Ensimmäinen vuosi rekisteröityä parisuhdetta nyt sitten takana. Eilen vietettiin kotosalla lahjojen kera juhlia, muru oli toivonut yhtä kalliimpaa lahjaa jo pitkää. Luuli että saa sen vasta jouluna.
Tänään sitten töiden jälkeen kylpylään ja sieltä illalliselle pitemmän kaavan mukaan. Olen tottakai varannut yllärin tällekkin päivälle, rakas ei vielä tiedäkkään minkä.
Kaapista ulkona.... jo pitkän aikaa
Yksi vuosi takana
Muutaman tunnin kuluttua tulee eka vuosi täyteen murun kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa. :) Rakastan sinua.
Kierrätystä
Itsellä ollut ongelmana se että sain ex-ukolta vuosia sitten läppärin, muut kyseiseltä saadut tavarat on ollut helppo hävittää. Läppäriin vain tallennettu iso osa elämää ja toisaalta toimivaa konetta ei ole tehnyt mieli viedä kierrätykseen. Nyt kun selvisi että eräs puolison ja minun yhteinen ystävä tarvitsisi varakonetta kyseisen oman koneen ollessa huollossa. Motivaatio jaksaa tyhjentää kone kunnolla löytyi :)
Sinne katosi historiaan iso osa vanhoja tiedostoja ja muistoja. Otin talteen vain puolison ja minun yhdessä kokemat asiat.
Samalla kun tyhjensin konetta tajusin että voisi olla toisinaan kotonakin syytä putsata konetta ylimääräisistä tiedostoista. Kyseinen operaatio tosin itsellä jää yleensä väliin kun muistuttaa liikaa töissä olosta ;) No nyt pääsee ystäväkin pitkästä aikaa surffaamaan nettiin.
Jatkumoa
Tuntuu ettei tästä flunssasta pääse koskaan eroon. Pari oireetonta päivää oli välissä ja nyt jatkuu hermoja raastavana yskänä. No ainakin kevättä on ilmassa :) Odotan jo innolla kesää, ihan yhtä lämmintä kuin viime kesänä oli ei tarvitsisi olla.