Havaintoja

Näytetään bloggaukset maaliskuulta 2015.
Edellinen

Yhdenvertaisuusmarssi 21.3.2015 - 30 kuvaa

Yleistä

Ensin ikävät asiat. Olen ollut sangen saamaton, joten ei tullut lähdettyä esimerkiksi Rovaniemen Arctic Prideen ja Kirjeiden Tom of Finland -näyttelykin on toistaiseksi näkemättä.
Myönteisenä seikkana voin mainita, että kevätaurinko on piristänyt sen verran, että osallistuin Yhdenvertaisuusmarssille. Oli kyllä tosi jäätävä tuuli, keho oli kohmeessa ja sormet kankeina, mutta muutaman kerran onnistuin kuitenkin koukistamaan etusormen. Koska paljon vaivaa näin - ainakin omasta mielestäni - haluan esitellä tuloksia.
___

Yhdenvertaisuusmarssi

Suomen Punaisen Ristin Hämeen piiri järjesti eilen 21.3. rasisminvastaisen viikon yhtenä tapahtumana Yhdenvertaisuusmarssin. Pirkanmaan Seta ja Tampereen RASMUS (rasisminvastainen verkosto) kuuluivat Yhdenvertaisuusmarssin toteuttajiin.

SPR muistutti kaikille, että kauan odotettu yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Se antaa paremmat mahdollisuudet ja keinot puuttua syrjintään. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä esimerkiksi kansallisen tai etnisen alkuperän, vammaisuuden, iän, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Yhdenvertaisuusmarssille osallistui eri yhdistysten aktiiveja sekä yksityishenkilöitä. Sateenkaarikansa oli hyvin edustettuna, mikä ilahdutti suuresti.










Edellinen