Kaapista ulkona.... jo pitkän aikaa

Näytetään bloggaukset lokakuulta 2009.

Aika rientää

Paljon tapahtunut viime kirjoitus kerran jälkeen. Ei varmaan tullut yllärinä.. erosin taas :S Mutta jotain aivan uskomatonta tapahtui samana iltana. Tapasin erään aivan mahtavan miehen. Nyt päätetty että menemme kihloihin ja parisuhteen rekisteröinti tehdään todennäköisesti ensi kesänä. Eli paistaa se päivä risukasaankin :D

Kaiken lisäksi nalle (jeps aina nalleja ;) ) on muuttamassa luokseni eikä asusta kaapissa :D. Mukavaa talven odotusta itse kullekkin. Itsellä aika menee nyt kihlauksen järjestämisen suunnitteluun, jeps kaikki tehdään kerrankin oikein ja pitemmän kaavan kautta. (kosinta murun kotikaupungissa, muutama yllätys rakkaalle jne.) En olisi uskonut että enää voisin tuntea rakkautta jota kuta kohtaan näin voimakkaasti kaiken menneen jälkeen.


Hmph

Tietää ettei ruoho aidan toisella puolella ole yhtään sen vihreämpää. Mutta mikäli nykyinen bf ei saa takapuoltaan vierailulle kammettua. Annan siinä tapauksessa eräälle henkilölle oikeasti mahdollisuuden ja jos hyväksi havaitsee niin voi suomen talvi muuttua välimeren talveksi :S



Vanhasta uutta

Ehei en tarkoita että olisin varsinaisesti kunnostanut jne mitään.
Ex miehen tavarat vihdoinkin lähetetty hänelle. Vähän haikea olo oli monta päivää mutta kyllä se siitä. Nyt kun saisi vielä voimia siivota kämpän. Paino tippunut sen verran nopeasti että välillä iskee väsy :)