
Kreikkalainen homoaktivisti potkittiin Ateenassa kuoliaaksi
Ryhmä miehiä potki kuoliaaksi loukkuun jääneen 33-vuotiaan homomiehen. Tapaus sattui perjantaina Ateenan Omonia-aukiolla. Tapahtuman taustat ovat vielä epäselvät.
Ryhmä miehiä potki kuoliaaksi loukkuun jääneen 33-vuotiaan homomiehen. Tapaus sattui perjantaina Ateenan Omonia-aukiolla. Tapahtuman taustat ovat vielä epäselvät.
Singaporessa käydään keskustelua miesten välisten seksuaalisuhteiden laillistamisesta. Vauhtia keskustelulle on antanut Intiassa tehty päätös laillistaa samaa sukupuolta olevien suhteet. Monet uskonnolliset toimijat vastustavat uudistusta.
Romaniassa järjestetään lokakuussa kansanäänestys siitä, määritelläänkö avioliitto perustuslaissa vain miehen ja naisen väliseksi. Taustalla on kolmen miljoonan ihmisen allekirjoittama kansalaisaloite vuodelta 2016.
Kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) runsas taksikortin käyttö ja asumisjärjestelyihin liittyvät kulukorvaukset ovat esillä Iltalehdessä.
Turun seudun joukkoliikennettä hoitavan Fölin matkakortista on mahdollisuus poistaa sukupuolimerkintä. Asiasta tehtiin päätös keskiviikkona joukkoliikennelautakunnassa.
Euroopan tuomioistuin, European Court of Justice, on päättänyt, että katolisella kirkolla ei ole oikeutta puuttua työntekijöidensä yksityiselämään. Katolisen sairaalan ylilääkäri Saksassa oli irtisanottu avioeron ja uuden avioliiton takia.
Poikkeuksellisen voimakkaassa pääkirjoituksessa ruotsalaisen QX-lehden päätoimittaja Jon Voss analysoi eilen vaalitilannetta ja kehotti hlbtiq-äänestäjiä valitsemaan jonkin muun puolueen kuin Ruotsidemokraatit
Intian korkein oikeus kumosi torstaina samaa sukupuolta olevien väliset seksuaalisuhteet kieltäneen lain. Lainsäädäntö oli peräisin siirtomaa-ajalta.
Malesiassa kahta naista rangaistiin maanantaina ruumiillisesti näiden jäätyä kiinni seksuaalisesta kanssakäymisestä. Tapaus on saanut poliitikkoja vaatimaan samaa sukupuolta olevien välisten suhteiden poistamista rikoslaista.
Jyväskylän yliopiston hallitus katsoo, ettei rehtori Keijo Hämäläisen toiminnassa ole huomautettavaa hänen kommentoitua julkisesti professori Tapio Puolimatkan heinäkuun lopussa julkaisemaa kirjoitusta. Asiasta uutisoi Keskisuomalainen.
Katolinen kirkko on Kuubassa vedonnut kansalaisiin, ettei valmisteilla olevan uuden perustuslain avioliittoa koskevasta kohdasta poistettaisi viittausta kahteen eri sukupuoleen. Kansan on määrä äänestää uudesta perustuslaista helmikuussa 2019.
Viisitoista ETYJ-maata tuomitsee Venäjän riittämättömän puuttumisen Tšetšenian homovainoon. Maat vetoavat ns. Wienin mekanismiin, jonka myötä jäsenvaltiolta pyydetään selvitystä vakavassa ihmisoikeuskysymyksessä.
Itäisessä Saksassa leimahtivat ääriliikkeiden mielenosoitukset, kun turvapaikkaa hakenut puukotti hengiltä saksalaismiehen. Ns. ”vanhat puolueet” vaativat malttia, ääriliikkeet jyrkkiä toimenpiteitä. Hlbtiq-väki voi joutua myrskyn keskelle.
Helsingin Narinkkatorilla osoitettiin keskiviikkoiltapäivänä mieltä transpoliklinikoiden muunsukupuolisia koskevia linjauksia vastaan. Torstaina vastaavanlainen mielenosoitus järjestetään Turussa.
Paavi Francuscus kehotti vanhempia viemään lapsen psykiatrisen avun piiriin, jos huomaavat tämän ehkä olevan homoseksuaali. Vatikaani kuitenkin poisti myöhemmin virallisista julkaisuistaan viittauksen psykiatrisesta avusta.
Viharikoksista kerätään tietoa syksyllä nettilomakkeella. Tietojen kerääjä on USKOT-foorumi yhteistyössä Rikosuhripäivystyksen kanssa. Seta on ollut konsultoimassa kyselyn koostamisessa. Tietoja käytetään viharikosten ehkäisemiseen.
Muunsukupuolisten oikeuksien puolesta osoitetaan mieltä 29. elokuuta Helsingin Narinkkatorilla ja 30. elokuuta Turun Puutorilla 30. elokuuta. Mielenosoituksissa otetaan kantaa transpoliklinikoiden uusia linjauksia vastaan.
Translain uudistus tulevalla vaalikaudella saa kannatuksen neljän kannatusmittauksissa suurimman puolueen puheenjohtajalta. Yle haastatteli puoluejohtajia puolueiden kesäkokouksissa.
Professori Petri Luomanen kritisoi Vartija-julkaisussa professori Tapio Puolimatkan heinäkuun lopussa julkaistua kirjoitusta, jossa tämä liitti avioliittolain uudistuksen “pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseen”.
Setan nuorisotoimikunta jakoi neljättä kertaa Vuoden sateenkaarinuori -tunnustuksen. Vuoden 2018 sateenkaarinuoreksi valittiin sateenkaarisaamelainen Anne Olli, 24, joka asuu ja opiskelee tällä hetkellä Oulussa.
Yhdysvalloissa Vermontin osavaltiossa on valittu Yhdysvaltojen historian ensimmäinen transsukupuolinen kuvernööriehdokas. Demokraattien Christine Hallquist on toiselle kaudelle pyrkivän republikaanien Phil Scottin vastaehdokas marraskuun vaaleissa.
Sukupuolenkorjaushoitojen antamista myös ei-binääreille ihmisille on jatkettava, vaatii Seta torstaina julkaisemassaan tiedotteessa.
Regnbågsankanin puheenjohtaja Bicca Olin torjuu (HBL 16.8.18) ajatuksen, että esimerkiksi yksinäisiä ja jopa militantteja sinkkuja kuvaava "incel" -määritelmä voitaisiin liittää kirjainketjuun. Kysymys oli esillä aiemmin HBL:ssä..
Toimittajien Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen Sauli Niinistö -kirja tarkastelee myös poliitikon arvomaailmaa. Se on presidenttivuosina kuitenkin jäänyt utuiseksikin, kun Niinistö on tasapainoillut eri kantojen välillä, kirjassa todetaan.
Kahdessa unkarilaisessa yliopistossa on ollut sukupuolentutkimuksen maisteriohjelma, uusin vuodesta 2017 alkaen. Nyt Unkarin hallitus on aikeissa lopettaa nämä opetus- ja tutkimusohjelmat. Samanlainen päätös on aiemmin tehty Venäjällä.
Costa Ricassa korkein oikeus on todennut samaa sukupuolta olevien avioliitot kieltävän lain olevan perustuslain vastainen. Oikeus määräsi, että parlamentin on muutettava lakia puolentoista vuoden kuluessa.
Noin 30 kyläläisen joukko hyökkäsi perjantai-iltana armenialaisessa Shurnukhin kunnassa tunnetun homoaktivistin kotiin ja alkoi pahoinpidellä hänen vieraitaan. Kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti.
Pietarissa poliisi on lauantaina pidättänyt lähes kolmekymmentä sateenkaariaktivistia. Palatsiaukiolla joukko aktivistia ilmaisivat mieltään yksilöinä, kun kaupunki oli aiemmin kieltäytynyt antamasta lupaa pride-tapahtumalle.
Lauantaina avattiin Pariisin stadionilla järjestyksessään kymmenes seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen urheilutapahtuma Gay Games. Osallistujia tapahtumassa on yli 10 000, kaikkiaan 90 eri maasta. Tapahtuma jatkuu 11. elokuuta asti.
Sambiassa oikeusistuin on todennut kahden miehen syyllistyneen "luonnottomiin tekoihin". Hotellin työntekijä oli nähnyt ikkunasta miesten harrastavan seksiä huoneessa. Oikeus kertoo myöhemmin vankeustuomion pituuden, joka voi olla jopa 14 vuotta.