Malesiassa, Terengganun osavaltiossa kahta naista rangaistiin maanantaina ruumiillisesti näiden jäätyä kiinni seksuaalisesta kanssakäymisestä.
Tapaus on saanut poliitikkoja vaatimaan samaa sukupuolta olevien välisten suhteiden poistamista rikoslaista. Myös ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet rangaistusta. Samaa sukupuolta olevien väliset seksuaalisuhteet ovat Malesiassa rikos. Rangaistus voi olla jopa 20 vuotta vankeutta.
Molemmille naisille annettiin maanantaina kuusi iskua rottinkisella kepillä takaa päin, satapäisen yleisön seuratessa toimitusta. Naisten oli istuttava jakkaroilla ja katsottava sharia-tuomioistuimen tuomareita kohti kun ruumiinrangaistusta toimitettiin. Lisäksi naiset tuomittiin maksamaan 3 000 Malesian ringitin (noin 750 euron) sakko. Iältään 22- ja 32-vuotiaat naiset pidätettiin huhtikuussa, viranomaiset olivat nähneet heidän harjoittaneen seksiä autossa.
Kaakkois-Aasiassa sijaitsevassa Malesiassa on noin 30 miljoonaa asukasta. Pääuskonto on islam, jota tunnustaa enemmistö, noin 60 prosenttia asukkaista.
Malesiassa samaa sukupuolta olevien väliset intiimit suhteet ovat jopa 20 vuoden vankeusrangaistuksen uhalla siirtomaa-aikaisella lailla kiellettyjä ja epäilyksetkin homoseksuaalisuudesta ovat vieneet väkivallan kohteeksi. Myös "eri sukupuolen vaatteisiin" pukeutuminen on kielletty maan lainsäädännössä.
Malesiassa homosyytöksiä on käytetty poliittisen ajojahdin keinona. Esimerkiksi oppositiojohtaja Anwar Ibrahim tuomittiin vuonna 2008 homoseksin harjoittamisesta vankeuteen. Hän oli jo edellisen vuosituhannen puolella saanut tuomion samasta syystä. Tuomioiden arvioitiin olevan tekaistuja ja taustalla riitautuminen pääministerin kanssa; Ibrahim paitsi lakaistiin syrjään, myös häpäistiin kannattajiensa silmissä.
Vuosikymmenen alussa Malesian kouluissa ja opistoissa käynnistettiin opetus, jossa esimerkiksi esiteltiin homoseksuaalisuuteen liittyviä väitettyjä riskejä ja pyrittiin pelottelemaan torjumaan omat homoseksuaaliset tunteet ja lietsomaan kielteisiä käsityksiä homoseksuaalisuudesta. Kesällä 2017 Malesian terveysvirasto käynnisti kilpailun, jossa etsittiin keinoja homoseksuaalisuuden ja transsukupuolisuuden estämiseksi. Kilpailu kuitenkin keskeytettiin.