Ahdistaa. Levoton olo. Mikä ei ole noin yhdistelmänä oikein kiva. Mutta minkäs teet, päässä on vikaa ja sen kanssa pitää vaan yrittää elää. Maanantaina pitää ryhmän jälkeen vetää lääkäriä hihasta josko saisin pikaisen konsultaation siitä olisiko aika vähentää tuota Efexoria kuten oli puhetta käydessäni vastaanotolla. Jotain pitää tehdä koska nyt suunta voinnin suhteen ei taaskaan ole kovin hyvä. :(
Laika on kotona maanantai-iltaan asti. <3 Mutta sitten nähdään vasta kuun viimeinen viikonloppu seuraavan kerran, jää ensi viikonlopuksi Helsinkiin. Ja sitten minä vietänkin sen seuraavan viikonlopun Laikan kanssa Helsingissä. Mennään ainakan Ikeaan, ostamaan miulle työpöytä. Ja eteiseen hylly. Ja sitten DTM:ään Ranneliikkeen bileisiin. :D Aikatauluun pitää mahduttaa myös Ii ja Hoo. Eiköhän se onnistu, säädetään vähän ja sitten vielä vähän lisää. :D
Ensimmäinen eroviikko oli kamala. Nyt on mennyt huomattavasti paremmin. Oli yksi ilta kun tuntui kaiken kaatuvan niskaani ja että en koskaan selviä mistään hengissä mutta noin kokonaisuutena, hyvin meni. Ainut ongelma miulla oikeastaan on tuo syöminen. Ei ole ruokahalua eikä miun tule tehtyä täällä keskenäni ruokaa. Siksikin olin niin pahoillani siitä että äiti perui noita treffejä, olisi ainakin tullut silloin syötyä jotain kunnon ruokaa. No, yritetään uusiksi sitten ko äiti tulee töistä.