Katuojan vettä

Pää on ollut täynnä blogiajatuksia jo kauan, mutta en ole ehtinyt enkä osannut keskittyä kirjoittamaan.
No, toissa viikolla kävin katsomassa uutta veljenpoikaa. Se oli kovin pieni kun tuli hiukan keskosena. On mummon mukaan minun näköiseni; täti vitsaili, että mitähän olen puuhaillut veljenvaimon kanssa…
Viime viikolla kävi kylässä pariskunta, johon olen tutustunut täällä blogielämässä yhteiseen puutarhaharrastukseen liittyen. Ystävällisiä, puheliaita, hauskoja, kerta kaikkiaan suloisia ihmisiä. Toivottavasti meistä tulee hyvät ystävät. Oli aivan liian vähän aikaa jutella, on niin paljon kysyttävää kun ei tiedä toisten elämästä vielä juuri mitään.
Seuraavana iltana kyläili ystäväni J. Söimme edellisen illan rippeet ja tyhjensimme punaviinipullon. Sitten lähdimme vielä ulos yhdelle-kahdelle.
Torstaina töiden jälkeen oli vuorossa Plantagenin taimiale Vantaalla. Löysin mustaselja ”Black lacen” ja rungollisen ruusumantelin. Ruusumantelia olemme halunneet jo monta vuotta, nyt se tuli hankittua. Sen kuljettaminen julkisilla kulkuvälineillä ensin asunnolle ja sieltä maalle oli hiukan työlästä, mutta olen todennut että raahaaminen on minun kohtaloni, se ei lopu koskaan.

***

Katuojan vettä, Helvi Hämäläisen esikoisromaani löytyi Villalta jostain kirjapinosta. Välissä olleen kuitin perusteella olin itse sen ostanut Hämeenlinnalaisesta antikvariaatista pari vuotta sitten. Se oli hautautunut ja jäänyt lukematta, mutta nyt tuo tuli korjattua.
En ihmettele, että teos on Hämäläisen kehutuimpia ja köyhälistökuvauksen merkkiteos. Näyttämönä ovat Helsingin laitakaupungin (Vallila) vuokratalo ja 1930-luvun alun ankeat pulavuodet. Se kärsimyksen, turvattomuuden ja hädän määrä…
Kun katson alkulehdellä olevaa Hämäläisen kasvokuvaa 30-luvulta, puristaa ahdistus rintaa. Jo kauan sitten päättynyt elämä, kasvot jotka olivat itsekin tuollaisen hädän ja puutteen nähneet ja kokeneet…
Katuojan vettä pitäisi kiireesti saada filmattua. Teos on Hämäläisen tapaan niin visuaalinen, että tapahtumat kulkevat lukiessa silmien editse värikylläisenä kuvasarjana. Kaisa Rastimo, jos luet tätä blogia (epäilen); ohjasit upean filmatisoinnin Säädyllisestä murhenäytelmästä, tee samoin Katuojan vettä – romaanille! Siitä tulisi Suuri Elokuva.