Mä kysyn uudelleen ja suoremmin, koska viimekertainen ei tuottanut toivottua tulosta: Miksi pitää sanoa, että jokin on niin itsestäänselvää, ettei siitä voisi puhua, kun voisi vain sanoa olevansa asiasta samaa mieltä?
Ei musta ole ollenkaan rakentavaa jatkuvasti puolustaa oikeuttani kirjoittaa niistä asioista joita mietin, siksi ettei kukaan väitä vastaan. Itsestäänselvyys on nimestä päätellen juuri sellainen asia, josta kaikki - tai koska meitä on niin moneen junaan - lähes kaikki ovat samaa mieltä.
Se siitä.
Pojan syntymän jälkeen oon kirjoittanut hirveän vähän. Sille on toki varsin pätevä syy, se että lapsi vie niin paljon aikaa ja huomiota ja mä tahdon olla mahdollisimman paljon läsnä. Sitten vasta kun hän on jo nukkumassa, on aikaa tehdä läksyjä ja harrastaa jotain.
Koen valinneeni oikein. Silti mua harmittaa. Musta olisi hienoa, jos nyt olisin seurannut ja raportoinut pojan kasvua ahkerasti, ja sillä tavalla yksityiskohtaisesti kuin kerroin elämästäni aloittaessani blogin kauan sitten.
Onhan meillä videot ja valokuvat ja muistoja. Ne ovat kuitenkin aina irrallisia pätkiä, eikä sitä arkea jota eletään ja joka on kuitenkin kaikkein tärkeintä, ole säilöttynä missään.
Rakas suhtautui asiaan toteamalla, että jos mä voisin säilöä kaikki muistot jotka haluan, me emme mahtuisi elämään niiden keskellä uusia.
8 kommenttia
L. Vääräsääri
23.4.2010 14:18
Mä en tajua mitä tarkotat, eihän sun kanssa oltu samaa mieltä. Ei opetuksesta, ei siitä miten ihmiset yleensä reagoi tai ajattelee. Sä kirjotit ajattelevasi erillailla kuin useimmat ja ainakin mä olin sitä mieltä että useimmat ajattelee just niinkuin sä. Eli eri mieltä sun kanssa.
Sä vaikutat uhrilta siksi että sä vedät herneet nenään kun joku on eri mieltä tai kyseenalaistaa sun kirjotukset. Ja sitten vihjaat että niillä on joku asenne ongelma.
Onnea perheelle.
kesäpoika
23.4.2010 16:59
"Pakko sanoa että sulla taitaa olla jotensakki isoja ongelmia alemmuuden tunteen kanssa. Niin usein sä täällä käsittelet sitä että älykäs voi olla vaikka ei olisikaan käynyt kouluja ja kukaan ei edes ole sun kanssa eri mieltä."
En tiedä, miksi sinun on niin vaikeaa ymmärtää, mihin milloinkin viittaan. Varmaan olemme niin erilaisia ihmisiä itseilmaisun suhteen. En tiedä pitäisikö aina selittää, koska kyse selkeästi on vaikeudesta ymmärtää. Toisaalta selittämisestäkin tulee kierre, koska todennäköisemmin ymmärrät senkin eri tavoin kuin tarkoitin.
Mitä itsestäänselvyyksiin tulee, en oo pelkästään uhri. Ekan kerran kirjoitin sen kun mua alkoi ärsyttää miten joku selitti samaa asiaa jonka olin selittänyt hänelle, ja mä tunsin hänen varastaneen ihailun joka olisi kuulunut minulle. Sitten huomasin, että munhan kuuluisi olla iloinen. Tuollaiset asiat ovat inhimillisiä.
Minusta keskusteluun ei kuulu ollenkaan toisen motiivien miettiminen. Enkä oo tässäkään pelkästään uhri. Sekin on inhimillistä. Kuitenkin aina kun aihe katoaa tai sen ainut anti on toisen persoonan kommentointi, se muuttuu sellaiseksi väittelyksi jota en välittäisi käydä. Josta yritän opetella irti.
Eri mieltä oleminen ei haittaa ollenkaan. Johtopäätösten tekeminen minusta mielipiteideni tähden on minusta asiatonta ja aivan eri asia kuin eriävän mielipiteen esittäminen. Tätäkin oon toistanut eri ihmisille aika loputtoman monta kertaa, eikä eroa silti ole hahmotettu.
Toivoisin että edes kokeiluluontoisesti yrittäisit pysyä aiheessa ja unohtaisit kuka siitä puhuu.
Jotkut hahmottavat sen alusta asti. Valtaosa.
Kiitos onnentoivotuksesta.
kesäpoika
23.4.2010 17:21
Mä uskon siihen, että ihminen opettaa muille kuinka häntä kohdellaan. Oon sanonut samoista asioista jo niin monta kertaa, että tästä lähtien jätän yksinkertaisesti huomioimatta ne kommentit, joissa mulle keksitään motiiveja, luonteenpiirteitä ja tunteita, koska olen eri mieltä kuin niiden esittäjä.
L. Vääräsääri
23.4.2010 19:02
Sähän olet ihan pelle! Mitä sä napiset oikein kun itse ensimmäisenä sanoit mulle että sun ymmärtäminen voi olla vaikeaa jos on "asenne"? Älä nillitä jostain motiivi pohtimisesta koska sä sanot jokaiseen kommenttiin että asenne ongelma jos sua ei kehuta.
Varastanut ihailun? Huh huh.
Sun kannattaa varmaan miettiä vähän sitä mitä sä opetat kohtelemisesta itsekkin koska sä teet kaikkea tota mitä itse tuomitset.
No joo, ensi kertaan.
kesäpoika
23.4.2010 20:21
Oonko mä muiden mielestä jotenkin älyttömän ankara?
Nermal
26.4.2010 08:25
Ei kannata ottaa itselleen niin kamalan suurta ongelmaa siitä, miten ihmiset reagoivat mielipiteisiin tai perustelevat/ovat perustelematta kantojaan. Voi vain kohauttaa hartioita ja todeta "ai toi ajattelee eri tavalla". Moisten pohtimiseen uppoaa vain määrättömästi energiaa.
Et ole mun mielestä ankara. Mutta käsittämättömän sinnikäs kyllä, jos joku ajattelee eri tavalla :)
cloudberry
26.4.2010 12:42
Ikävää, kun niin monesti sun mielenkiintoisien kirjoitustesi jälkeen takerrutaan lilllukanvarsiin ja keskustelu karkaa vähän muualle - ja niin usein samaan suuntaan )= Ehkä pitkät ja monipolviset kirjotukset kannattaisi jakaa usempaan yksittäiseen osaan, niin asiat eivät jäisi toistensa jalkoihin?
Kuitenkin tämänkertaiseen aiheeseesi kommentoiden - ymmärrän hyvin tuon muistojen dokumentoinnin. Haluan tehdä ihan samaa. Välillä joku vihjaa, että ei kannattaisi elää menneissä ja muistoissa niin paljoa, mutta tykkään niin paljon muistelemisesta. Ja usein vasta jälkikäteen tajuaa kaikenlaista, kokonaiskuvaa, tapahtumaketjuja, omia ajatusmalleja yms. Ja tykkään elää asioita uudelleen. Ja päiväkirjat, joihin palaan uudelleen, ovat kanava ylipäätään purkaa asioita jonnekin, kun harvoin on ketään, kelle purkaa.
Kirjoitatko henk.kohtaista päiväkirjaa tai oletko kirjannut minnekään ylös ajatuksia pojan ajalta? Ehkei vieläkään ole myöhäistä ottaa vähän aikaa ja kirjoittaa nyt? Toisaalta, olettehan eläneet ne hetket, paljon sitä muistaa varmaan kuitenkin ja muutkin ehkä muistavat, jos tulee keskusteltua aiheista. Onko siis tarvetta? Otatko onkeesi siitä, mitä rakkaasi sanoi?
Iloista kevättä koko teidän perheelle! Minä tykkäisin ainakin kuulla kaikenlaisia kuulumisianne(=
kesäpoika
26.4.2010 16:38
Omat lapsuusmuistot on mulle valtavan tärkeitä. Lapsena vain elää eteenpäin, eikä osaa pysähtyä miettimään asioita, ja musta traumaattisten kokemusten kannalta on hienoa omata konkreettisia muistoja, joiden kautta voi ymmärtää ja elää asioita uudelleen läpi aikuisena. Palaset asettuvat aivan eri tavoin yhteen.
Pojan kohdalla mua surettaa se, miten nopeasti pieni lapsi kehittyy. Että kuitenkin olisi kaivannut enemmän sitä aikaa, kun Poika oli pelkkä vauva vasta, vaikka toisaalta olenkin ylpeä miten hienosti hän jo puhuu ja osaa.
Elämässä tapahtuu aina monia asioita yhtä aikaa päälleekkäin, ja joskus tuntuu että niistä voi käsitellä vain yhtä kerrallaan. Muu jotenkin vain liukuu ohi ja on mennyt.
Mun perusluonteeseeni kuuluu se, etten tahtoisi luopua mistään. Yhtään mistään. Uusia asioita saa kasvaa päälle ja rinnalle, mutta aina kun uusi vie pois jonkin tutun, suren, vaikkei oikeastaan olisi mitään syytäkään.