Tulipa kuunneltua "tätä homommaksi ei levy voi mennä" CD:tä, Rufus Wainwrightin tribuuttia Judy Garlandin klassikkolevytykselle Judy at Carnegie Hall.
Ja joo. Ihan kiva. Oikeastaan haluaisin pitää miehen tuotannosta enemmän kuin siitä pidän...
Mutta tällä hetkellä mielipiteeni on että olen kuullut herralta tasan yhden oikeasti hienon kappaleen, Art Teacher:
Ja jotta homppeliuskottavuus laskisi entisestään totean että minulle myös The Smiths on yhden hitin ihme, There Is a Light That Never Goes Out on upea, muusta en sitten välitä (no, Girlfriend in a Coma on ihan kiva).
4 kommenttia
Rokkihomo
22.10.2009 14:16
Rufus vakuutti minua Leonard Cohen -tulkinnoilla. Ainakin vähän.
Tuota mainitsemaasi levyä en suostunut ostamaan enkä lainaamaankaan vaikka sitä minulle ikään kuin itsestäänselvyytenä ojenneltiin
silloin kun se ilmestyi.
The Smiths. No voi. Tuostapa ollaankin sitten erittäin eri mieltä.
(Ja ehkä siitäkin, onko tuolla juuri tekemistä homouskottavuuden kanssa...)
millikan
22.10.2009 15:33
Hmm, Rufusin Cohenia en olekaan sen kummemmin kuunnellut. Katsotaan.
Se alkuperäinen Judy at Carnegie Hall on hieno levy, että jos elämänsä aikana yhden showtunes-levyn kuuntelee niin se ei ole huono valinta...ja uudestakin versiosta tuli mieleen että voisi olla kiinnostava kuulla vaikka koko levyllinenkin noita vähän reippaampia Porter-Gershwin-muita kappaleita, Swanee ja Puttin' in the Ritz olivat mukavia ja kiinnostaisi kuulla miten herra suoriutuisi vaikkapa Nice Work If You Can Get Itista.
Rokkihomo
22.10.2009 15:37
Rufus tulkitsee Chelsea Hotelin ja Hallelujah'n tribuuttikonsertissa dvd:llä I'm Your Man.
Metkan oivaa samalla, kun haastatteluosiossa se on just Rufus joka muistellessaan Cohenia muistelee sitä, mitä Cohenilla oli päällä.
Ja ranneliike.
Kauneuspilkku
3.11.2009 20:02
Biisi on hieno, ja tulkintakin muuten, mutta en vaan pidä hänen äänestään!