Havaintoja

Näytetään bloggaukset elokuulta 2014.


Siili

Siili eli eurooppalainen siili (Erinaceus europaeus; ruotsiksi igelkott, viroksi siil) on yleinen nisäkäs Euroopan lounais-, länsi- ja pohjoisosissa. Suomessa siilejä elää lähinnä Tornio-Kajaani -linjan eteläpuolella, mutta niitä on tavattu myös Etelä-Lapissa.
Siilin iho on terävien piikkien (3000 - 6000) peitossa. Jalat ovat lyhyet, samoin häntä, pää on kulmikas ja sitä koristaa melko pitkä kuono. Siili on kaikkiruokainen, mutta syö pääasiassa maaselkärangattomia (hyönteiset, etanat, hämähäkit, madot), joskin mm. sisiliskot, käärmeet, sammakot ja kasvisruoka maittavat. Urossiilin reviiri on noin neliökilometrin kokoinen, naaraan puolet tästä.
Siili rakentaa useita pesiä: lisääntymispesiä ja säänkestäviä talvipesiä. Talvipesässä siili vaipuu horrokseen, joka kestää yleensä lokakuusta huhti-toukokuulle säätilasta ja maantieteellisestä sijainnista riippuen.
Sekä uros- että naarassiilillä on useita parittelukumppaneita. Siilillä on 1-3 pesuetta vuodessa ja poikasia syntyy kerrallaan 4-6, joista noin puolet on elossa vuoden kuluttua. Siili voi elää 7-vuotiaaksi.
Siili on Uudenmaan maakunnan nimikkoeläin.
---
Siilit liikkuvat yleensä iltaisin ja öisin, mutta täällä kaupungin keskustassa ne tekevät myös päiväkierroksen alkaen noin kello 15.
Tämä kerrostalomme pihassa ruokaileva siiliemo hämmästyi nähdessään nurmikolla makoilevan 182-senttisen eliön.








Laulujoutsen

Laulujoutsen (Cygnus cygnus; ruotsiksi sångsvan, viroksi laululuik) on suurikokoinen (pituus 140 - 160 cm, siipien kärkiväli 220 - 240 cm) valkoinen vesilintu, joka pesii Euraasian mantereen pohjoisosissa. Laulujoutsen oli sukupuuton partaalla Suomessa 1950-luvulla. Lajin rauhoitus ja valistustyö ovat tehonneet, ja laulujoutsenia pesii nykyään lähes koko maassa. Viime syksyn joutsenbongauksessa laskettiin yhteensä 52 200 laulujoutsenta. Laulujoutsen on parhaimpia esimerkkejä siitä, miten ihminen voi pelastaa eläinlajin häviämisen partaalta.

Laulujoutsen on Suomen kansallislintu ja BirdLife Suomen tämän vuoden lintu.