Täytyy myöntää että nyt jännittää jo aikas tavalla. Saako kaiken menemään niinkuin on suunnitellut. Koska parisuhteenrekisteröinti tilaisuus oli mitä oli maistraatissa ja kaikki jotka olisimme halunneet paikalle eivät päässeet niin.. Sormukset luovutetaan toisillemme uudestaan puheiden kera, muutama yllätys juttu on vieraita varten luvassa (muokkasimme perinteisestä hetero seremoniasta mieleisemme).
Kaiken kukkuraksi pitäisi vielä saada kämppä siihen kuntoon että voi sukulaisia ja tuttuja päästää rottuleitakin katsomaan. Tekemistä siis riittää ja kun on lomalla tuntuu että laiskottaa kokoajan :D
Häävieraista osa ei vieläkään ole ilmoittanut tuleeko vai ei :S No sen näkee sitten. Onneksi paikalle ei pääse kuokkijoita :D Ja sitä "tiedän että asialle on este"-heittoa ei kannata enää heitellä. Suhteessa oltu jo virallisesti pitemmän aikaa :D