Uusi viikko. Taas. Olo on kummallinen.
Eilen ottivat aamupäiväryhmässä puheeksi tulevaisuuden. Mitä ryhmän jälkeen siis. Turussa kuulemma toimii yksityinen terapeutti joka on kirjallisuusterapeutin koulutuksen saanut. Se miuta kiinnostaisi koska koen kirjoittamisen varsin helpoksi tavaksi ilmaista itseäni ja sitä miltä miusta tuntuu. Katsotaan nyt. Ryhmätoimintaa olisi myös tarjolla, kaupungin ryhmissä. Pitkiä terapiaryhmiä mutta koska miulla on alkamassa jossain kohtaa se yksilöterapia niin en tiedä. Ehkä se olisi jotenkin liikaa ja mieluusti ehkä antaisin paikkani siellä ryhmässä jollekin joka ei saa yksiköterapiaa. Katsotaan.
Tämä viikko tuntuu helpommalta ko viime viikko. Tiedän että Ällä on siellä ja että hän tulee takaisin, että hän on onnellinen siitä että pääsee kotiin ja että pääsee vaimon luo. Se tuo lohtua ja auttaa miuta jaksamaan. Samoin se että teimme viikonloppuna varsin tavallisia arkiasioita. Olimme yhdessä, lojuimme, höpsötimme, hellimme. Rakastimme. Toisiamme. Se on tärkeintä.
Tajusin eilen että on hyvä että miulla on elämää parisuhteen ulkopuolella ja että Ällällä on samoin. Ensimmäistä kertaa miulla on todella näin ko olen suhteessa, aiemmissa suhteissa olen elänyt jotenkin elämääni liikaa sen suhteen kautta mikä ei ole hyvä juttu. Pieni asia mutta suuri oivallus miulle. Tärkeä oivallus.
