmisen logiikka on omituinen, ja se eläytyy vain ihmistunteisiin. Laboratoriokanin pito on olevinaan eettisempää, koska siihen ei sisälly petosta, kuten lemmikkikanilla tehtyyn julmaan kokeeseen. Meidät on kasvatettu arvottamaan motiiveja.
Enkä mä väitä, ettei motiivien tarkkailu olisi aivan oikein. Se ei vain ole olennaisinta silloin, kun teoilla on elävä kohde. Eettisyyttä pohtiessa tärkeintä on objekti.
