[7.11.2013] Olin tänään seuraamassa Tuomiokirkon kryptassa järjestettyä keskustelua "Moniäänisyys kirkossa", jossa puhuivat mm. HS:n päätoimittaja Riikka Venäläinen ja jossa oli Janne Villan vetämä paneeli, jossa puhuivat Kallion khra Teemu Laajasalo, evankelisluterilaiseen kirkon viestintäjohtaja Seppo Simola, Leena Huovinen, Arto Antturi sekä useita keskustelijoita eri puolilta kirkollista kirjoa. Minun suvaittiin esittää yksi yleisöpuheenvuoro katsomosta.
Kerroin tehneeni 40 vuoden ajan metodikritiikkiä kirkon ja kristillisten herätysliikkeiden tavasta käsitellä homoudesta annettua tieteellistä tietoa, joka on väitöskirjani mukaan suurelta osin puutteellista, yksipuolista ja vääristynyttä. Kerroin miten kristillisten ääriliikkeiden taholta ylläpidetty keinotekoinen kuva seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä on suorastaan sairastuttanut sen omaksuneet homot ja lesbot ja ajanut monet aikoinaan itsemurhaan.
Ilmaisin valitteluni sen johdosta, että kristillisen yhteisön käsitellessä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ei useinkaan pitäydytä tieteellisiin faktoihin.
Annoin myös paneelissa keskustelleelle Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalolle teoksen Seksuaaliterveys Suomessa, jossa on Sexpon entisen toiminnanjohtajan Jussi Nissisen ja minun artikkeli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiasta Suomessa. Annoin myös siitä teoksesta yhdessä amerikkalaisen sosiologian professorin Ilsa Lottesin kanssa kääntämäni ensimmäinen englanninkielisen suomalaisen seksologian oppikirjan (New Views on Sexual Health - jonka muuten kävin viemässä Tarja Haloselle presidentin linnaan kun se ilmestyi vuonna 2000, olihan Tarja Halonen yksi Sexpon perustajajäsenistä)
Kerroin yleisölle Tuomiokirkon kryptassa, että olen tiukasti pysytellyt erossa sensaatiohakuisesta ohihuutamisesta mediassa ja että kieltäydyin menemästä television pahamaineiseen homoiltaan ja Enbusken homo-ohjelmaan radiossa, vaikka minua pyydettiin niihin.
Sen sijaan hain ja pääsin Kallion seurakuntaneuvostoon 2010 ja olen ollut mukana toimittamassa tietoteosta Saanko olla totta? (Gaudeamus 2011), jossa on uusin tieteellinen tieto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä trans-ihmisistä.
Yritin saada perille sanomaa, että myös uskonnon piirissä esitettyjen väitteiden homouden olemuksesta tulisi perustua tutkittuun tietoon perustuviin, tieteessä hyväksyttyihin tosiasioihin.
Korkeat kristityt panelistit puhuivat taas minun ylitseni ja ohitseni. Olin pahoillani siitä, ettei taaskaan ole kutsuttu yhtään asianosaista eli itse seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ihmistä ja annettu hänelle puheoikeutta.
Tilaisuuteen osallistuneille kerroin miten itse olen edennyt tieteellisen tiedon jakamisessa: olen käynyt henkilökohtaisesti viemässä Saanko olla totta? -teoksen mm. Kristillisdemokraattien Päivi Räsäselle ja Patmosin Pasi Turuselle ja osoittanut kädestä pitäen yksityisessä tilaisuudessa ne kohdat, joissa heidän väitteensä eivät pidä paikkaansa tosiseikkojen kanssa.
On ollut myönteistä havaita, että yksityisopetukseni ansiosta väitteet siitä,
että homous olisi sairaus tai että hiv/aids leviäisi laajasti Suomessa ovat loppuneet tuolta taholta.
Annoin heille Suomen lääkäriliiton puheenjohtajan Heikki Pälven lausunnon siitä, että homous on poistettu jo vuosia sitten Suomen sairausluokituksesta sekä johtavan hiv/aids-lääkärin Jussi Sutisen tiedotteen, jonka mukaan tänä päivänä Suomessa elävien hiv-positiivisten henkilöiden eliniänodote on sama kuin väestössä yleensäkin edellyttäen että henkilö noudattaa lääkinnällisiä ohjeita.
Näiltä osin olen siis onnistunut pilaamaan kaksi keskeistä äärikristillisten propaganda-argumenttia käynnissä olevassa kulttuurisodassa tekemällä niiden virheellisyydet läpinäkyväksi.
Samalla olen joutunut tiettyjen äärihomojen hampaisiin, koska toimintani on vaikuttanut niin sovittelevalta, että teostani Saanko olla totta? on nimitetty "uskonnolliseksi kioskikirjallisuudeksi".
Kahden tulen välissä toimiminen vuosikymmenien ajan on romuttanut minut henkisesti, taloudellisesti ja terveydellisesti.
Eikä tarkoitukseni ole valittaa. Haluan itse asiassa onnitella kirkkoa siitä, että se onnistui lausunnollaan Oikeusministeriölle 28.5.1968 saamaan aikaan sensuurilain, jonka tarkoitus oli saada homot kokemaan itsensä poikkeavina ja sairaina. Siinä kirkko onnistui erinomaisesti.
3 kommenttia
kesäpoika
8.11.2013 03:34
Musta on hienoa että jaksat työstää asioita niiden ihmisten ja ryhmien kanssa, jotka monet muut ohittaa, koska heidän kohtaamisensa on niin haastavaa. Tai joita ei syystä tai toisesta pidetä niin tärkeinä, että heidän mielipiteillään tai niiden muutoksella koettaisiin olevan itselle suurtakaan merkitystä. Niin monet kokee vain vastavuoroista aggressiota ja pesee kätensä koko jutusta. Hyvä, ettei sentään kaikki.
"Äärihomo" ei oo oikein toimiva ilmaisu, vaikkakin hauska, koska homous ei oo ajatustapa, aate tai maailmankuva. Äärihomo tarkoittaa ihmistä joka on aivan erityisen vahvasti omaan sukupuoleen seksuaalisesti suuntautunut, eli ei yhtään bi.
Olli Stålström
9.11.2013 16:48
Kiitän sinua kesäpoika. Muistan hyvällä miten olit niitä harvoja, jotka antoivat minulle tukea ja suhtautuivat asiallisesti useita vuosia sitten kun olin henkisen väkivallan kohteena näillä palstoilla yrittäessäni työstää rauhaa ääripäiden välille.
Olet oikeassa siinä, että "äärihomo" on kökkö sanonta, koska eihän tosiaankaan homous ole mikään aate. On todella haastavaa löytää oikea termi sille lynkkaushengelle, joka on levinnyt kaikkialle yhteiskunnassamme taloudellisten olojen kiristyessä ja ihmisten taistellessa yhä kovemmin vähenevistä resursseista. Tarkoitan sellaista kärjistynyttä kyynärpäätaktiikkaa, kilpailuhenkeä, omaneduntavoittelua ja toisella tavalla ajattelevien lyömistä erilaisin leimoin.
Tieteellisesti tarkka termi voidaan löytää esimerkiksi sosiaalipsykologiasta 'autoritaarisuuden' nimikkeen alla. Sen muotoilivat alun perin Frenkel-Brunswick, Adorno ja kumppanit tehdessään laajaa tutkimusta sodan jälkeen niistä yhteiskunnallisista ja persoonallisuuden tekijöistä, jotka johtivat fasismiin Saksassa vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen ("The Authoritarian Personality").
Autoritaarisuus on siitä hankala käsite, että sitä voi ilmetä sekä oikeistolaisena että vasemmistolaisena poliittisena ilmiasuna. Siksi siitä ei saa helpolla tehtyä tämän hetkisissä poliittisissa väännöissä käyttökelpoista lyömäasetta. Yhdysvaltalaiset tiedotustutkijat Bull & Gallagher ovat mielestäni tavoittaneet asian ytimen teoksessaan Perfect Enemies, jossa he kuvaavat tiedotussodan koko kenttää: on olemassa pienehköt mutta äänekkäät, hyökkäyshaluiset ja projektiiviset kivien heittelijät kummallakin puolella kun taas suuri enemmistö on hiljaa ja kärsii.
Se strategia, jota itse olen yrittänyt toteuttaa, on jonkinlainen muunnos Martin Luther Kingin ja Nelson Mandelan totuus- ja sovittelukomission menettelytavasta, jossa vastapuolet henkilökohtaisesti tavaten piirtävät tiekarttaa kohti rauhaa siten, että mitään osapuolta ei hiljennetä tai tuhota.
Itse olen saanut jonkin verran edistystä kirkon johdon sekä Setan kanssa suhteessa homojen yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Olen jopa ehdottanut, että piispa Askola kutsuisi koolle pyöreän pöydän kokouksen, jossa istuisivat kaikkia äärimielipiteitä edustavat taistelijat eri poliittisilta ja uskonnollisilta äärilaidoilta.
martin
25.11.2013 14:25
Kiitos siitä, että pyrit rakentamaan rauhaa. Minusta juuri se, että ei saada juuttumaan "taisteluhautoihin", on se oikea tapa. Eihän esim. homofobisen kristityn ohi tai yli puhumisella voiteta mitään. (Voiko kristitty olla homofobinen..?). Olemme tietenkin kaikki epätäydellisiä, mutta pyrkimyksen suunta on jo ratkaiseva. Olet sitä hyvää osoittanut (minun mielestäni).
On hienoa, että näet homofoobikon lähimmäisenä.