Kaapista ulkona.... jo pitkän aikaa

Näytetään bloggaukset tammikuulta 2011.

do dih

Alkaahan tuo salilla puurtaminen jo näkymään. Paino ei enää juurikaan tipu sillä lihasmassa kasvaa. Alkaa taas jalatkin olla siinä kuosissaan mitä ne olivat kun aktiivisesti urheilin ja kisasin. Ainoa mikä pilaa sixpackin on tuo hemmetin leikkausarpi. :(


vanhuus ei tule yksin

Nuoruus taitaa tosiaan olla jo ohi. Tosin elämäänhän kuuluu vaihtelevuus. Vaikka kroppa muuten, elämäntapa muutoksen ja salin myötä, on paremmassa kunnossa. Silti ensin topista versaksi ja nyt olosuhteiden pakosta sitten vers btm :( Ei auta vanhentua.


rekisteröity parisuhde

Tulipahan todistettua se kuinka vähän rekisteröidyssä parisuhteessa olevan puolison sana painaa. Normi hetsku liitossa olevan puoliso voi varmentaa sen kuka olet. Vaikka sanoimme että olen puolisoni mies piti puolisoni muistaa vanhempiensa nimet ja iät. Vaikka jo alussa sanoimme että puolisoni on rekisteröidyssä parisuhteessa kanssani niin vielä kyseli siviilisäätyä kyselyn lopuksi. Itsel nousi jo savu korvista, puoliso otti asian aika tyynesti. En itse edes muistaisi itsestäni ja sukulaisista puoliakaan mitä puolison piti muistaa, vanhempien syntymävuosia en muista kun en kyseisten kanssa ole vuosiin ollut missään tekemisissä. No nyt on puolisolla henkkarit ja elämä vähän helpottuu.


elämä on

no ompahan tullut todistettua että elämä vs minä pelissä 100-0 elämän hyväksi. Paljastui että ex ukko oli kusettanut kaikessa mitä oli minulle sanonut. Kaiken kukkuraksi puolison kukkaro "katosi" viikonloppuna joten ollut todella hilpeää. Tänään sitten aloitetaan uusien henkkareiden jne metsästys. :(


Ranta kuntoon

Alkaa tuottamaan tulosta jo salilla käyminen. Painot suurentuneet ja kuinkas ollakkaan odottaa sitä hetkeä päivästä että pääsee salille. Ihmeekseni olen huomannut että sixpack on muuallakin kuin vain jääkaapissa :)
Ruoka-annokset nyt oikean kokoiset ja kuten tänään hedelmät ja rahka maistuu oikeasti herkulliselta.