rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta

Ihastus sanoi ujostelevansa moista kommenttia kauneudestaan. Ja sanoi kiitos. Ihanaa:) Pieneen se olen minäkin tyytyväinen. Yritän opetella hiljalleen meilien kautta hänelle kertomaan muustakin kuin arkipäiväisyyksistä jotta pääsisin lähemmäs. Lähelle niin haluaisin.

Lähtee kanssani leffaan joten ei kai sitten ihan kamalasti ole säikähtänyt. tai no enhän minäkään kai säikähdä siitä että joku sanoo että olen kaunis. Mutta siitä saattaisin säikähtää että joku sanoisi olevansa minuun ihastunut. Katsotaan nyt sitten miten edetään sen kanssa. Sain hyviä vinkkejä miten käyttyä leffassa, tiedä sitten uskaltaako niitä toteuttaa. Päälle lyhyt hame ja sitten käsi ohjataan reidelle. En tiedä miten moinen pitäisi toteuttaa kun en ole halatakaan vielä uskaltanut. Ehkä saan jonkin rohkeudenpuuskan ja uskallan koskettaa. Eihän sitä koskaan tiedä.

Ällä tulee huomenna käymään, lounastamaan. Olen sanonut että saa antaa mennä, koska kerran itse olen huono niitä aloitteita tekemään. Aion katsoa minne tämä vie, jos se vie meidät sänkyyn niin sitten vie. Tänään joku rakasteli ylempänä, kuului ilmiselvää huohotusta. kateellinen vähän olen.

Nyt tämä painuu kuitenkin nukkumaan ja kirjoittaa huomenna johonkin ihmisten aikaan. treffien jälkeen kun olen palannut lenkiltä Hoon kanssa. Pääsee heti reflektoimaan tapahtumia.

...ihastukselle meilissä että hän on mielestäni oikein kaunis nainen ja pyysin seuraksi leffaan.

Hui. Nyt pelottaa miten hän mahtaa reagoida. Kun vielä saisi sanottua että olen ihastunut. Kaikki aikanaan ja askel kerrallaan.

Olen nyt päättänyt myös Ällän kanssa puhua, tietty osa minusta haluaa kokeilla joten aion kertoa suoraan miltä minusta tuntuu. Että haluan ja en halua, että mielelläni katsoisin mihin asiat johtavat. Että haluan kuitenkin pitää oikeuden sanoa stop jos alkaa tuntua siltä etten haluakaan ja että saatan sanoa sen koska vaan, missä tilanteessa vaan. Ehkä tämä tästä alkaa hiljalleen selkiintyä, tarpeeksi taidan olla asiaa jo ajatellutkin kun en muutamaan yöhön ole nukkunut lainkaan.

Sitten ärsyttää aamulla kun ei pääse sängystä ylös ajoissa, olen yleensä aamuihminen joten nukkuminen jonnekin yhteentoista on minulle hyvin epätyypillistä. Ärsyynnyin ihan moisesta aamulla. Huomenna nousen ajoissa. Lupaan sen.

Uni ei tule. Mahtaakohan taas unohtaa nukkumatti vierailla luonani, unohti jo viime yönä. Pyörin ja hyörin suurimman osan yötä miettien kaikenlaisia asioita mikä ei tietenkään mitenkään helpota sitä unen saamista. Olen jotenkin vain niin jääräpäinen etten halua luovuttaa ja nousta sängystä vaikka tiedänkin että se olisi paremi ratkaisu kuin pyöriminen sängyssä.

Älysin juuri etten ole muistanut ilmoittaa töihin että sairasloma jatkuu. Täytyy laittaa sähköpostia koska tuskin olen hereillä kahdeksalta. Ja täytyy soittaakin sitten kun on jotenkin tajuissaan. Kaksi viikkoa vielä ainakin kotona. Alkaa käydä jo aika pitkäksi, tosin tiedän ettei töihin oikeasti ole menemistä ennen kuin käsi on kunnossa jotta se joskus tulisi oikeasti kuntoon. Nytkin sattuu.

Mietin pitäisikö minun kertoa ihastukselleni tunteistani häntä kohtaan? Sitten huomasin eilen että halusin ottaa erään kainaloon ja halata. Miksi olen niin rajoittunut naisten lähellä etten voi suoraan sanoa että olet kaunis? Että haluan sinua halata koska olet ihana ystävä? Jotenkin pää on aika pyörällä, en ole saanut Ällän kanssa asioista puhuttua vaan fiksuna naisena olen ollut täysin hiljaa sinne suuntaan, en ole antanut itsestäni mitään elomerkkiä ennen kuin tänään pikaisesti mesessä. En voi sille mitään että se ahdistus iskee heti.

Pitäisi varmaan vetää kännit ja lähettää sitten Ihastukselle viesti että on mielestäni äärettömän kaunis ja seksikäs nainen. En minä kai muuten uskalla. Ja tämä on taas juuri niin loistava suunnitelma kuin olla ja voi, tiedän. Voi tätä älynriemuvoittoa mun päässäni joka kehittelee lähestymistapojani naisien suuntaan. Ei kai siis ole mikään ihme etten osaa olla suhteissa kun ideat on tätä tasoa??

Posket helottaa iloisen punaisena, tulin juuri kotiin parin tunnin kävelylenkiltä jonne ystäväni minut onneksi houkutteli lähtemään. Teki hyvää päästä ulos ja olla murehtimatta yksin kotona. Puhuttiin paljon, hänelle on niin helppoa puhua asiasta kuin asiasta ja hän on saanut minut puhumaan/kirjoittamaan asioista joista ei ole koskaan ennen tullut puhuttua koska haavat ovat niin syvällä ja edelleen osin auki. Mutta nämäkin asiat kuten koulukiusauttuna oleminen pitää puhua halkipoikkijapinoon jotta pääsen niistä jonain päivänä eteenpäin. Löysin sieltä menneisyydestä monia merkittäviä asioita jotka liittyvät siihen miten nyt näen itseni. Miksi en pidä itsestäni, etenkään ulkomuodostani, vaikka toki jotkut kauniiksikin sanovat.

On myös hyvä kuulla toisen ihmisen kokemuksista, nähdä ettei ole yksin omien neuroosiensa kanssa tässä maailmassa. Olla ehkä avuksi toiselle omien mielipiteiden ja kokemusten kanssa, sitähän ystävyys on että jaetaan kokemuksia ja ollaan toisten turvana, tukena ja apuna.

K on tulossa taas remonttireiskailemaan, cd-telineen asennus olisi seuraava projekti. Sitten puuttuisikin oikeastaan enää ne kirjahyllyt niin olisi kaikki suht koht kondiksessa, ainakin tältä erää. Torstaina kun hän kävi niin päädyimme sänkyyn. Ikävä sanoa tätä ääneen mutta tietyllä tapaa annoin hänen käyttää minua koska tiedän hänen haluavan minua eikä se niin kovin vastenmieliseltä minustakaan tunnu, vaikka toki en nauti siitä samoin kun hän. Kauhea ihminen olen. En tätä hänelle sanoisi koskaan ääneen vaikka ehkä kuitenkin syytä olisi. Toivoisin niin hänen löytävän itselleen ihanan vaimon koska hän jos kuka sen antaitsisi ja hänestä joku nainen saa vielä ihanan miehen. Minulle hän ei olisi sopiva vaikka miehistä pitäisinkin, on aivan liian rauhallinen ja analyyttinen, miettii asioita liian pitkään ennen kuin toteuttaa ne, siis minun mielestäni mutta minähän en tunnetusti oikein ehdi mitään miettiä vaan menen ja teen ja mietin sitten:) Neiti kun tuppaa vähän olemaan hätäinen, monissakin asioissa.

Huomenna pyydän häneltä kyydin kotiin, saan sieltä mukaani mamman tekemän mielettömän kauniin ristipistotyön joka on tehty silloin kun minä synnyin, 26 vuotta sitten. Ei muuten tunnu yhtään fiksummalta tai vanhemmalta. Kohta lähestyy jo 30, pitäisiköhän jo alkaa siitä angastata?

syntymäpäiväni ei ole kulkenut ihan putkeen. Vaikka kaikesta yleensä haluankin täällä puhua, tämä tekee turhan kipeää joten jätän se toiseen kertaan.

Keittiössäni on oikosulku. Laitoin väärän levyn päälle hellasta ja poltin leivänpaahtimen. Sähköt ei toimi keittiössä ja huoltomies tulee aamulla sitä katsomaan.

Onpa harvinaisen tyhjä olo noin sanallisesti, en saa mitään kirjoitettua. Tähän pariin riviin meni puoli tuntia koska osan ajan sydän syrjällään mietin mammaani.

Taidan ottaa kupin teetä ja yrittää nukkua muutaman tunnin.

Miksi minä en voi haudata näitä tunteita joita koen ihastustani kohtaan jonnekin niin syvälle että ne unohtuisivat sinne koko elämäni loppuajaksi? Kun ei ne kerran ole molemminpuolisia niin haluaisin eroon tästä riudutuksesta ja kyetä nauttimaan siitä muusta mitä elämällä olisi tarjolla. Mutta kun ikuinen romantikko minussa kuitenkin toivo että voisin kertoa Ihastukselle että tykkään hänestä ja että hän vastaisi silmät loistaen että "Ihanaa, minäkin tykkään sinusta ja haluan sinut!". No niin joo, ei kovin realistinen haave. Valitettavasti.

Joskus toivon etten olisi niin romanttisuuteen taipuvainen, että kykenisin unohtamaan nälkäni romantiikkaa kohtaan ja nauttimaan tarjolla olevista nautinnoista ilman mitään paineita muusta. Mutta en minä vain kykene ja toisaalta en haluaisi sitäkään. Kummallinen vinoon kasvanut olen. Minusta olisi Ihastuksen kanssa niin ihana kävellä syksyisiä iltoja käsikädessä pitkin kaupunkia, höpisten mitä sattuu ja vain nauttien siitä että toinen on siinä lähellä. Olisi ihana käpertyä hänen viereensä nukkumaan illalla ja herätä hänen vierestään aamulla. Kyetä ottamaan hänet kainaloon, halirutata ja suukottaa tukkaa.

Eikä tämä nyt oikein auta tässä ahdistuksessa, velloa tässä ihastuksen tunteessa kun pitäisi aktiivisesti jotenkin koettaa se unohtaa koska se ei toteudu. Mutta kun se pieni ääni romantikossa sanoo että josko sittenkin jos vain uskaltaisit sanoa ääneen mitä tunnet. Mutta siinä on se riski että sanomalla ääneen karkotan hänet kokonaan luotani, ettei hän halua olla enää edes kaverini enkä sitä halua. Haluan voida istua hänen vieressään haaveillen miltä tuntuisi laskea käsi hänen ohuelle, seksikkäälle reidelleen.

voih. miksi elämä on näin vaikeaa? Tee totesi eilen että lesbotkin ovat ihmisiä ja ihmissuhteet on aina vaikeita, sukupuolesta riippumatta. Tiedän että hän tarkoitti sillä hyvää mutta ei se paljon kannustanut. Valitettavasti.

Kävin tänään hoitamassa kummitädin velvollisuuksia ja ollessamme hakemassa lapsia päiväkodista eräs pieni tyttö kysyi olenko kummipoikani Mummo. En minä nyt kuitenkaan ajatellut ihan niin vanhalta näyttäväni. Järkytys: )

Tänään ei oikein muutenkaan mennyt putkeen, sanoin Teelle joka soitti ollessani kummilasten luona että täällä olen lasteni luona:) No, naurua riitti joksikin aikaa ja lasten äiti yritti jättää mut niiden neljän kauhukakaran kanssa sinne yksin jos ne kerran mun lapsia on. Pääsin kuitenkin kotiin turvallisesti ilman yhtään lasta, lupauduin tosin ottamaan ne Jiin kanssa luokseni hoitoon jotta äiti ja isä saavat vähän omaa aikaa. On ne lapset ihan suloisia mutta ei ehkä kuitenkaan mun juttu, ainakaan omina. Tykkään heistä paljon mutta tykkään myös siitä että saan jättää heidät sinne kun lähden kotiin. Oma mummini utelee jatkuvasti koska mulle sitten tulee lapsia kun kerran serkkukin odottaa jo esikoistaan ja on sentään minua 3 vuotta nuorempi. Olen kyllä sanonut ettei kannata kovasti haikailla mun lasten perään, tosin en ole vielä saanut sanottua että lesbo olen joten lastensaanti ei ihan traditionaaliseen malliin onnistu minulla sitten.

Huomaan että alkujännitys itsensä löytymisen suhteen on ohi, alan olla sinut asian kanssa enkä koe tarvetta joka kolossa asiasta puhua. Luonnollisesti se monessa yhteydessä tulee ilmi mutta nyt ehkä luonnollisemmalla tavalla kuin vielä jokin aika sitten. Pee ei lainkaan ymmärrä että mistä moinen johtuu, että naisista tykkään ja haluan vielä jopa puhua asiasta ääneen. Oli pahoittanut mielensä kummilasten äidille joka ei ollut asiasta samaa mieltä. Pikkumaista. Itse olettaa minun kuuntelevan kiltisti kaikki hänen murheensa kohdistuen siihen että seurustelee aina naimisissa olevien miesten kanssa mutta ei anna mulle tilaa olla homoseksuaali, lesbo. Kummallista, liiankin kummallista. Kummallisinta minusta on se että meillä on kuitenkin takana 10v ystävyyttä jonka hän on nyt valmis sitten siirtämään romukoppaan mun seksuaalisen suuntaumisen vuoksi. Kivaa.

Ihmissuhdedraama jatkuu. Ällä odottelee kai että viikonloppuna tapahtuisi jotain sänkykammarin puolella mutta minä en halua enkä tiedä sitten niin yhtään miten asian hänelle sanon. En ole oikein hyvä tässä mutta tiedän että rehellinen minun pitää kuitenkin yrittää jotenkin vain uskaltaa olla, sillä lailla kuitenkin paras edetä. En haluaisi pahoittaa hänen mieltään, tosin ellen kerro nyt vaan joskus myöhemmin niin sittenhän minä vasta pahoitankin hänen mielensä. Voiko tämänkaltaisesta asiasta laittaa sähköpostia? Kertoa siinä ettei kiinnosta kuin ystävyys? Etiketti on totaallisesti hakusessa minulla.

Haluan sen mitä en saa, nyt olen päättänyt että se unohdetaan ja suunnataan katse avoimesti muualle. Ehkä ylihuominen tuo helpotusta tilanteeseen. Hassua, aamupäivällä häntä ajattelin ja sitten häneltä tuli tekstari:) Telepatiaa:)

Kyllä on neidin pää pahasti pyörällä näistä ihmissuhdekuvioista. Mikäli niitä nyt siksi voi sanoa, kai ne jotain orastavia ihmissuhdekuvioita sentään on.

Ällä haluaa minua. Sanoi asian suoraan kiertelemättä, olisi valmis ja halukas helpottamaan panetustaan kanssani. Jotenkin kommentti sai minut vähän hämilleen, painamaan jarrua. Minulla on erittäin huonoja kokemuksia suhteista jotka lähtee liikkeelle sillä että hypätään sänkyyn liian aikaisin. Niissä suhteissa olen aina satuttanut itseni ja pahasti. En välttämättä ole tyyppiä joka kykenee edes nauttimaan seksistä ellei oikeasti tunne sitä kumppania. enkä minä tunne häntä lähes lainkaan. Joku voisi sanoa että mitä minä vikisen ja vingun, tätähän minä olen halunnut. Niin olenkin mutta jokin silti saa minut haluamaan jarrun painamista ja reippaasti.

Osin kai siksi että en koe häntä sillä lailla viehättävänä että suhde voisi edetä jonnekin. Osin siksi että minulla on ihastuksen tunteita erääseen naiseen joka kiehtoo minua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tosin häntä en saa mutta haluaisin niin paljon kuitenkin juuri häntä. Olen myös tapaamassa perjantaina kauniin naisen joka kiehtoo myös sekä fyysisestä että henkistä puoltani. Tämä meni ihan kummalliseksi, ensin ei ole mitään elämää ja sitten yhtäkkiä naisia on vaikka millä mitalla. Enkä kuitenkaan saa häntä jota haluaisin.

Kieltäydynkö siis ilosta tutustua tähän naiseen fyysisellä tasolla? Pitäisikö kuitenkin kokeilla, katsoa mihin asia johtaisi jos teen aloitteen? Ällä on sanonut että pallo on minulla, hän on halukas ja odottaa minun siirtoani. Jotenkin vain on pieni tuntuma että hän haluaa ehkä kuitenkin eri asiaa kuin minä, minusta pahin tilanne juuri nyt olisi se että viettäisimme yön yhdessä eikä minusta senkään jälkeen oikeasti tuntuisi siltä että häneen voisin ihastua mutta jäisin kuitenkin roikkumaan suhteeseen paremman puutteessa.

Näinhän minä olen tehnyt ennenkin. Mikä estää minua tekemästä niin taas? Ei mikään muu kuin oma tahdonvoima tehdä asiat kerrankin toisin. Yritän kuitenkin myös suhtautua aika avoimesti tähän, olla tyrmäämättä mahdollisuutta suhteeseen antamatta sille ensin mahdollisuutta. Missä vaiheessa minun tulee hänelle sanoa että en koe että suhde voisi muuttua ystävyyttä kummemmaksi?

Tänään T:n kanssa puhelinseksiä. Olo oli ihan hyvä mutta sitten yhtäkkiä kuitenkin purskahdin itkuun. Ei niin ole ennen käynyt ja taisimme kummatkin olla yhtä hämillään tilanteesta. Olen jotekin aika hukassa tässä ihmissuhdeviidakossa. Sinkkuna on hyvä olla, suhde ahdistaa jo ajatuksenakin sillä en halua sitoa itseäni juuri nyt mihinkään.

Sairasloma jatkuu ainakin 10.12 asti. Kivut on mielettömät ja olo huono siltä osin. Lääkärin vastaanotolle seuraavan kerran 3.1. kun on tehty MRI ja lihaspainetutkimus. Pelottaa ja sattuu. Kuka ottaisi syliin ja sanoisi kaiken muuttuvan vielä hyväksi? Mutta muuttuuko kaikki vielä hyväksi??

Treffit Ällän kanssa tänään, mennään kaffelle seuramaan taksien liikennettä ja sitten shoppaamaan kenkiä. Mun pitää varmaan jättää suosiolla kukkaro kotiin etten tule itsekin ostaneeksi kenkiä. Purkasin eilen viimeisenkin kenkäpussin, minulla on nyt kaapisssa kaksi hyllyllistä kenkiä. Ja lisäksi kenkiä on muuallakin, eteisessä kahdet saappaat ja yhdet talvikengät ja vaatekaapin alaosassakin taitaa olla muutama pari. Ihan maniaksi menee näiden kenkien kanssa aina välillä mutta hällä väliä:)

Käsilaukkuja on kanssa kertynyt jokunen. Samaisesta kenkäkassista löytyi niitä vielä lisää, olin jo huolestunut että olenko jossain tilapäisessä mielenhäiriössä mennyt heittämään ne pois mutta tallessa olivat. Jännä juttu, sekä kasseja että kenkiä on joka lähtöön mutta silti aina vaan tekee mieli uusia:)

Joskus sitten kun olen rikas niin haluaisn kenkähuoneen. Olen joskus kuuluisuuksilla nähnyt sellaisen ja minäkin tahdon! Ja olisi ihanaa jos olisi enemmän tilaisuuksia jossa voisi pitää sellaisia ihanan epäkäytännöllisiä korkeakorkoisia hippakenkiä. Balettireissulle äidin kanssa laitan jalkaan luksuskenkäni, niihin tosin täytyy vaihtaa korkolaput mutta ne oli niin hyvä ostos:) Kuten luonnolliseti kaikki kenkäni, ainakin sillä ostohetkellä olen ollut sitä mieltä:)

Meni sitten ihan viinalla läträämiseksi eilen illalla tai oikeammin tänään aamulla. Mutta hauskaa oli, takana siis ihkaensimmäiset setan bileet. Uskaltauduin paikalle yksin mutta onneksi sitten minut bongasi eräs kaunokainen jota olen yrittänyt hieman bittiavaruudessa vikitellä. Ja voi, hän on ihan yhtä kaunis IRL kuin kuvissaankin, en meinannut uskoa moista tuuria minulla olevankaan että hän haluiaisi minuun tutustua.

Hävitin hänet tosin jossain vaiheessa iltaa mutta sitten löysin M:n jolle olen kertonut koko elämäni meileissä ja paljon asioita joita en ole kenellekään muulle uskaltanut/voinut kertoa. Oli ihana nähdä ihminen postien takaa ja huomata että voimme puhua asioista myös kasvotusten. Kaunokainen hänkin, juuri sellainen pieni nainen johon minulla on tapana ihastua. Kuten J:kin jolta tuli viesti että josko kaffelle lähtisin kun bileissä tutustuminen oli vähän onnetonta metelin vuoksi. Joten jonkinlaisen vaikutuksen minä olen tehnyt:)

Niin, vinokinoilemassa kävin L:n kanssa. Mukava nainen mutta luulen että välillemme tulee vaan ystävyyttä, ei säväyttänyt muulla tavalla vaikka lähellä olikin mukava olla. Ei vain ole sitä tyyppiä joka minua kiinnostaa. Tai mistä sitä tietää mihin elämä minut vie ja josko hänen kanssaan jotain muutakin tulee olemaan mutta aika näyttää.

Hui, onnistuin siis jutustumaan 3 naisen kanssa saman päivän aikana ja jokainen heistä haluaa tavata uudelleen!!! Wau!! Tässähän menee ihan pökerryksiin moisesta kiinnostusaallosta. Josko jokin näistä johtaisi pidemmäänkin ystävyyteen, se olisi oikein mukavaa enkä oikeastaan välttämättä muuta nyt kaipaakaan. Paitsi sitä seksiä. Ah. Ihana oli kuitenkin nähdä avoimesti suutelevia naispareja toistensa kimpussa, kokemus oli hyvä ja ihan varmasti lähden toistekin moisiin bileisiin.

Yritän vaan vähän maltilla läträtä viinan kanssa, olin aika lailla humalassa aamuyöllä kello 4 kun kotiin raahauduin. Mutta on ollut myös harjoituksen puutetta, en ole ollut missään ihan järkyttävän pitkään aikaan. Eikä exän kanssa huvittanut alkoholi lainkaan kun hän joi sitä minunkin osaltani. Krapula vaan nostaa taas fibrokivut taivaaseen ja tänään onkin särkenyt jalkoja niin ettei meinaa pystyssä pysyä. Eikä se pystyssä pysymättömyys johdu siitä että olisi vielä humalassa, tosin aamulla taisin sitäkin vielä olla.

Suudelma antaa edelleen odottaa itseään. Tunnustan täten etten varsinaisesti ole koskaan suudellut naista. Häpeän, kyllä ja odotan asian tilan muuttuvan viimeistään ensi viikon perjantaina jolloin on treffit. Kyllä minulla siis jotain elämää on koska Ällän kanssa olis puhetta että treffataan alkuviikosta kenkäostosten muodossa. tosin mun pitää jättää kukkaro kotiin etten itsekin osta jotain sillä rahaa ei ole eikä varsinkaan tarvetta.

Heräteostoksena tarttui eilen vinokinosta mukaan sateenkaariranneke. Joten tunnustan väriä ja suuntaumustani mikäli jotakuta se kiinnostaa ja sattuu ymmärtämään mitä se tarkoittaa. Jotenkin se tuntuu kauhean luonnolliselta tuossa ranteessa. Hih.