Hengissä ollaan, joten kuten ainakin. Pimazukka kävi irc-galleriassa kysymässä mitä miulle kuuluu, ajattelin että voisin tänne sitten kuulumisia päivittää. Miusta on tullut huono blogin pitäjä, en saa aikaiseksi päivittää. Lokakuussa tulee kaksi vuotta täyteen tälle blogille joka on ensimmäiseni. Sittemmin olen pistänyt pystyyn muutaman muunkin blogin. Joita jaksan päivittää yhtä useasti kuin tätäkin eli harvoin.
En päässyt opiskelemaan ja sillä hetkellä kun sen uutisen sain tietooni niin jokin sisälläni romahti. Se pieni toivo jota oli pitänyt pienellä liekillä yllä. Liekki ja toivo siitä että kuitenkin saisin kiinni normaalista yhteiskunnasta. Mutta nyt ei ollut mun vuoro. Laika pääsi kotimaisen kirjallisuuden laitokselle mikä on aivan loistavaa ja olen valtavan onnellinen hänen puolestaan.
Elämä menee hiljalleen eteenpäin. Laika lopetti lääkityksen ja on vähän ulalla elämästä. Mikä on ihan ymmärrettävää, onhan se iso muutos, jo tietysti senkin takia että aivot on tottuneet siihen lääkitykseen ja niillä kestää aikansa saada tasapaino takaisin. Mutta myös siltä osin että nyt laika ei ole enää Sairas vaan hiljalleen alkaa olla Normaali. Meidän suhteelle se on tarkoittanut uutta vaihetta, hämmennystä siitä että miten tässä uudessa tilanteessa ollaan. Eniten Laikalle itselleen joka on kokenut että miuta pitää varoa mistä minä sitten puolestani olen pahoillani koska minä en sitä halua. Vaikeaa.
Syksy menee kulttuurihistorian perusopintojen parissa avoimessa yliopistossa.