Huhhei.. joulu on siis mun osalta ohitse.
Toisaalta hassua, koska eihän minun edes pitäisi viettää joulua, niinkuin silleen niinku jouluajoulua (you know, Trishtristh (brittihuumoria)).
Mutta olisi kieltämättä ollut ihan kiva nukkua vielä yksi aamu pidempään ja nauttia tämän ajan olemisesta ja sen sellaisesta.
Luulisin, että joulupäivä on ainoa päivä vuodesta, kun "osaan" antaa itselleni aikaa nukkua pitkään - silleen tuntematta syyllisyyttä siitä, että nukun pitkään. Eilen heräsin kahdeltatoista. :) Ja tänään.. 3:40. :P
Mutta joo, kauheen kivaa loppuvuotta kaikille kivoille ihmiseille! :)
--Druzy, joka karkaa nyt lentokoneeseen leikkimään.
Kuvastaa tuntemuksiani aika todentuntuisesti. Aamusta pääsenkin iloisesti(?) hymyilemään parillesadalle lomalle pääsevälle ihmiselle. Tunnen olevani suossa. Tarvitsen lomaa! Ja määräaikaisille työläisille ei sellaista ihmettä tapahdu. Huoh. Ja hyvää Yulea.
Englannin matka oli ja meni. Ja nyt tietää taas sen, ettei töissä auta valittaa väsymystä seuraavaan puoleen vuoteen, kun "vastahan sä olit lomalla."
Todella oli lomaa. Huimaavat 4 päivää _vapaapäiviä_ joiden järjestämisen sain hoitaa aivan itse. Määräaikaisten työsoppareiden hyvä puoli, ei tarvitse todellakaan huolehtia mistään lomista yhtään, kun sellaisia ei kerry.
Ja tietenkin tähän samaan keitokseen voidaan lisätä työpaikkahaastattelun saaminen. 21.12. olisi haastattelu, Surreyssä, Englannissa. Liput, jos lentäisin edestakas käymään haastattelussa maksaisivat vain 550e tai siitä ylöspäin. Eli taas kerran joudun soittamaan ja sanomaan, että "sorry, can't really make it then." Se siitä(kin) kesätyöpaikasta.
Inhottaa jo valmiiksi lähteä huomenna aamuyöstä töihin. Tiedän jo, että työt menevät ihan kivasti ja luultavasti tulee olemaan hauskaa, mutta silti. EVVK. :P "Ammatinvalintakysymys", sanoisi pomoni. Toivon nykyisin melkein päivittäin, että olisin tehnyt järkevästi ja valinnut sen toisen ammatin. Saisin ehkä joskus lomaa ja rentoutumisaikaa.
Ja pitäisi tehdä tuhat ja yksi asiaa, mutta tuntuu, ettei ole voimia mihinkään. Tekee mieli vain istua pimeässä ja kuunnella rauhallista musaa.
np. Loreena McKennitt - Incantation (uudelta "An Ancient Muse" -levyltä)
Ai tämänkertainen kuva? Se on yhdestä työhaastattelustani. Greenockista, Skotlannista. Hulluksi siellä olisi tullut. :D Mutta kaunista kerrassaan oli. Soveltuu juurikin tähän olotilaan.
Äh. Neljäs saikkupäivä ja vieläkin on puolikuntoinen olotila. Eikö flunssatkin voisi olla kuin vanhaan hyvään aikaan? Muutama päivä ja ne oli poissa? Näköjään nykyaika vaikuttaa myös flunssiin: kaiken on kestettävä pidempään tai sitä on turha hankkia. :D (päivän optimistihetki)
No, minkäs teet. Istuttava vaan on koneen ääressä ja pelattava rentouttavaa EverQuest 2 -nettipeliä ja nautittava sekalaista määrää erilaisia juomia (mukaanlukien aivan sairaan kamalan makuinen Panadol Hot, johon on pakko päteä se "jos se ei maistu pahalle, niin se ei auta -juttu), sekä Berocca.
Niin, ja kuvassa on herttainen Hillevi Hiiri, Hunter of Orcs :)
Osoittaakseen suunnatonta rohkeutta, hän kipusi korkean, osittain sortuneen tornin huipulle ja surmasi örkkejä taioin.
"Merelle, merelle. Siellä tuuli kantaa huudot valkolokkien ja vaahto saartaa rantaa. Länteen päin on päivä laskussansa. Harmaa laiva, harmaa laiva, kuuletko kun kansa kutsuu näin..."
Tolkienia. Sopii hyvin tämänkertaisen blogaussession päättäjäiseksi. Kuva on siis Hesasta, Kauppatorilta. Eli käytännössäkään ei länteen. :D
"Nyt ulapoita purjehdin, allani vedet syvät. Rannalle viimeiselle meri maininkeja ajaa ja kadonneeseen saareen kutsuu laulu vaeltajaa."
Nauskut, mauskulit, kisut, hirviöt, riiviöt, lutuset..
Kun katsoo niiden silmiä, ei jää epäilystäkään siitä, ettei niillä olisi pahat mielessään heti saman tien, kun käännät niille selkäsi. :)
Oikeasti noitten söpöliinien simmut on aivan kirkkaan siniset. :) Ja ehdottomia halipulassa. :)
Vakavatkin asiat voidaan esittää iloisesti. :) Oli aivan pakko napata kuva Tenskulla tai Las Palmasissa (en nyt muista kummassa), kun oli aikaa odotellessa omaa konetta saapuvaksi sinne.
Ne, joille kuva ei aukea: kuva muistuttaa turvavyöhykkeestä, joka on pidettävä aina koneen moottoreiden ollessa päällä. Ei siis saa kävellä siiven ali! ;)
Tiedätte varmasti elokuvan? Siis sen, mikä tapahtuu viisi vuotta edellisten Teris-leffojen jälkeen. Ja tässä leffassa Teriskin on *hunk* :D
Vaikka tiesinkin jo ennakkoon, luettuani noin miljoona arvostelua ja kuultuani kavereiden "oli muuten huono"-parjausta, ostin DVD:n ja katsoin sen tänään. Ja kieltämättä, vanhana Teris-fanina (kyllä, heivaa se Lois pois ja ota mut!!!) olin hieman pettynyt. Juoni oli mitä oli, mutta se ylenpalttinen ja _blatantti_ yhdistäminen erään noin 2000 vuotta sitten eläneeseen puusepän poikaan oli todella törkeää ja tökeröä. :( Olen niin pettynyt. Käytännössä katsoen koko elokuvan jälkimmäinen puolisko oli kuin olisi Raamattua lukenut. Aivan uskomatonta.
Jos kerran EU on huolissaan Bondissa olevasta mainostulvasta (no okei, sitä oli aika tavalla...), niin eikö tästäkin elokuvasta pitäisi tällainen piilomainonta poistaa? :)