Havaintoja

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2014.
Edellinen

Pirkanmaan Pride-marssin tapahtumia 44 kuvan kera - täydennetty

Leimaudu yhdenvertaiseksi -pridemarssi järjestettiin lauantaina 7.6.2014. Tapahtuman suojelijana oli Tampereen kaupunki.
Pirkanmaan Pride on osa valtakunnallisen Setan 40-vuotisjuhlallisuuksia. Pirkanmaan Seta on toiminut 41 vuotta. Leimautumispäiviä ja -bileitä on järjestetty jo 26 vuoden ajan.

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin toivotti kaikki tervetulleiksi ja julisti sateenkaarirauhan. Hän otti puheessaan kantaa hlbtiq-kansalaisten ihmisoikeustilanteeseen maailmalla ja Suomessa. Häntä huolettaa erityisesti se, että tietämättömyyttä ja pelkoja hyväksikäyttävä retoriikka on saanut jalansijaa myös Suomessa, mikä näkyy esimerkiksi niissä keskusteluissa, joita käydään tasa-arvoisen avioliittolain ja translakikysymyksen ympärillä.

Kaupunkien ja kuntien tehtävistä hän sanoi muun muassa:
-Myös kunnissa meidän päättäjien ja muiden toimijoiden tulee tarkastella omaa toimintaamme yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Jokaisen kuntalaisen on voitava kohdata sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen ilman pelkoa asenteellisuudesta ja tuomituksi tulemisesta. Jokaisen sateenkaarilapsen ja -vanhemman on voitava luottaa siihen, että koulun henkilökunta kohtelee kaikenlaisia perheitä samalla, yhdenvertaisella kunnioituksella.

Suosittelen lukemaan koko puheen. Sanna Marin on sateenkaariperheen lapsi, joten hän tietää mistä puhuu:

http://sannamarin.net/blogi/2014/06/07/126/?page2










Edellinen