Pelottaa

Mä olen ollut taas kamalan väsynyt. Joulun pyhät meni silloin nukkuessa, samoin uuden vuoden tienoilla iski väsymys ja sen jälkeen ainakin yhtenä tai kahtena päivänä viikossa en oo jaksanut muuta kuin nukkua. Ensin koko yön, sitten heräämättä välillä ilta seitsemään - kahdeksaan. Se on alkanut heijastua koko mielialaan, ei oikein jaksa.

Kun on kerran ymmärtänyt oman kuolevaisuutensa, luottamus elämän pysyvyyteen ei enää palaa. Verikoearvot oli ihan hyvät, eikä mitään suoraa merkkiä sairauden palaamisesta ole, mutta mielessä se mahdollisuus jäytää joka kerta, kun väsymys tuleekin taas uudelleen. Rakas on koittanut lohduttaa, ja onhan se mahdollista, että toipumisessa vain on mutka matkassa, että olen stressaantunut liikaa, että väsymys on vain merkki paranemisesta. Mutta entä jos?

Sitä ei olla kysytty ääneen.

Viimeksi mun unipäivänä rakas jäi kotiin treeneistään ja oli mun vieressä joka kerta, kun heräsin nukahtaakseni uudelleen. Ehkä sekään ei osaa olla miettimättä, entä jos. Entä jos meidän yhteinen aika on kuitenkin jo käymässä vähiin.