Edessä ajanjakso poissa ihmisten edestä.
Saatan silti siistiä kovin pitkäksi ja roikkuvaksi äityneen tukkani.
Ehkä.
Meinasin että mm. kesäkukat kuntoon tällä viikolla ja Pride-etkoille lauantaina,
(EDIT: siis tänään, perjantaina)
mutta peruutan nämä molemmat jossain mielessä jopa yhteismitallisetkin hankkeet.
Ja saman tien samalla peruutan myös kaikki muut lähitulevaisuudessa häämöttävät
jonkinmoisia pakkaamisia ryhtymisiä ja suoriutumisia vaativat tekemiset
tässä täten juuri nyt iso piste ja aamen.
Tauko tulee oikein sopivasti tauon paikalle.
Ihan Jethro Tullia kuuluu muutoin taasen ja edelleen.
Ja avaruusrokkia, joskin toki ilman kulttuurimme hyvien tapojen vastaisia päihteitä.
(Yet, Christ, I sure could make use for a tattooed boy from Birkenhead to open my eyes.)
Mutta suojellaan tahoillamme kipinöitämme, että ovat kunnossa ja valmiina
taas sitten kun tulee sytytyksen ja liekkien aika.
Hyvää loppukevättä siis, -R
- - -
1 kommentti
Rokkihomo
14.5.2011 12:26
Lukijat ovat vähentyneet ja kommentit vielä enemmän.
Niiltä pohjilta alla oleva polku yhteen maailman upeimpaan lauluun on sitäkin sopivampi
(ei Jethro Tullia eikä avaruusrokkia, mutta sisäavaruuden matkojen kirpeää parhautta).
http://www.youtube.com/watch?v=_n35Hz3t3DI