Nobelistin kädenpuristus

Pari viikkoa sitten työpaikkakampuksellani oli luennoimassa Tim Hunt, lääketieteen nobelisti vuodelta 2001. Hän sai palkinnon, koska löysi solunjakautumisessa keskeiset sykliinientsyymit 1980-luvulla. Luento oli älyn ja huumorin ilotulitusta. Hunt sai heti aluksi yleisön hörähtämään nauruun kertomalla, että kun tieto hänelle myönnetystä nobelista tuli, sanoi hänen vaimonsa: ”If you can get a Nobel anyone can”.
Luennon aihepiiri oli varsin mutkikas, solunjakautumisen säätelyn tutkimus on kyseistä aihepiiriä osaamattomalle alan ihmisellekin hankalaa. Tuollaisilla guruilla tuntuu kuitenkin usein olevan taito (ja halu) esittää asiansa konkreettisesti ja helppotajuisesti, he ovat eräänlaisia satusetiä/tätejä puhuessaan läpikotaisin tuntemastaan aiheesta. Huntkin halaili toimistotuolia havainnollistaakseen jotakin kohtaa puheessaan. Puheen lopulla, uskomatonta kyllä, hänen paidantaskussaan ollut puhelin soi (kaikki pidättivät hengitystään: kuka juntti on unohtanut sulkea puhelimensa NOBELISTIN luennolla…). Hunt otti puhelimen käteensä, tuijotti sitä kauan, ja koska se vain jatkoi soimistaan, vastasi. (naurua)

- Hello Graham, how are you? I’m in Helsinki giving a talk right now, can I call you back later? Fine, bye bye! (sulkee puhelimen)
- That was Graham, he invited me for luch tomorrow. Now, where were we...

Myöhemmin Hunt oli kiertelemässä laitoksellamme esimieheni kanssa. He pysähtyivät myös minun työhuoneeni ovella, ja kun satuin olemaan ainoana paikalla, sain kätellä häntä ja vaihtaa pari sanaa. Olen siis kätellyt nobelistia, jonkinlainen meriitti kai sekin…

***

Viikonloppuna veli perheineen muutti Uudenmaan laidalta toiselle. Meidän ei tarvinnut olla muuttoapuna, mikä oli onni, sillä viimeviikkoisen flunssan jäljiltä olen vielä hiukan heikossa kunnossa. Muuton vuoksi saimme ostaa sopuhintaan heidän entisen ruokailuryhmänsä, joka sopii kuin valettu Villan keittiöön. Isä ja äiti olivat auttamassa muutossa, ja he ehtivät piipahtaa Villallakin yhden yön ajan. Oli mukavaa saada olla hetki heidän seurassaan, aikaa vain oli taas niin vähän.

***

Uusimmassa Tähdet ja avaruus – lehdessä haastatellaan Turun yliopiston tähtitieteen professoria Esko Valtaojaa hänen piakkoin ilmestyvän kirjansa ”Ihmeitä” tiimoilta. Kirja on löyhästi jatkoa hänen aikaisemmille teoksilleen Kotona maailmankaikkeudessa ja Avoin tie. Edellistä on myyty 30000 kappaletta, mihin ei ole T&A:n mukaan yltänyt mikään muu suomalainen tietokirja. Jos ette ole lukeneet näitä, niin suosittelen. Valtaoja tiivistää T&A:ssa: ”Ihan liian monet ihmiset elävät käsittämättömässä tylsyydessä katsoen sohvalla televisiota. Voisi sanoa, että trilogian ensimmäinen osa houkutteli ihmisiä pois tietämättömyydestä, toinen pessimismistä ja tämä kolmas tylsyydestä.”
Siinäpä tavoitetta kerrakseen!
Muuten, vuoden tärkein tapahtuma (no, puutarhamessujen jälkeen) lähestyy: Helsingin kirjamessut. Siellä on hauskaa käydä senkin takia, että saman katon alla voi yhtä aikaa olla monta idolia. Viime vuosilta muistuu mieleen ainakin Jukka Virtanen, Tommy Taberman, Tuula-Liina Varis, Kaari Utrio. Tämän vuoden idoleihin kuuluvat mm. em. Esko Valtaoja ja Eeva Litmanen, saa nähdä keitä siellä sitten ehtii nähdä ja kuulla.