pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin.

Ällä tulee tänään! Enää reilu neljä tuntia ja sitten saa rutata, suudella ja olla taas lähellä. Ihanaa, en malta odottaa. Sitä ennen pitää vielä ottaa torkut (ryhmä väsyttää sen verran että torkun mielelläni sen jälkeen), raivata makuuhuonetta (olen kasannut sinne puhdasta pyykkiä epämääräiseen kasaan sänkyyn) ja odottaa.

Miulle haetaan kuntoutustukea. Niin että olisin kotona vielä toukokuun loppuun. Määräaikaisesti siis eläkkeellä. Mikä tuntuu mielettömän isolta askeleelta mutta toisaalta, olin kamalan tyytyväinen siihen että lääkäri oli miun kanssa samaa mieltä asiasta eli kokee tarpeellisena sen että saan rauhassa vielä kuntoutua.

Beverly-neidillä on kiima. Huutaa koko ajan ja ajaa kaikki meidät muut hulluksi. Ällä lohdutti miuta että se kestää vaan viikon tj. Joo, kiva koska mä olen siitä viikosta suurimman osan aikaa yksin kotona noiden riesojen kanssa. Possu raukka on ihan hämillään ko neit,i joka ei ole mitenkään hänen sydänystävänsä, kyöhnää hänessä koko ajan ja on niin kamalan söpöä että. On jo muutaman kerran kouluttanut sitä ja ollut vähän silleen että voisitko olla jo hiljaa.

Viikonloppuna olisi ollut kesänloppu-bileet Pappalassa mutta me ei taideta lähteä. Kahdestakaan syystä, ensinnäkin ollaan kumpikin vielä flunssaisi enkä usko että nukkuminen teltassa tekee kauhean hyvää tässä vaiheessa ja toiseksi. Mä haluan pitää Ällän itselläni tämän viikonlopun yli.

Viikko on ollut vaikea ajoittain. On ollut hetkiä jolloin olen pelännyt että jotenkin tämä etäelämä syö meidän suhteen niin ettei osata enää elää yhdessä. Tämä varmasti juontaa juurensa siihen että miulla on yksi äärettömän huono kokemus etäsuhteesta. Suhde joka silloin oli, oli tosin rikki jo ennen sitä erilleen muuttamista kesäksi ja päätös eroamisesta vaan oikeastaan selkeni sen kesän aikana niin silti. Mä pelkään että meille käy samoin. Vaikka siihen ei ole mitään perusteita, meidän suhde on vankka. Rakkaus kantaa ja se että me halutaan toisemme.