Mann&Mukka

(Eikö tuo kuulosta ihan lakitoimistolta?)
Tässä taannoin tuli taas TV:stä äärimmäisen mielenkiintoinen henkilökuva – valokuvaaja Sally Mannista. Sekä ihminen että tuotantonsa olivat minulle ennestään tuntemattomia. Silloin kun Mann nousi maailmanmaineeseen olin maalaisjolppina aivan tietämätön koko taidemaailmasta. Sittemmin on tuttavapiiriin tullut ihmisiä valokuvataiteen piiristä.
Tuijotin dokumenttia kuin hypnoosissa; miten mielenkiintoinen persoona, perhe, työ. Näyttämönä perheen upea, mutta ainakin talvimaisemiltaan jotenkin surumielinen maatila Virginiassa.
Mannin töitä luonnehditaan sanoilla intiimi, arvoituksellinen ja unenomainen. Kyllä, ja jos valokuva tekee vaikutuksen jopa TV:n välityksellä, täytyy sen olla ainutlaatuinen.
Mann puhui riipaisevasti edesmenneestä isästään, tämän kuolemankin edessä järkähtämättömästä ja etäisestä persoonasta. Isän maatessa kuolemansairaana Mann keräsi koko aamun rohkeutta mennä sanomaan isälleen, että tämä on rakas. Isän vastaus oli ”No, älähän nyt”. Oli surkuhupaisaa nähdä, että vieressä istuva Mannin äiti oli tyttärensä näitä analysoidessa, no…aika pihalla. Miten moni vanhempi todella tietää, mikä käsitys aikuisilla lapsillaan heistä vanhempina ja lapsuudestaan yleensä on? No, voihan olla että Mannin äiti ei yksinkertaisesti halunnut analysoida perheasioita kameran edessä.
Seuraavana maanantaina piipahdin J:n luona töiden jälkeen, ja hän kertoi että Sally Mannin näyttely avataan juuri Tennispalatsissa. Pääsen näkemään noita töitä näin pian. Kumppanini M on nähnyt niitä Retretissä joskus aikoinaan.

Viime lauantai-iltana taas ilahdutti Timo Mukan romaanin Maa on syntinen laulu filmatisointi. Olen toki nähnyt elokuvan aikaisemminkin, mutta yhtä liikuttava se oli edelleen. Vielä nukkumaan mentyämmekin tyrskähtelin nauramaan: ”Mie en ole sinun mieheltä mulkkua vaatinu”, tokaisi eräs rouva siinä.
Ei voi mitään, lähes kotiseudun maisemat ja murre tenhosivat. Isäni tiesi, että elokuva on kuvattu Kittilässä, ja että siinä esiintyvä lestadiolaissaarnaaja on oikealta ammatiltaan vakuutusasiamies. Me veikkasimme pölynimurikauppiasta.
M oli aluksi kiusaantunut elokuvan amatöörinäyttelijöistä. Keskustelimme hyvästä ja huonosta näyttelemisestä. En väitä ettei amatöörin ja ammattilaisen työllä olisi selkeä ero. Mutta joskus muut asian ovat tärkeämpiä, kuten murteen aitous. Tässä elokuvassa minusta eivät ihmiset varsinaisesti näyttele, vaan ovat omia itsejään, tai siis sen seudun 1950-60-lukujen ihmisten korostettuja tyyppejä. Hyvin monessa kohtaa tunnistin kotikyläni ihmisten lausahduksia ja sanontoja nykypäivältäkin.

Villalla on siirrytty uuden sähkökaapin aikakauteen, eli se sähkömies jonka piti tulla ”heti juhannuksen jälkeen” kävi nyt aloittamassa sähkötyöt. Näyttää siltä että saamme sittenkin sähköpatterit talveksi, ei tarvitse käpertyä kakluunin viereen nukkumaan pakkasilla.
Puutarhatyöt jatkuvat edelleen, vaikka maa oli nyt viikonloppuna jo hiukan kohmeessa. Takapihalla jatkoimme 15 kuution multakuorman kärräämistä uuden viemärikentän päälle, ja siihen istutimme parisataa krookusta.
Puutarhamyymälöissä on loppualet, kannattaa käydä. Tänään tein ehkä elämäni edullisimman kasviostoksen: yli kaksimetrinen roteva lakkipuun (Cladrastis lutea) taimi -80% = pilkkahintaan. Lakkipuu on tuoksuvin valkoisin norkoin kukkiva pikkupuu Amerikan Appalakeilta.