rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta

Eilisillan kamaluuden jälkeen tänään on ollut parempi päivä. Viestittelin pitkään eilen Laikan kanssa, se helpotti oloa ja sain nukuttua. Lapset hyöri yöllä sängyssä, Kapteeni kävi herättämässä kahteen kertaan ja hetken rapsuttelin ja sitten nukahdin taas. Nyt kaikki lapset nukkuu; Neiti sohvalla (vei mun paikan ko nousin vessaan), Possu rahilla (kuorsaa:D) ja Kapteeni raapimapuun päällä. Kaikki niin tyytyväisen näköisinä <3

Olen ollut tänään aikaansaava. Ensin raivasin eteisen rojukaapin josta lähti kolme kassia roskikseen (lähinnä lehtiä ja muutama laatikko). Sitten hakkasin seinään kolme koukkua, sain häälahjaksi saadun Stenvallin seinälle sekä kaksi muuta nurkissa pyörinyttä taulua kanssa. Olen pessyt kaksi koneellista pyykkiä. Olen ehtinyt vain ollakin, katsoin telkkaria ja sitten olen naputtanut pleikkaa.

Ostettiin miulle sellainen Wallace & Gromit-pleikkapeli, son hauska mutta mä olen vaan aika surkea. :D Koukuttava kylläkin ja jatkan sen nakuttamista varmaan vielä tänään.

Erittäin kummallinen olo. Ahdistaa. Itkettää. Kyyneleet valuu poskilla ja tuntuu etten saa henkeä.

Ylireagoin keskuteluun jonka kävin Laikan kanssa viikolla. Siihen mitä hän sanoi. Että jos en olisi sanonut tunteistani niin hän olisi ehkä karannut paikalta. Miten asia josta on aikaa 9kk voi olla nyt yhtäkkiä näin iso? Varsinkin kun nyt tilanne on se että olemme naimisissa? En tiennyt tuota ennen tätä viikkoa ja nyt huomaan että se ajatus kieppuu mun päässä. Koska se on ihan mielettömän pelottava ajatus ettei hän olisi läsnä. Että olsin menettänyt hänet.

Kai tämä on osin sitä että on ikävä vaikka yritän painaa sen mieleni taustalle niin ettei se ahdistaisi. Mutta mun on ikävä. Kova ikävä. Mä antaisin mitä vain jos saisin juuri nyt halata ja käpertyä Laikan kainaloon.

Hm. Lauantai, olen yksin kotona. Kaikki on jossain, Peellä on tänään kouluhommia joten en häntä pääse kiusimaan. Laika on siellä Helsingissä. Kummallista. Siitä on todella pitkä aika kun olen viimeksi ollut kotona yksin viikonloppuna, son ollut ennen maaliskuista leikkausta :O

Lävistys paranee hyvin, tosin ei tykännyt siitä yöstä minkä jouduin nukkumaan tuosta meidän rahista tulevalla varasängyllä ja vähän silloin kipeytyi:/ Neiti onneksi voi jo hyvin, on oma itsensä ja syö muovia :D Siitä tietää että beverly on terve, se rakastaa jyystää muovia.

Miusta tuntuu että miun bloggauksista on tullut tylsiä. En tiedä tuntuuko muista samalta. Ehkä se on vaan jotain itsekritiiikkä tms. Olen hyvin hyvn kriittinen itseäni kohtaan, omasta mielestäni miun pitäisi aina ja koko ajan olla se joka suoriutuu kaikesta täydellisesti ja osaa kaiken. Joka jaksaa kaiken, ei väsy koskaan. Niin, tiedän ettei semmoista ihmistä olekaan mutta silti miun pää haluaisi miun olevan semmoinen. Vaikeeta. Se meillä on yhteistä Teemun kanssa, kumpikin on tämän ajatuksen vallassa ja voisi kai sanoa että sen uhri.

En oikein tiedä mitä tekisin tänään. Ulkona olisi kaunis ilma, ehkä mä lähden ulos kävelylle. Tai sitten en.

Meidän perhe kasvaa ensi viikolla. Keisari Pirk tulee meille silloin uudeksi perheenjäseneksi. Pirk on rescue-koira, pieni vauva vielä. Mutta näin me pystymme tarjoamaan kodin eläimelle joka sitä oikeasti tarvitsee ja saamme täytettyä toiveen perheemme kasvamisesta koiralla. <3

Beverly leikattiin eilen ja nyt on neiti sitten vähän ulalla vielä elämästä. Eilinen meni toipuen, iltaan asti raukka oli ihan tokkurainen. Ja kauluri kaulassa, tänään onneksi sain hänelle sellaisen sukan että saatiin se pois kaulasta ja neiti pois eristyksestä.

Olen ollut vähän väsynyt, olen touhunnut liikaa. Yritän nyt tässä viikonlopun ottaa rauhassa ja lepäillä vaan. Lukea vähän tenttiin koska se on yhtäkkiä kohta.

Huomenlahjaksi saatu lahjakortti on nyt käytetty ja vasenta nänniä koristaa lävistys. Kiitos vielä vaimolle. <3

Huomasin että käytin viimeksi päivityksessäni ensimmäistä kertaa Ällästä nimeä Laika. No ei se kai kenelläkään ole mikään salaisuus että Ällä on Laika joten ehkä mä puhun jatkossakin Laikasta. (On ollut vaikeaa muistaa että hän on täällä Ällä eikä Laika kuten muualla). Mutta hän on miun rakas vaimoni. Jota kaipaan paljon hänen ollessaan Helsingissä. Nähdään vasta ensi viikon perjantaina seuraavan kerran. Juhlistamme tätä jälleennäkemistä käymällä Ikeassa.:P

Sain puhuttua tänään paljon ryhmässä. Kovin kipeistä asioista. Siitä etten koe olevani rakkauden arvoinen, etten koe olevani minkään huolen arvoin vaan äärettömän huono ja arvoton ihminen joka on jotenkin mielisairaalla tavalla ansainnut tämän sairauden koska on niin huono. Joo, tässä ei ole mitään järkeä mutta sairas mieli on sairas ja se sanoo näin. Miulle on ollut äärettömän tärkeää että Laika seisoo miun vierellä, rinnalla, käsi miun kädessä, tukien, nojaten, auttaen. Eteenpäin, sivulle, taakse, minne ne miun askeleet miuta kulloinkin vie.

Rakastan Laikaa. Enemmän kuin osaan sanoa.

Ahdistaa. Levoton olo. Mikä ei ole noin yhdistelmänä oikein kiva. Mutta minkäs teet, päässä on vikaa ja sen kanssa pitää vaan yrittää elää. Maanantaina pitää ryhmän jälkeen vetää lääkäriä hihasta josko saisin pikaisen konsultaation siitä olisiko aika vähentää tuota Efexoria kuten oli puhetta käydessäni vastaanotolla. Jotain pitää tehdä koska nyt suunta voinnin suhteen ei taaskaan ole kovin hyvä. :(

Laika on kotona maanantai-iltaan asti. <3 Mutta sitten nähdään vasta kuun viimeinen viikonloppu seuraavan kerran, jää ensi viikonlopuksi Helsinkiin. Ja sitten minä vietänkin sen seuraavan viikonlopun Laikan kanssa Helsingissä. Mennään ainakan Ikeaan, ostamaan miulle työpöytä. Ja eteiseen hylly. Ja sitten DTM:ään Ranneliikkeen bileisiin. :D Aikatauluun pitää mahduttaa myös Ii ja Hoo. Eiköhän se onnistu, säädetään vähän ja sitten vielä vähän lisää. :D

Ensimmäinen eroviikko oli kamala. Nyt on mennyt huomattavasti paremmin. Oli yksi ilta kun tuntui kaiken kaatuvan niskaani ja että en koskaan selviä mistään hengissä mutta noin kokonaisuutena, hyvin meni. Ainut ongelma miulla oikeastaan on tuo syöminen. Ei ole ruokahalua eikä miun tule tehtyä täällä keskenäni ruokaa. Siksikin olin niin pahoillani siitä että äiti perui noita treffejä, olisi ainakin tullut silloin syötyä jotain kunnon ruokaa. No, yritetään uusiksi sitten ko äiti tulee töistä.

Olen edelleen ihan ylikierroksilla ja se on _tosi_ ahdistavaa.

Meidän piti mennä tänään äidin kanssa lounaalle ryhmän jälkeen. Meidän piti alunperin mennä jo tiistaina, silloin perui koska on yskäinen. No, nyt tuli viesti että jos siirretään vielä päivällä. Eli taas siirretään. Ja minä pienessä päässäni mietin että miksi, johtuuko se todella siitä että äiti on kipeä yskästä vai siitä että on hankkinut jotain omaehtoista kipua eli krapulaa. Ja inhoan niin tätä. En haluaisi aina kyseenalaistaa äidin motiiveja tehdä asioita, mä haluaisin voida luottaa siihen että tehdyt suunnitelmat pitää. Mutta se on nähtävästi turha toive koska niin ei käy. Mikä sattuu.

Kävin eilen mammalla, ihasteltiin hääkuvia ja vaihdettiin kuulumisia. Mamman täti (joka olisi täyttänyt syksyllä 100v) on kuollut viime viikolla ja ensi viikolla olisi hautajaiset. Vaikka Täti ei miun elämässä vuosiin enää mitenkään ole ollut niin mieleeni on jäänyt niin kovin elävästi reissut sinne ko olin pieni. Siellä oli kangaspuut ja kissoja. Ajattelin soittaa mammalle tänään josko ottaisi miut mukaan hautajaisiin, haluaisin osoittaa näin Tädille että oli miulle tärkeä ja että häntä jään kaipaamaan. Jotenkin tämä taas herätti mieleeni sen että ei miun isovanhemmat ole ikuisia, tulee päivä jolloin heidänkin hautajaiset on nurkan takana. Mitä en halua. Mutta ei taida olla kyse siitä mitä minä haluan.

Mamma on aivan ihana. Halusi vielä sanoa etteivät jättäneet tulematta hääjuhlaan koska eivät hyväksyisi miun suhdetta Ällään vaan koska mammalla oli tuolloin tosi pahaa huimausta eikä meinannut pysyä pystyssä. Sanoinkin ettei kumpikaan meistä niin edes ajatellut ja että tärkeintä oli että olivat maistraatissa jossa suhde virallistettiin ja että he kuitenkin hyväksyvät meidät. Mamma sanoikin että olet mitä olet ja rakas olet silti. Ja katsellessaan kuvia totesi että hyvältä, yhteensopivalta parilta näytämme. Kuulin hänen kehuvan kuvia myös isänsiskolle eli M-tädille. :) Näytimme kuulemma molemmat niin kauniilta.

"Minulla on tänään treffit, mennään vinokinoon kuolamaan koulupukuisten tyttöjen perään=) Mukava saada jotain elämää, edes vähän. Ja eihän sitä tiedä josko vaikka kolahtaisi ja tämä johtaisi johonkin enempäänkin. Mielenkiintoisen oloinen ihminen, hyvinkin samanlainen kuin neiti itse on. Mikä tekee asiasta myös jonkin verran hämmentävää, samanlainen säheltäjä kuin itse on niin miettimään pistää että tuleeko siitä lainkaan mitään muuta kuin täydellistä sähläämistä."

Tuo on lainaus miun omasta blogista, viime vuoden marraskuun 19. kirjoitettu. Treffikumppani on Ällä. Taisi kolahtaa. Mieleen on jäänyt haluni nojautua hänen kainaloonsa siellä leffateatterissa, tavalla mitä nyt teen niin usein. Ja se että hän noin vain nojasi minuun ko oli luonani. Ja että yleensä kutsuin hänet luokseni ensimmäisenä iltana, noin vain. En tee moista yleensä. Tai siis tehnyt, nythän olen jo naimissa joten en voikaan tehdä.:P

Olen aika pomppuisen oloinen. Aika. Paljon. Ahdistaa. Levoton olo. En saa itseäni rauhoittumaan. Pelottaa.

Uusi viikko. Taas. Olo on kummallinen.

Eilen ottivat aamupäiväryhmässä puheeksi tulevaisuuden. Mitä ryhmän jälkeen siis. Turussa kuulemma toimii yksityinen terapeutti joka on kirjallisuusterapeutin koulutuksen saanut. Se miuta kiinnostaisi koska koen kirjoittamisen varsin helpoksi tavaksi ilmaista itseäni ja sitä miltä miusta tuntuu. Katsotaan nyt. Ryhmätoimintaa olisi myös tarjolla, kaupungin ryhmissä. Pitkiä terapiaryhmiä mutta koska miulla on alkamassa jossain kohtaa se yksilöterapia niin en tiedä. Ehkä se olisi jotenkin liikaa ja mieluusti ehkä antaisin paikkani siellä ryhmässä jollekin joka ei saa yksiköterapiaa. Katsotaan.

Tämä viikko tuntuu helpommalta ko viime viikko. Tiedän että Ällä on siellä ja että hän tulee takaisin, että hän on onnellinen siitä että pääsee kotiin ja että pääsee vaimon luo. Se tuo lohtua ja auttaa miuta jaksamaan. Samoin se että teimme viikonloppuna varsin tavallisia arkiasioita. Olimme yhdessä, lojuimme, höpsötimme, hellimme. Rakastimme. Toisiamme. Se on tärkeintä.

Tajusin eilen että on hyvä että miulla on elämää parisuhteen ulkopuolella ja että Ällällä on samoin. Ensimmäistä kertaa miulla on todella näin ko olen suhteessa, aiemmissa suhteissa olen elänyt jotenkin elämääni liikaa sen suhteen kautta mikä ei ole hyvä juttu. Pieni asia mutta suuri oivallus miulle. Tärkeä oivallus.

Ällä tulee tänään! Enää reilu neljä tuntia ja sitten saa rutata, suudella ja olla taas lähellä. Ihanaa, en malta odottaa. Sitä ennen pitää vielä ottaa torkut (ryhmä väsyttää sen verran että torkun mielelläni sen jälkeen), raivata makuuhuonetta (olen kasannut sinne puhdasta pyykkiä epämääräiseen kasaan sänkyyn) ja odottaa.

Miulle haetaan kuntoutustukea. Niin että olisin kotona vielä toukokuun loppuun. Määräaikaisesti siis eläkkeellä. Mikä tuntuu mielettömän isolta askeleelta mutta toisaalta, olin kamalan tyytyväinen siihen että lääkäri oli miun kanssa samaa mieltä asiasta eli kokee tarpeellisena sen että saan rauhassa vielä kuntoutua.

Beverly-neidillä on kiima. Huutaa koko ajan ja ajaa kaikki meidät muut hulluksi. Ällä lohdutti miuta että se kestää vaan viikon tj. Joo, kiva koska mä olen siitä viikosta suurimman osan aikaa yksin kotona noiden riesojen kanssa. Possu raukka on ihan hämillään ko neit,i joka ei ole mitenkään hänen sydänystävänsä, kyöhnää hänessä koko ajan ja on niin kamalan söpöä että. On jo muutaman kerran kouluttanut sitä ja ollut vähän silleen että voisitko olla jo hiljaa.

Viikonloppuna olisi ollut kesänloppu-bileet Pappalassa mutta me ei taideta lähteä. Kahdestakaan syystä, ensinnäkin ollaan kumpikin vielä flunssaisi enkä usko että nukkuminen teltassa tekee kauhean hyvää tässä vaiheessa ja toiseksi. Mä haluan pitää Ällän itselläni tämän viikonlopun yli.

Viikko on ollut vaikea ajoittain. On ollut hetkiä jolloin olen pelännyt että jotenkin tämä etäelämä syö meidän suhteen niin ettei osata enää elää yhdessä. Tämä varmasti juontaa juurensa siihen että miulla on yksi äärettömän huono kokemus etäsuhteesta. Suhde joka silloin oli, oli tosin rikki jo ennen sitä erilleen muuttamista kesäksi ja päätös eroamisesta vaan oikeastaan selkeni sen kesän aikana niin silti. Mä pelkään että meille käy samoin. Vaikka siihen ei ole mitään perusteita, meidän suhde on vankka. Rakkaus kantaa ja se että me halutaan toisemme.