Kirjasyksy 2018: Tommi Kinnunen - Pintti

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Tommi Kinnunen: Pintti. WSOY 2018. 304 s.

Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti sijoittuu sodanjälkeiseen Suomeen ja kertoo kolmesta lasitehtaan varjossa varttuvasta Tyynelän perheen sisaruksesta, Jussista, Helmistä ja Railista sekä yhteisöstä, jossa he elävät. Romaanin nimeksi päätynyt Pintti tarkoittaa lasinvalmistuksessa syntynyttä jätelasia - sen lisäksi, että sana tunnetaan nesteen tilavuusmittana.

Myyntiin teos tulee elokuun puolivälissä.

- On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä.

Kuusamosta kotoisin oleva ja sittemmin turkulaistunut kirjallisuuden ja äidinkielen opettaja Tommi Kinnunen (s. 1973) on saanut kehuja taitavana ihmiskuvaajana.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kinnusen Kuusamoon ja Ouluun sijoittuva ja 1800-luvun lopulta 1990-luvulle kuljettava esikoisromaani Neljäntienristeys (2014) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Siitä on tehty myös näyttämösovituksia. Yhtäläisesti kehuja saanut Kuusamoon, mutta myös Turkuun ja Helsinkiin sijoittuva Lopotti (2016) on itsenäinen tarinansa, mutta nivoutuu Neljäntienristeyksessä kerrottuun. Kinnusen teoksia on käännetty yli 20 kielelle.

Molemmissa aiemmissa teoksissa merkittävässä roolissa ovat vahvat naiset ja homomiehen kipuilu seksuaalisen suuntautuneisuutensa kanssa; esikoisromaanissa Onni etsi salaa miehen lämpöä ja seuraavassa Tuomas saa lopulta tilaisuuden elää elämäänsä avoimesti homona.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!