A Divine Inspiration? Or raving of an insane mind?

Klo 12.00
Katselen ikkunastani ulos. Luen samalla ranneliike.netin keskustelupalstaa ja päädyn katsomaan jälleen kerran keskustelua, missä puhutaan kirkon ja homojen välisestä suhteesta ja ongelmista. Se ahdistaa minua.

Klo 15.30
Ihan kuin edellisessä ei olisi yhdelle päivälle tarpeeksi, luen Suomen homohistoriaa käsittelevästä kirjasta samasta aiheesta olevan kirjoituksen.

Klo 21.30
Yli vuosikymmen sitten minä erosin evankelis-luterilaisesta kirkosta. Yksi syistä oli tämä homokysymys, johon vieläkään ei ole saatu vastausta. Uskon, että koskaan ei tulla siihen saamaankaan vastausta. Ei niin kauan, kun Jumala itse ei tule Taivaastaan alas ilmoittamaan asian olevan niin tai näin. Toinen syy on, etten oikeastaan kokenut olevani mitään muuta kuin tapakristitty, jos sitäkään. Nimellisesti kristitty lienee oikeampi ilmaisu. Sen sijaan löysin itselleni sopivan tien, jota nyt seurailen aktiivisemmin, kuin mitä ikinä seurasin kirkollisia oppeja.

Omituista sinänsä, että kiinnitän näinkin paljon huomiota mitä evankelis-luterilaisessa kirkossa puuhataan? Ehkä se on kiinnostusta homokulttuuriin, tai sitten kiinnostusta yleisesti ottaen uskonnollisiin asioihin. Tai... äh, en minä tiedä.

Minä ymmärrän, kuten keskusteluissa kerta toisensa jälkeen olen sanonutkin, kirkon kannan asioihin. Se on instituutio, joka on muodossa tai toisessa ollut olemassa siitä saakka, kun eräs tietty puusepän poika alkoi puhua asioista, joita nykyaikanakin kunnioitetaan tavalla tai toisella. Siinä on aika tavalla pari vuosituhatta historiaa takana ja jos ottaa sitä edeltävän ajan ja kulttuurin, niin saadaan jokunen vuosituhat historiaa lisää.
Osaa kirkon Kirjassa olevista säännöistä ja kehoituksista leimaa vahvasti sen ajan maailman (ja mahdollisesti myöhempien aikojen myös!) tapa ajatella ja toimia. Käytännönläheisyys lienee yksi 10 käskyn ohjenuorista. Osaa Kirjan kehoituksista ja säännöistä leimannee vahvasti sen kirjoittajien henkilökohtaiset näkemykset, jotka aikojen saatossa on otettu Taivaan tosina. Toisaalta, me tässä ajassa ja paikassa elävät ihmiset emme varmasti saa koskaan tietää, mitkä osat Kirjaa ovat kanavoitua tietoa suoraan Jumalalta, mitkä osat ovat käytännönläheisiä ohjeita ja mitkä henkilökohtaisia mielipiteitä.
Tarvitseeko meidän tietää? Sitä sietää miettiä.

Mutta tarvitseeko meidän sopeutua tällaiseen instituutioon, joka sanelee meille, että me emme ole oikeastaan kelvollisia ihmisiä, koska sodimme sen instituution mielestä Jumalan säätämää järjestystä vastaan? Vai tarvitseeko tämän saman instituution muuttaa nyt, vuosisatojen ja –tuhansien jälkeen, mielensä ja yht’äkkiä hyväksyä ne, joita aikaisemminkaan eivät ole hyväksyneet.
Vai pitäisikö tehdä, kuten moni muu on jo tehnyt ja erota tästä kirkosta. Perustaa sen rinnalle uusi kirkkokunta, joka perustuisi sille hyväksynnälle, mistä eräs puusepän poika kaukaa Välimeren rannoilta muutama tuhat vuotta sitten saarnasi.
Myöhemmin voisi miettiä, voisiko tämän erillisen oksan yhdistää kirkkoon, vai kasvattaa sitä erilleen.

Klo 23.00
Päätän, kehoituksesta, laittaa tämän kirjoituksen blogiini. Samalla katson vielä viime hetken kirjoitukset ranneliike.netistä. Sama meno jatkuu. Jerusalemin gay-pride on kirottu. Jotkut vähättelevät kirouksia, nehän ovat taikauskoista löpinää. Toiset meistä tietävät, että sanoilla on voimaa. Vai väitetäänkö sanojen "minä rakastan sinua" olevan samanlaista löpinää kuin "olkoon tämä jumalaapilkkaava tapahtuma kolmesti kirottu"?

En tiedä, mistä sain varsinaisen idean tähän kirjoitukseen. En tiedä oliko se vain keksin syönnin aiheuttama sokerihumala vai onko taustalla jumalallista inspiroitumista. Päättäkää te. ”Tutkimattomat ovat Herran tiet.”