Sateenkaariluuppi

Suomalaista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestötoiminta voi pitää menestystarinana.

Pari sukupolvea sitten homoseksuaaliset suhteet olivat vielä rikoslain piirissä, homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi ja julkista keskustelua rajoitti niin sanottu kehotuskielto. Vielä muutama vuosi sitten sukupuolivähemmistöihin kuuluvan henkilön juridisen sukupuolen vahvistaminen oli raskas prosessi, joka vaati lääketieteellisiä toimenpiteitä.

Nykyään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat osa valtavirran poliittista keskustelua, ja monet liikkeen keskeisistä tavoitteista ovat toteutuneet – vaikka eivät tietenkään vielä kaikki.

Menestyksen rinnalla on kuitenkin syytä esittää kysymys: onko suomalainen sateenkaariaktivismi samalla etääntynyt homomiehistä – niistä, joiden voimin sen alkuvaiheen toiminta käynnistyi? Muiden vähemmistöryhmien aseman edistäminen ei ole väärin, eikä niiden merkitystä tule vähätellä. Silti on syytä tarkastella sitä, miten järjestöjen ja aktivismin painopisteiden muutos on vaikuttanut siihen, keiden kokemukset ovat keskiössä ja keiden eivät.

Muuttuva maailma ja muuttuva aktivismi

Järjestötoimintaa viriteltiin Suomessa 1960-luvun lopulla. Tavoitteena oli niin luoda mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen kuin vaikuttaa poliittisestikin. Esimerkiksi Seta perustettiin aikanaan seksuaalista tasavertaisuutta ajavaksi järjestöksi. Sen tehtävänä oli puolustaa seksuaalivähemmistöjä yhteiskunnassa, jossa niiden oikeuksia rajoitettiin avoimesti.

Vuosikymmenten aikana maailma muuttui, ja samalla myös järjestöjen rooli muuttui. Seta asemoi itsensä 2000-luvulla ihmisoikeusjärjestöksi, osaksi laajempaa yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeuskenttää. Asemoituminen herättää kuitenkin kysymyksen siitä, ketä järjestö edustaa ja kenen äänellä se puhuu.

Sateenkaariaktivismia ohjaa nykyään vahvasti intersektionaalinen ajattelu, jonka puitteissa pyritään tekemään näkyväksi erilaisten yhteiskunnallisten asemien vaikutuksia ihmisten elämään. Ajattelutapa on tuonut esiin uusia näkökulmia ja nostanut esiin ryhmiä, joiden on katsottu aiemmin jääneen vähälle huomiolle.

Samalla on syntynyt uusi ristiriita.

Homomiehistä puhutaan usein ryhmänä, jonka keskeiset tavoitteet on jo saavutettu. Intersektionaalisen etuoikeusajattelun näkökulmasta heidät voidaan nähdä suhteellisesti parempiosaisina kuin muut sateenkaarivähemmistöt. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön käyttämä etuoikeuskehä sijoittaa homomiehet moniin muihin sateenkaariryhmiin nähden etuoikeutetumpaan asemaan.

Tarkastelulla voi olla perustelunsa rakenteellisella tasolla. Ongelmia kuitenkin syntyy silloin, jos aletaan tehdä johtopäätöksiä yksilöiden tilanteesta.

Yksinäisyys, mielenterveysongelmat, päihteiden käyttö, ikääntyminen, vertaiskontaktien puute, itsesyrjintä, syrjintäkokemukset tai syrjäytyminen eivät katoa siksi, että lainsäädäntö on muuttunut. Juridinen yhdenvertaisuus ei automaattisesti tarkoita sosiaalista hyvinvointia. Silti näistä kysymyksistä puhutaan nimenomaan homomiesten näkökulmasta varsin vähän.

Monimuotoinen liike tarvitsee monimuotoisia painotuksia.

Jos homomiehet nähdään ensisijaisesti suhteellisen etuoikeutettuna ryhmänä eikä edelleen omia erityiskysymyksiään kohtaavana vähemmistönä, vaarana on heidän muuttumisensa näkymättömiksi siinä liikkeessä, jonka rakentamiseen he ovat merkittävästi osallistuneet.

Tällä voi olla seurauksia myös järjestökentälle. Ihmiset sitoutuvat järjestöihin, joiden kokevat edustavan heidän näkökulmiaan ja tarpeitaan.

Kokemus sivuuttamisesta voi heikentää halua osallistua

Jos homomiehet eivät tunnista omia kysymyksiään tai omaa todellisuuttaan käsiteltävän järjestöjen toiminnassa tai viestinnässä, voi halu osallistua vapaaehtoistyöhön, vaikuttamistoimintaan tai yhdistysten maksaviksi jäseniksi liittymiseen vähentyä. Se heikentää paitsi järjestöjen edustavuutta myös niiden kykyä toimia kokonaisvaltaisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen äänenä.

Suomalainen sateenkaariaktivismi on onnistunut laajentamaan näkökulmaansa ja huomioimaan uusia ryhmiä. Sen seuraava haaste on varmistaa, ettei tämä laajentuminen johda siihen, että osa yhteisöstä lakkaa tulemasta nähdyksi.

Aiemmin keväällä entinen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini herätti huomiota kommentillaan, jonka mukaan ennen puoluetta johtivat ”lihaa syövät armeijan käyneet heteromiehet”, kun taas nykyisin johdossa ovat ”sivarit, kasvissyöjät ja hannut”. Ihan hiljan Soini kuvasi lausuntoaan “huumoripitoiseksi”.

Perussuomalaisten logon uudistamisen innoittama Soinin lausunto oli kuitenkin enemmän kuin pikku sutkaus. Se oli piikki puolueen nykyistä johtoa kohtaan, kannanotto puolueen muuttumisesta - ja ehkä ennen kaikkea paljastus siitä, kuinka kauas Soini on ajautunut puolueesta, jonka hän itse rakensi.

Mies, joka rakensi puolueen

Timo Soinin merkitystä suomalaisessa politiikassa ei voi kiistää. Hän nosti perussuomalaiset marginaalipuolueesta yhdeksi Suomen suurimmista poliittisista voimista. Vuoden 2011 jytky oli ennen kaikkea hänen henkilökohtainen voittonsa. Perussuomalaiset oli pitkään hyvin vahvasti Soinin puolue. Hänen persoonansa, puhetapansa ja poliittinen vaistonsa määrittelivät puolueen julkikuvaa enemmän kuin mikään ohjelmapaperi.

Menestys loi kuitenkin myös ongelman.

Kun puolue kasvoi, tulijat toivat mukanaan uusia ajatuksia, ja puolueesta tuli vaikeammin hallittava. Lopulta puolue ei pysynyt niiden käsissä, jotka sitä olivat perustamassa.

Halla-ahon vallankumous

Vuonna 2017 Jussi Halla-aho valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Tavallisen puheenjohtajavaihdoksen asemesta se oli Soinin näkökulmasta paljon suurempi asia. Hän menetti puolueen, jonka oli itse rakentanut.

Soinin johtama ryhmä lähti omalle tielleen Sinisen tulevaisuuden muodossa. Hanke päättyi nopeasti poliittiseen merkityksettömyyteen. Samalla perussuomalaiset jatkoivat kasvuaan Halla-ahon ja myöhemmin Riikka Purran johdolla.

Monelle poliitikolle vallasta luopuminen on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on nähdä oman poliittisen luomuksensa menestyvän ilman itseään.

Uuden ajan kasvoja

Joakim Vigelius kuuluu perussuomalaisten puoluejohdon nykyiseen Soinin tikun nokkaan nostamaan nimistöön. Hän on rakentanut poliittisen uransa aikana, jossa Soini ei enää määrittele puolueen suuntaa.

Puheenjohtaja Riikka Purra taas on kertonut olevansa kasvissyöjänä, ja entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on suorittanut siviilipalveluksen.

Puolueen ainoa europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puolestaan oli yksi ensimmäisistä perussuomalaisista, joka uskalsi näkyvästi haastaa Soinin auktoriteettia. Jo nuorisopoliitikkona hän kyseenalaisti puolueen johdon ratkaisuja tavalla, johon harva tuolloin uskalsi ryhtyä.

Soini sutkautteli homoista myös valtansa huipulla

Soini on vuosien aikana ottanut useita kertoja torjuvan kannan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseen liittyviin hankkeisiin, kuten sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Usein Soini leipoi näkemyksensä tästäkin aihepiiristä erilaisiin sutkautuksiin.

Monien ns. arvokonservatiivisten kantojensa taustalla näyttää olevan hänen katolinen vakaumuksensa.

Poliitikolla on oikeus kannattaa tai vastustaa erilaisia lainsäädäntöhankkeita, mutta pilkka tai vähättely poliittisessa keskustelussa on huomiota herättävää toimintaa.

Katkeruutta vai menneen haikailua?

Soinin ulostuloja voi tarkastella kahdesta näkökulmasta.
Ensimmäisen mukaan kyse on katkeruudesta. Hän menetti puolueensa, vaikutusvaltansa ja asemansa suomalaisen politiikan eturivissä. Samalla hänen rakentamansa puolue jatkaa olemistaan ilman häntä.

Puolue on muuttunut. Sen johtajat ovat vaihtuneet. Sen näkyvimmät kasvot ovat uuden sukupolven poliitikkoja. Mukana on ihmisiä, jotka eivät sovi siihen mielikuvaan, jonka Soini näyttää edelleen yhdistävän perussuomalaisuuteen.

Toisen tulkinnan mukaan kyse on menneen haikailusta. Soini kaipaa aikaa, jolloin politiikka oli hänen näköistään ja jolloin hänen sanomisillaan oli painoarvoa.
Todennäköisesti kyse on molemmista.

Kun ihminen on vuosikymmeniä tottunut olemaan liikkeen kiistaton johtaja, sivustakatsojan rooli ei välttämättä ole mukavuusaluetta. Puolue, jonka Soini rakensi, ei enää tarvitse häntä.

Siksi hänen puheensa kuulostavat yhä useammin entisen johtajan katkeralta tilitykseltä kuin voimiensa tunnossa olevan poliitikon analyysiltä.

Perussuomalaisten logo ajalta, jolloin valtaa pitivät lihaa syövät armeijan käyneet heteromiehet. Uudessa logossa on voikukka.

Eduskunta hyväksyi selkeällä enemmistöllä (125–49) kansalaisaloitteen eheytyshoitojen kieltämiseksi, joten hallituksen on ryhdyttävä lainvalmisteluun. Asiasta vastaava perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri on kuitenkin ilmaissut, ettei aikoisi toimia eduskunnan tahdon mukaisesti.

Tilanne on erikoinen: ministeri ei aio kunnioittaa eduskunnan päätöstä.

Ministerin mukaan oikeusministeriö on ruuhkainen, eikä asia siksi ehdi edetä. Esillä on ollut myös hallituspuolueiden erimielisyys suhtautumisessa ns. eheytyshoitoihin.

Lakiesityksen hyväksymisen puolesta äänestivät kokonaisuudessaan SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP. Kokoomus oli lakiuudistuksen takana yhtä edustajaa lukuun ottamatta. Keskustalaisista vastaan äänesti kolme edustajaa. Lakiesitystä vastustivat Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt. Myös Perussuomalaiset olivat vastaan, kahta edustajaa lukuun ottamatta.

Meren sanomisia ja toimintaa on kritisoitu: ministeri on kävelemässä eduskunnan selkeän enemmistön tahdon yli. Toimintaa pidetään demokratian periaatteita rikkovana. Pääministeri Petteri Orpon (kok) puuttumista yksittäisen ministerin omavaltaisuuteen on jo ehditty vaatia.

Ministerin vetoaminen kiireeseen ja aikapulaan on nähty tekosyynä, peittämään asian periaatteellinen vastustus.

Joissain puheenvuoroissa on katsottu, että käytännössä eduskunnan tahdon tielle asettuminen on samalla kansan tahdon tielle asettumista, sillä eduskunta ja sen päätökset edustavat kansaa päätöksenteossa.

Ukrainan jälleenrakennuskonferenssissa kesäkuussa perustettiin tasa-arvoliittouma, tarkemmin Ukrainan jälleenrakentamisen tasa-arvo- ja inklusiivisuusliittouma. Mukana liittoumassa ovat esimerkiksi Ruotsi, Norja, Tanska, Viro ja Iso-Britannia. Eteläinen naapurimme Viro on kolmessa vuosikymmenessä kypsyttänyt yhteiskuntaansa moninaisuutta kunnioittavaksi, puolivuosisataisen neuvostomiehityksen jäljiltä. Muut maat perinteisestikin ovat olleet Suomelle sopivaa seuraa.

Suomi jäi kuitenkin pois tästä liittoumasta.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps) päätti, ettei liittoumaan lähdetä mukaan. Taustalla on perustamisasiakirjassa mainittu inklusiivisuus ja viittaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Liittouman tiedotteen mukaan liittouman jäseniä kannustetaan asettamaan etusijalle pakolaisnaisten, paluumuuttajien, vammaisten naisten, veteraanien, maaseudun naisten ja LGBTIQ+-ihmisten tarpeet.

Mediatietojen mukaan yksityiskohta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sai Tavion laittamaan pisteen asian edistämiselle.

Ulkoministeriössä oli valmisteltu virkatyönä liittoumaan liittymistä konferenssia edeltäneen kevään mittaan. Liittymistä oli pidetty selvänä, sillä sen on yleisesti katsottu olevan Suomen ulkopolitiikan linjan mukaista.

MTV Uutiset kertoo, että ministeriössä pohdittiin Tavion torjuvan suhtautumisen jälkeen kysymistä liittouman perustajiltaa, josko viittauksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin voisi jättää pois. Pyynnön esittämisestä ei ole tietoa - mutta Suomi joka tapauksessa jäi ulos liittoumasta.

Tavio on perustellut ratkaisuaan eri projektien priorisoinnilla ja painopistevalinnalla. Hänen mukaansa kehitysyhteistyön puolella aloitteita on paljon, ja MTV:lle antamansa kommentin mukaan "osassa ollaan mukana ja osassa ei". Tavio myös kertoo asiasta keskustellun ulkoministeriössä ja pääministerin kanssa - mutta vastaavansa päätöksestä henkilökohtaisesti.

Venäjän mieleen

Uutistietojen mukaan myös Venäjällä on oltu mielissään Tavion ratkaisuista ja lausunnoista. Iltalehti summaa tapahtuneen Venäjän kaksinkertaiseksi propagandavoitoksi: Ukrainan tukea heikennetään ja samalla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tukea suitsitaan.

Vastuun kantaa koko hallitus

Kotimaisista kärkipoliitikoista Taviolle ovat antaneet äänekkäintä tukea perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on sanonut, että tasa-arvoliittouman ulkopuolelle jättäytymien ei muuta hallituksen ulkopoliittista linjaa, ja että asiassa päätösvalta on ministerillä.

Ministerin tulisi kuitenkin noudattaa hallituksen linjaa - tai paremminkin hallituksen ministerien konkreettiset toimet tekevät hallituksen linjan, eivät papereihin tehdyt korulauseet.

Näyttää vahvasti siltä, että kokoomus mahdollistaa perussuomalaisen ja kristillisdemokraattien moninaisuuden vastaisuuden agendan vyöryttämisen, RKP:n peesatessa. Petteri Orpo ja kokoomus ovat uhranneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämisen pitääkseen perussuomalaiset hallituksessa.

Perjantai-iltana Pariisissa vietettiin Olympialaisten avajaisia. Useamman tunnin mittaisessa tilaisuudessa Pariisin keskustassa urheilijat saapuivat avajaisiin Seine-jokea pitkin lipuneilla aluksilla. Oli myös viralliset puheet, lipunnosto, olympiatulen syttyminen - ja huima määrä kulttuuritarjontaa, Ranskan värikkään historian kuvausta ynnä laser-showta Eiffelin tornin ympärillä. Musiikkimaailman huipulta esiintyivät Céline Dion ja Lady Gaga. Avajaiset luonnollisesti televisioitiin ja paikalla ollet katselijat lähettivät sosiaaliseen mediaan kuvia ja videoleikkeitä. Koko maailma sai nähdä.

Avajaisia seuraavien päivien aikana on puolestaan nähty jos jonkinlaista pöyristymistä avajaisten ohjelmasta. Kaksi asiaa näyttää olevan öyhöttämisen aiheena ylitse muiden: inhimillisen moninaisuuden ja kulttuurihistorian visuaalisen kuvaston läsnäolo, molemmat taiteellisesti aika näyttävässä muodossa.

Erilaisissa kiukunpurkauksissa on ollut tulkintaa kristillisten arvojen loukkaamisesta ja sen kuvaston hyväksikäytöstä. Moninaisuuden esiinnostaminen taas on nähty "friikkisirkuksena", lapsille sopimattomana - vapaamielisen ideologian ja politiikan "naamaan hieromisena". Suomalaisista eduskuntapuolueista erityisesti Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten näkyviä vaikuttajia on julkisesti julkituonut pöyristymistään.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps) katsoi avajaisten drag-esityksen olevan liikaa. Hän syytti X-tilillään vasemmistoaktivistien valjastavan kaiken propagandaan ja normalisoivan "woketustaan".

– Konservatiivit arvostavat olympialaisia valtavasti. Valitettavaa on, että olympialaiset eivät ainakaan avajaisten perusteella enää arvosta konservatiiveja, kirjoitti Tavio X-tilillään.

Sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi kauhisteltu lapsille sopimattomana keltaisen lehdistönkin noteeraamaa kuvaa, jossa osoitetaan erään tanssijan haarovälin seutua, ja kauhistellaan esiin pullahtaneita kiveksiä. Kyse oli kuitenkin esiintymisasuun tulleesta repeämästä - ja ilmeisen vilkkaasta mielikuvituksesta.

Sosiaalisen median "sakeammat" voimat ovat olleet tulta ja tappuraa sitäkin enemmän. Varsinkin Kremlin tarinaa Ukrainan sodasta toistavat piirit ovat esittäneet salaliittoteorioita siitä, miten "pimeiden voimien" edustajat käyttivät avajaisia erilaisten pahantahtoisten symbolien esittämiseen ja välittämiseen, lopunaikojen turmeluksen markkinoimisesta puhumattakaan.

Yhä useammin mediassa termiä queer käytetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin viittaavana kattoterminä ja yläkäsitteenä. Käytäntö on valunut englanninkielisestä maailmasta suomenkieliseenkin aihetta käsittelevään puheeseen. Myös vakavastiotettavuuteen pyrkivät tutkijat ovat toisinaan sortuneet kyseisen termin käyttöön viitatessaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Queer on lähtökohdiltaan sellaisen identiteetin nimitys, jossa binäärinen sukupuolen ja seksuaalisuuden perinteinen käsitteistö koetaan liian ahtaana. Queer on alkuaan haukkumasana, joka on otettu "omiin käsiin". Identiteetin määrittäjänä se on ollut omalähtöinen ja itsemäärittelyyn perustuva - ja näin tulisi ollakin.

Annettuna kategoriana jotkut kokevat loukkaavana niputtamisen itselle vieraan kattotermin alle. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten vuosikymmeniä kestäviin tavoitteisiin on kuulunut se, ettei ylhäältä päin lyötäisi leimoja.

Kesän 2024 pride-kuukauden alkajaisiksi sopii muistutus siitä, että kunkin oikeutta määritellä oma viiteryhmänsä tulisi kunnioittaa.

Presidentin vaalin toisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on ovella. Ennakkoäänestys on takana. Vastakkain ovat kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb ja Vihreiden tukema kansanliikkeen ehdokas Pekka Haavisto.

Tosiasioita: Haaviston puoliso on mies ja Stubb pääministerinä ollessaan tuki vahvasti avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi. Sosiaalisessa mediassa on ollut puheenvuoroja, joissa on kerrottu näiden tosiasioiden laskevan ehdokkaiden pisteitä.

Yhtä kaikki, molemmat ovat vaalin toisella kierroksella.

Stubb sai ensimmäisellä kierroksella äänistä 27,2 prosenttia ja Haavisto 25,8 prosenttia. Toiselle kierrokselle eivät päässeet Perussuomalaisten Jussi Halla-Aho (19 %), Keskustan tukema kansanliikkeen ehdokas Olli Rehn (15,3 %), Vasemmistoliiton Li Andersson (4,9 %), SDP:n Jutta Urpilainen (4,3 %), Kristillisdemokraattien Sari Essayah (1,5 %), kansanliikeen ehdokas Mika Aaltola (1,5 %) ja Liike Nytin Harry Harkimo (0,5 %).

Keskustelu ehdokkaan seksuaalisesta suuntautuneisuudesta

Ensimmäisen kierroksen vaali-iltana tuloksen varmistuttua Ylen vaalilähetyksen juontaja Matti Rönkä nosti esiin Haaviston homoseksuaalisuuden vaikutuksen toisen kierroksen lopputulokseen.

- Ihan suomeksi sanottuna, tässähän voi tulla eteen esimerkiksi toisen ehdokkaan Pekka Haaviston sukupuolinen suuntautuminen. Miten sen kanssa voi kampanjoida? Jos voi arvailla, että on ihmisiä, joille se on punainen vaate, tai vaikeasti hyväksyttävä asia? - pohti Rönkä.

Tämä kirvoitti nopeasti kriittisiä puheenvuoroja sosiaalisessa mediassa, ja asiaa on puitu myös perinteisen median kolumneissa. Joidenkin kommenttien mukaan koko teemaa ei olisi pitänyt ottaa esiin lainkaan. Jotkut puolestaan katsoivat, että Rönkä olisi voinut muotoilla ajatuksensa toisin.

Tosiasia on, että seksuaalinen suuntautuneisuus voi vaikuttaa kannatukseen, ja tiukassa äänestyksessä asia voi olla ratkaiseva. Mitä sitä kieltämään. Tiedetään kyselyiden perusteella esimerkiksi, että Suomessa yhä pyöreästi viidesosa ihmisistä suhtautuu ainakin jossain määrin varauksellisesti siihen, että samaa sukupuolta olevilla pareilla tulee olla yhtäläiset oikeudet eri sukupuolta oleviin pareihin nähden.

Onko Suomi erikoisen homovihamielinen?

Mediassa on myös ollut esillä se, että muuallakin länsimaissa on ollut avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluvia henkilöitä valtion ylimmässä johdossa. On suorastaan esitetty, että Haaviston homoseksuaalisuuteen liittyvä vastustustus osoittaisi jotain erityistä homovihamielisyyttä Suomessa ja asenteiden kiristymistä.

Onhan jopa hyvinkin konservatiivisina pidetyissä maissa; esimerkiksi avoimesti lesbo Serbian pääministeri Ana Brnabić ja Latvian hyvinkin suosittu avoimesti homo presidentti Edgars Rinkēvičs. Myös esimerkiksi Islannissa, Irlannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa valtiota ovat johtaneet avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluvat henkilöt, ja Ranskassa pääministeriksi nousi vastikään avoimesti homo Gabriel Attal ja ulkoministeriksi hänen entinen kumppaninsa Stéphane Séjourné.

Yhteistä heille on kuitenkin se, että nämä on asetettu tehtäväänsä muuten kuin suoraan kansan valitsemina yksilöinä.

Suomessa presidentti valitaan suoralla kansanäänestyksellä.

Narratiivi erityisen konservatiivisesta Suomesta on syytä kyseenalaistaa kysymällä: onko missään muualla avoimesti homo ehdokas noussut useita kertoja suorassa kansanvaalissa toiselle sijalle useita kertoja?

Seksuaalinen suuntautuneisuus yksityisasia?

On ollut myös puheenvuoroja, että seksuaalinen suuntautuneisuuus ei ole asia, jolla olisi vaikutusta tasavallan presidentin tehtävän hoidossa - joten seksuaalisen suuntautuneisuuden tulisi voida olla ehdokkaan yksityisasia. Näin ei ihan oikeasti kuitenkaan ole. Valituksi tullut edustaa tasavallan presidentti -nimistä instituutiona nimenomaan henkilönä kaikkine ominaisuuksineen.

Näistä asioista on syytä puhua - ilman , myös presidentin vaalin yhteydessä. Ilman puhetta maailma ei muutu.

Avoimeen homoseksuaalisuuteen liittyvän lasikaton murtuminen presidentin vaalin toiselle kierrokselle pääsemisen suhteen on tapahtunut Suomessa kahdesti, mutta tasavallan presidentin tehtävään valituksi tulemisen osalta ei, vielä.

Viime vuosina yhä useammin on luettu uutisia, joissa kerrotaan pride-tapahtumien sateenkaariliputukseen kohdistuneesta ilkivallasta. Pride-lippuja on kiskottu julkisista lippusaloista alas, lippuja on tuhottu esimerkiksi silppuamalla tai polttamalla. Toisinaan lippusalkojen naruja on katkottu, jotta uuden lipun nostaminen salkoon ei onnistuisi. Toisinaan ilkivallanteko on videoitukin ja julkaistu sosiaalisessa mediassa.

Sateenkaarilippu näyttää olevan hyvin vahvoja tunteita herättävä symboli.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville sateenkaarilipun merkitys on selvä. Se on kaikille kuuluvaa yhdenvertaisuutta kuvaava symboli. Sanfranciscolainen taiteilija Gilbert Baker (1951-2017) suunnitteli sateenkaarilipun vuonna 1978 paikallisten aktivistien pyynnöstä sikäläisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhteisön symboliksi.

Bakerin kantavana ajatuksena oli luoda mahdollisimman abstrakti symboli, joka ei sulkisi mitään ihmisryhmää ulkopuolelleen. Bakerin suunnitteleman sateenkaarilipun symboliikka ei ole kytketty mihinkään konkreettiseen toimintaan, tapahtumaan tai ominaisuuteen. Nykyisin kuusivärisenä tunnettu lippu on henkeä ja iloa korostava abstrakti tunnus. Kaikki seksuaalisuuden ja sukupuolisen moninaisuutta tukevat voivat käyttää sateenkaarilippua yhtäläisesti; se ei sulje pois eikä korosta mitään yksittäistä ryhmää. Kokonaisuus kuvastaa elämän koko kirjoa - kaikkine sateenkaaren väreineen ja erilaisine ihmisineen.

Mutta että niin vahvoja tunteita, että syntyy tarve ilkivaltaan?

Ruotsissa on poltettu Koraaneja, ja islaminuskoiset ovat odotetusti tästä suuttunueet. Olemme nähneet uutiskuvia joistain Lähi-idän maista, joissa on protestina poltettu Ruotsin lippuja ja siinä sivussa länsimaisia arvoja edustavia sateenkaarilippujakin. Protesteissa muuallakin on toisinaan nähty kuvia erilaisten lippujen ja symbolien häpäisystä.

Tällaisella häpäisyllä ehkä oletetaan olevan jotain vaikutusta - mutta keittiöpsykologisesta näkökulmasta tarkastellen se on lähinnä ukkosenjohdatin: oman turhautumisen voi kohdistaa johonkin konkreettisen.

Ovatko kotimaiset sateenkaarilippuihin ilkivaltaa kohdistavat saaneet ideansa tällaisista mielenosoituksista?

Pride-lippujen tuhoamisesta ei ole mitään hyötyä.

Ilkivallan vaikutus on aivan päinvastainen kuin ilkivallantekijät ajattelevat. Jotkut ilkivallantekijät voivat ehkä ajatella toimintansa väsytystaisteluna, ja että jossain vaiheessa väsyttäisiin kiskomaan uusi lippu viedyn tilalle. Niin ei kuitenkaan tapahdu, vaan poistetun lipun tilalle tulee ainakin kaksi uutta.

Ilkivalta samalla muistuttaa ja alleviivaa, että yhdenvertaisuutta edistävälle työlle on edelleen tarvetta. Ilkivalta vain osoittaa tarpeen jatkaa yhdenvertaisuutta edistävää toimintaa entistä pontevammin.

Kokoomuksen, Perussuomalaisten, RKP:n ja Kristillisdemokraattien muodostama Petteri Orpon hallitus työstää parhaillaan tiedonantoa toimista, joilla edistetään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Taustalla on perussuomalaisten kärkipoliitikkojen lukuisat aiemmat rasistisina pidetyt kommentit, jotka ovat herättäneet huomiota ulkomaita myöten.

Erityisesti arvoliberaaliuttaan viestinyt RKP on vaatinut hallitukselta "irtisanoutumista" rasistisista asenteista. Eduskunnalle annettava valtioneuvoston tiedonanto on tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina 31. elokuuta. Syksyllä asiasta keskusteellaan eduskunnassa ja silloin lienee myös luvassa koko hallitusta ja myös yksittäisiä ministereitä koskevia luottamusäänestyksiä.

Ministerien ja muiden hallituspuolueiden kellokkaiden rasistiset ulostulot eivät kuitenkaan ole ainoa ongelmallinen kysymys.

Kristillisdemokraattien piiristä on ärhäkästi vastustettu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa parantavia hankkeita. Suulain hahmo on ollut Päivi Räsänen, joka on monissa yhteyksissä vaatinut esimerkiksi kirkkoa irtautumaan pridesta. Uuden hallituksen astuttua tehtävään hän lähes ensi töinään esitti vaatimuksen, että valtioneuvosto ei jatkossa saa osallistua prideen. Äänessä ovat olleet myös puolueen muut näkyvät hahmot. Tähtäimessä on ollut myös seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta kertominen kouluopetuksessa: sitä haluttaisiin rajata.

Perussuomalaisten piiristä on kuultu halventavankin sävyisiä puheenvuoroja sukupuolen moninaisuudesta ja ihmisistä, jotka eivät sovi binääriseen sukupuolikäsitykseen. Perussuomalaistenkin riveistä kuuluneiden kommenttien mukaan kouluopetuksessa sukupuolen moninaisuuden esilläpito ei ole toivottua.

Hallitusohjelmaan ei ole kirjattu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa parantavia lainsäädäntöhankkeita, vaikka erityisesti intersukupuolisten henkilöiden ja transnuorten osalta kohennettavaa on vielä kosolti. Siitä lienevät pitäneet huolta sekä Perussuomalaiset että erityisesti Kristillisdemokraatit. Sekä RKP että pääministeripuolue Kokoomus lienevät onnistuneet torppaamaan mahdolliset kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten listalla olleet suoranaiset hlbti-kielteiset hankkeet.

Käytännössä Kokoomus ja RKP tekevät hallitusyhteistyötä kahden sellaisen puolueen kanssa, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertainen asema kyseenalaistetaan, toisinaan suureen ääneen.

Olennainen kysymys kuuluu: koskeeko koko hallituksen mielestä yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja syrjimättömyys myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia? Onko hallitus kokonaisuudessaan valmis edistämään myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaista asemaa?

Saako hallitus irtisanouduttua myös hlbti-kielteisyydestä - ja toisaalta näkeekö oppositiokaan hlbti-vähemmistöt niin merkityksellisenä asiana, että vaivautuvat pitämään asiaa esillä?

Kevään eduskuntavaalien voittaja on Kokoomus, ja se pääsi muodostamaan hallitusta. Myös entinen pääministeripuolue Sosialidemokraatit pärjäsi hyvin. Vaali vaalilta paremmin menestyneet Perussuomalaiset kiilasivat vaalituloksessa SDP:n edelle. Kolmen suuren puolueen joukkoon nousseet Perussuomalaiset ovat imeneet kannatusta ainakin Keskustalta, joka on tippunut kärkikolmikosta pois.

Kokoomus itsessään on ajan myötä muuttunut arvoiltaan liberaalimmaksi, ja viime vuosina sen piirissä on näkyvästi oltu valmiita edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaista asemaa. Kokoomuksessa kuitenkin vaikuttaa myös niitä, joiden mielestä esimerkiksi sukupuolen binääristä mallia ei tulisi kyseenalaistaa - mutta nämä ovat selvästi vähemmistö, jos ei kuitenkaan aivan marginaalia.

Talous edellä

Kun uutta hallitusta keväällä sorvattiin, valitsi Kokoomus varsin nopeasti hallituskumppaneikseen Perussuomalaiset, RKP:n ja Kristillisdemokraatit. Niiden kanssa se katsoo parhaiten pääsevänsä tekemään haluamansa talousuudistukset.

Sosialidemokraattien kanssa vapaudet olisivat olleet huomattavasti rajallisemmat, vaalitappion kärsineestä Vasemmistoliitosta puhumattakaan. Keskusta taas ei ole kaksien hävittyjen vaalien jälkeen halukas lähtemään hallitukseen, eikä sillä edes ollut edes mahdollisuuksia kilpailla Perussuomalaisten kanssa, koska kansanedustajia ei ole entiseen malliin. Vihreätkin kärsivät vaalitappion.

Hermostumista vasemmistossa on herättänyt se, että talousuudistuksia ollaan tekemässä rankalla kädellä, ja kovimmin sellainen sattuu ihmisiin, joilla ei muutenkaan mene hyvin. Myös ammattiyhdistystoimintaan puuttuminen on suututtanut. Nämä ovat Kokoomuslähtöisiä projekteja, ja myös RKP:n on ne suhteellisen helppo niellä. Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit taas jotenkin sietävät - kunhan saavat vastineeksi jotain oman halunsa mukaista.

Kristillisdemokraateille agendalla on esimerkiksi sukupuolen binäärisyyden kyseenalaistamattomuus ja Perussuomalaisilla lisäksi maahanmuuttokysymys.

Arvoliberaalina tunnettu RKP puolestaan on jo kipuillut, mutta se yrittää toistaiseksi sinnitellä hallituksessa, koska sen ydinkysymys - ruotsin kielen asema yhteiskunnassa - saattaa olla kiinni siitä, pystyykö puolue puolustamaan kieleen liittyviä palveluja ja muita lainsäädännön yksityiskohtia hallituksesta vai ei.

Hlbti-myönteinen lainsäädäntö tuskin etenee

Kristillisdemokraatit ovat perinteisesti olleet kaikkia sellaisia uudistuksia vastaan, jotka kohentaisivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa. Todennäköisesti Kristillisdemokraatit ovat valmiita jopa kiristämään hallitusyhteistyön jatkumisella kumppaneitaan, mikäli jokin hlbti-vähemmistöjen asemaa kohentamaan pyrkivä kansalaisaloite tulisi käsiteltäväksi. Tällaisesta toiminnasta on aiempia esimerkkejä.

Perussuomalaisissa seksuaalivähemmistöjen olemassaoloa nykyään siedetään - onhan puolueella avoimesti homoseksuaalisia kansanedustajiakin. Soinin ajan jälkeen homovastaisuus ei ole ollut enää puolueen kärkiteemoja. Sen sijaan sukupuolen binäärisyyttä ei Perussuomalaisissa olla valmiita kyseenalaistamaan.

Mikäli hallitus pysyy kasassa, ei seuraavan neljän vuoden aikana transnuorten tilanteeseen tule kohennusta. Myöskään hlbti-toimintaohjelmaa ei ole luvassa. Eheytystoiminnan suitsiminenkin vaikuttaa vähintäänkin epävarmalta.

Hallitusohjelmassa itsessään ei ole mukana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa heikentäviäkään hankkeita - siitä lienevät pitäneet huolen RKP ja myös Kokoomus.

Nykytilanne kuitenkin tarkoittaa Perussuomalaisille ja Kristillisdemokraateille suurempia vaikutusmahdollisuuksia hallitusohjelman ulkopuolisissakin kysymyksissä - kuten vaikkapa hlbti-kysymyksissä. Käytännön toimiakin on jo tehty, vaikka lainsäädäntötyöhön ei vielä ole ehdittykään: oikeusministeriön verkkosivuilta on poistettu sateenkaarisymbolit ja todennäköisesti valtionhallinnon nimissä ei jatkossa esiinnytä pride-kulkueissa.

Nykyisessä hallituksessa on voimia, jotka vastustavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman kohentamista, aborttioikeutta, EU-jäsenyyttä, euroa ja laajemminkin ihmisten yhdenvertaisuutta. Politiikassa Perussuomalaisia ei voi sitouttaa yhdessä sovittuun samalla tavoin kuin muita puolueita. Siitä on esimerkkejä. Erityisesti Perussuomalaisten osalta huolestuttavaa on se, että hallituksen piiriin pääsee pesiytymään perussuomalainen keskustelukulttuuri, jossa ei välttämättä osoitella asiaa vaan ihmisiä.