Huomenna. Huomenna olen rouva. Huomenna saan vaimoksi aivan ihanan Älläni jota rakastan enemmän kuin osaan sanoa. Rakkauteni häneen on jotain syvää, seilunsisarellista, yhteenkuuluvaa rakkautta.
Valmistelut on vielä vaiheessa. Tänään pitää vielä käydä ostamassa lisää kirsikkatomaatteja, leipää kolmioleipiin ja jotain. En muista mitä :D Olen ihan seko:D Kaasot on ihan sekoja :D
Tällä viikolla musta tulee rouva o.O
Viikonloppu meni ihanasti Ropeconissa, ensin vähän jännitin että miten mä siellä viihdyn mutta mulla oli ihan älyttömän hauskaa. Siitäkin huolimatta että voimat meni tasan kaikki sillä reissulla ja varmasti menee toipumiseen pitkälti tämä viikko mutta kuitenkin. Mä rakastuin niihin kaikkiin ihaniin ihmisiin ja on aivan ihanaa että ne tulee tänne viikonloppuna ja että syksymmällä on taas pikkujoulut ja niin. Ehkä mä jotenkin hulluuteni ja pöhnöyteni kanssa sovin joukkoon.
Rainbow ja Enter kommentoivat viime bloggaukseen etten vaikuta masentuneelta. Haluan sanoa sen verran että diagnoosi on kuitenkin oikea ja tiedän sen. En kuitenkaan määritä itseäni sitä kautta, osaan nauttia niistä hyvistäkin hetkistä joita on. Mutta tosiasia se kuitenkin on enkä mä sitä pääse karkuun. En pääse sitäkään että diagnoosi on sellainen että se seuraa mua aina. Pystyn työntämään masennuksen taustalle, olemaan sitä näyttämättä, olen siinä mielettömän hyvä. Kun kirjoitan tänne, en aina halua sitä päästää läpi. Haluan kirjoittaa tänne hyviä asioita jo senkin takia että kun on kamalan vaikeaa, voin palata tänne muistamaan niitä parempia hetkiä. Mikä on tärkeää koska tähän sairauteen kuuluu se että ne hyvät hetket painuu tasan taakse eikä niitä muista. Ne häipyy.
Ällän boytoy on täällä. Mä en oikein osaa puhua sen kanssa. En normaalisti ole näin sosiaalisesti kyvytön mutta jotenkin mä vain...pelkään sitä? Kuulostaa hassulta ja sitä on. Koska miksi mä pelkäisin pientä poikaa? Koska Boytoylla on niin läheinen suhde rakastamaani naiseen? Koska mä olen ehkä vähän mustasukkainen siitä tiukasta yhteydestä ja siitä huomiosta mitä hän saa ja siitä että heitä yhdistää jokin mitä en ymmärrä? En tiedä mitä tolkkua tässä on ja onko mitään. Luultavasti ei. Mieli on kummallinen.
Enää kolme aamua ja sitten on hääpäivä. <3
Miun puvusta tulee ihana. Sanoin silloin ko niitä tilattiin että en halua prinssessapukua mutta mutta. Sellainen siitä on kovaa vauhtia tulossa ja mun omasta halustani :D Tylliä kerrostetaan ja pöyhitään niin että son enemmän puff. <3
Ällä oli NIIN kaunis tänään puvussaan. Toki on aina kaunis mutta jotenkin oli niin ihanan kauniin seesteisen näköinen tänään puvussa ja tiarassa.
Miulla on kaksisuuntaisen mielialahäiriön vakava masennusjakso. Näin lukee b-lausunnossa jonka kiikutan kelaan psykoterapiahakemuksen ohessa. Lausunto oli taas rankkaa luettavaa. On raskasta nähdä oma vointinsa siinä noin kirjallisesti, se tekee asiasta erilailla konkreettista. Lääkitystä nostettiin, tasaavaa lääkitystä kun pitää nostaa hiljalleen ja ajan kanssa.
Kuvassa mun tiara <3
Kesäteatterissa oli oikein ihanaa, aurinko paistoi ja esitys oli tosi hyvä. Ärrän kanssa tosin puhuttiin väliajalla että kuinka vaikea sitä onkaan keskittyä tuntia kauempaa mihinkään, sitten menee vehtaamiseksi ja sen odottamiseksi että koska tämä loppuu huolimatta siitä kuinka mielenkiintoista on katsomassa.
Vointi on ollut tosi väsynyt mistä syystä Neiti ei ole päivittänytkään. Olen oikeastaan vain ollut, maannut sohvalla katsellen huonoja saippuasarjoja mikä on tosi harvinaista. Vähän tehtiin hääjuttuja viikonloppuna Ällän kanssa, askartelut on jo loppusuoralla. Tosin vielä pitää tehdä 9 paikkakorttirullaa sekä noutopöytään lappuset siitä mitä mikin ruokalaji on. Tänään menen hierojalla, Ällä kulmien värjäykseen ja siistimiseen, haen tiarani, vien kengät suutarille, ostan vielä lisää pahvia ja kakkupapereita. Ja jotain mitä en nyt juuri muista. :D
Aaamupäiväryhmän aloitus siirtyi, se alkaa vasta 21.8 mikä on toisaalta ihan hyväkin koska luulen että sen aloittaminen on kohtuullisen raskasta joten saan hoitaa häät ensin alta ja sitten aloittaa sen. Ja kun hösäämistä on muutenkin ihan tarpeeksi. Enää ei ole kuin 11 päivää. Mihin aika katoaa?
Menen tänään Ärrän kanssa kesäteatteriin. En ole ollut kesäteatterissa sitten..ööö...varmaan yli kymmeneen vuoteen. Lapsena käytiin joka kesä Vartiovuoren kesäteatterissa mutta sittemmin en ole kai käynyt. Ihana nähdä häntä, olen ollut ihan kamalan kamalan huono ystävä viime aikoina. Mistä koen kamalan huonoa omaatuntoa.Yritän parantaa tapani.
Häät edistyy. Onneksi. Kaikki tulostamiset on nyt tehty ja viikonloppuna olisi edessä viimeinen askartelu-urakka. Ollaan siinä vaiheessa että enää on oikeastaan tekemättä se mitä tehdään vasta hääpäivänä. Hääpuvut käydään sovittamassa viimeisen kerran ensi torstaina. Jännää. Mitä enemmän päiviä kuluu, sitä enemmän asiasta tulee konkreettinen. Ensi keskiviikkona tulee ensimmäinen vieras, Ällän boytoy tulee meille häitä edeltäväksi viikoksi ja yritämme keskittyä siihen että hänellä on mukavaa. Aloitan myös maanantaina siinä aamupäiväryhmässä. Ja menen torstaina lääkärille. Johon sitä taas siinä on.
Sain saarnan isältä. Syystäkin kyllä mutta kuitenkin. En vain kykene sellaista juuri nyt kuuntelemaan, mä menen ihan rikki ja koen vain olevani maailman huonoin ihminen ja suuri pettymys ja haluan maton alle.
Tiedän että olen aivan surkea raha-asioissa. Ei sitä tarvitse kenenkään mulle enää kertoa. Yritän kovin parantaa tapani, se ei vain ole helppoa. Eikä tämä sairastaminen tee siitä yhtään helpompaa, mä yksinkertaisesti en jaksa huolehtia mistään ylimääräisestä. Ja ylimääräistä on kaikki muu paitsi hengittäminen. Jos mun puhelinlaskua ei ole tullut tänne niin en mä ole jaksanut ihmetellä missä se sitten on. Joo, ne on menneet meille kotiin ja Leena on ne maksanut. Sieltä on tullut jokin muistutuslasku, en yhtään ihmettele sitä, mä harvoin jaksan (muistan, saan aikaiseksi, tajuan) maksaa laskuja ajoissa. Mutta olisihan niistä voinut soittaa mulle ja sanoa että ne on täällä eikä vaan maksaa ja sitten huutaa mulle siitä. Aika vaikea tietää asiasta ennenko siitä kerrotaan.
Ja häät on liian suureelliset ja kalliit. Mä en haluaisi tuntea mitä tunnen nyt. Sitä ettei miulla ole oikeutta pitää sellaisia häitä kuin haluan. Tuntuu että kaikki on ideaa vastaan. Mä haluaisin vain ihanan päivän jonka muistan lopun ikäni. Mitä pahaa siinä on?
Ällä kotiutui polttareistaan, oli ollut huiman hauskaa ja oli jorannut hulluuden voimalla :D Oli hassun outoa olla kotona ilman häntä, niin että hän on liikenteessä ilman minua. Koska me ollaan tavallaan kasvettu lonkasta toisiimme, liikumme aika vähän missään erikseen. Ehkä sitä pitäisi tehdä enemmän. En tiedä.
Saatiin puhuttua asiasta joka on vaivannut neitiä nyt monta kuukautta. Miten helppoa onkaan soljahtaa takaisin vanhoihin toimintatapoihinsa, vaikka ne kuinka tietäisi aivan vääriksi ja hyvin toimimattomiksi. Ihminen on kummallinen otus. Tai neiti ainakin. Joka on kohta rouva, viimeiset kaksi neitiviikkoa alkaa olla käsillä ja jännitys katossa. Kaikenlaista säätämistä on vielä tekemättä, erityisesti juhlan suhteen mutta järjestelytoimikuntani vakuuttaa että kaikki saadaan järjestymään ja takaavat meille aivan ihanan hääpäivän.
Olen jossain kohtaa tainnut sanoakin etten ole oikein ajatellut ikinä että miusta tulisi rouva. Joskus tietenkin, joskus ajattelin että se pelastaisi miun ja eksän suhteen että mentäisiin naimisiin ja tehtäisiin lapsi. En tiedä mitä mä oikein ajattelin, se olisi ollut täysi katastrofi. Monestakin syystä. Ensinnäkään, neiti ei osaisi olla lapsen kanssa. Tykkään lapsista, kunhan ne ei ole omia. Neiti vain menee jotenkin ihan lukkoon niiden kanssa. Mutta nyt. Olen menossa vihille kahden viikon kuluttua ja ottamassa vaimon sukunimeä ja muuttamassa siten aikalailla sitä kuka minä olen.
Vai muuttuuko mikään? Muuttuuko ihminen kun menee naimisiin? Siviilisääty muuttuu tietenkin mutta muuttaako se mitään siitä ihmisen sisälmyksestä? Itse olen sitä mieltä että se suurin asia on se päätös virallistaa suhde, kaikki muu siihen liittyvä on enemmän ja vähemmän ylimääräistä. Ihanaa mutta ylimääräistä.
neiti on paha ihminen. neiti ei ansaitse lähelleen ketään koska päätyy enemmin tai myöhemmin satuttamaan niitä joita rakastaa. tietäen hyvin kuinka pahasti satuttaa mutta satuttaa silti. vihaan sitä ihmistä sisälläni. se olen minä itse, neiti joka tekee asioita joita ei pitäisi tehdä. hankaloittaa elämäänsä, sohlaa KAIKEN ja satuttaa, pettää luottamuksen niitä kohtaan joita rakastaa.
anteeksi rakas. muuta en osaa sanoa. ymmärrän jos et halua tätä paskaa. minä en haluaisi. itsestään ei voi vain erota. sinä voit.
Sormukset on tuossa vieressä rasiassaan. Vähän väliä otan kannen pois ja katselen niitä. Ne on niin kauniit. Ja sovitankin. Voin rauhassa hupsutella niiden kanssa täällä kotona ko Ällä on polttareissaan. Ostin myös omille kaasoilleni kiitoslahjat, Ällä saa huolehtia omistaan itse. Ei jaksa.
Käytiin äidin kanssa juhlapaikalla ja melkein itku silmässä lähdin sieltä. Ravintolavastaava ei tee mitään muuta kuin konsultoi astioiden käytöstä, itse pitää sekä tiskata että siivota pöydät. Pöytäliinat maksavat, tästä ei ollut aiemmin mitään puhetta. Kun kokoamme itse pöydät niin säästämme muutaman tunnin vahtimestarin työaikaa. Sillä rahalla periaatteessa saisimme ne liinat sieltä talolta. Täytyy miettiä. Hyvä uutinen on se että siellä on kunnon kahvinkeittimet ja saamme käyttää niitä, kahvit pitää viedä itse.
Kun lähdettiin sieltä niin tuli sellainen olo että ei jaksaisi mitään säätämistä enää häiden tiimoilta. Nyt se menee kamalan hankalaksi, meillä kun ei ole varaa palkata sinne ketään hoitamaan astioiden siivoamista pois pöydistä ja tiskaamista. Ei auta muu kuin laittaa talkoot pystyyn. Tuntuu vaan pahalta pyytää vieraita auttamaan.
Pee on tulossa tänne. Askarrellaan ja syödään, oli ajatus että lähdetään kaupunkiin mutta mä olen kyllä yksinkertaisesti niin loppu etten jaksa.
Sormukset tulee kotiin huomenna! Käytiin ne tänään sovittamassa ja ne on nyt käyneet kaiverruksessa ja huomenna ne saadaan kotiin <3 Ne on aivan ihanat. Miun sormuksessa on punainen kivi ja se istuu sormeen mielettömän hyvin. Kaiverruttimme myös kihlat, niihin tulee että anam cara eli sielunkumppani. Vihkisormuksiin tulee riimut ja päivämäärä roomalaisin numeroin.
Kun vaan jaksaisi paremmin niin olisi parempi olo. Huomenna on aamusta se haastattelu liittyen siihen terapiaryhmään. Toivon että pääsisin siihen. Ei ainakaan vielä ole huomattavissa että tasaava lääkitys olisi jotenkin tehnyt oloa toiseksi, tosin tässä on nyt vasta ensimmäinen viikko takana ja ensi viikon jälkeen annosta nostetaan. Miksi tämä on näin vaikeaa?