Tällä viikolla musta tulee rouva o.O
Viikonloppu meni ihanasti Ropeconissa, ensin vähän jännitin että miten mä siellä viihdyn mutta mulla oli ihan älyttömän hauskaa. Siitäkin huolimatta että voimat meni tasan kaikki sillä reissulla ja varmasti menee toipumiseen pitkälti tämä viikko mutta kuitenkin. Mä rakastuin niihin kaikkiin ihaniin ihmisiin ja on aivan ihanaa että ne tulee tänne viikonloppuna ja että syksymmällä on taas pikkujoulut ja niin. Ehkä mä jotenkin hulluuteni ja pöhnöyteni kanssa sovin joukkoon.
Rainbow ja Enter kommentoivat viime bloggaukseen etten vaikuta masentuneelta. Haluan sanoa sen verran että diagnoosi on kuitenkin oikea ja tiedän sen. En kuitenkaan määritä itseäni sitä kautta, osaan nauttia niistä hyvistäkin hetkistä joita on. Mutta tosiasia se kuitenkin on enkä mä sitä pääse karkuun. En pääse sitäkään että diagnoosi on sellainen että se seuraa mua aina. Pystyn työntämään masennuksen taustalle, olemaan sitä näyttämättä, olen siinä mielettömän hyvä. Kun kirjoitan tänne, en aina halua sitä päästää läpi. Haluan kirjoittaa tänne hyviä asioita jo senkin takia että kun on kamalan vaikeaa, voin palata tänne muistamaan niitä parempia hetkiä. Mikä on tärkeää koska tähän sairauteen kuuluu se että ne hyvät hetket painuu tasan taakse eikä niitä muista. Ne häipyy.
Ällän boytoy on täällä. Mä en oikein osaa puhua sen kanssa. En normaalisti ole näin sosiaalisesti kyvytön mutta jotenkin mä vain...pelkään sitä? Kuulostaa hassulta ja sitä on. Koska miksi mä pelkäisin pientä poikaa? Koska Boytoylla on niin läheinen suhde rakastamaani naiseen? Koska mä olen ehkä vähän mustasukkainen siitä tiukasta yhteydestä ja siitä huomiosta mitä hän saa ja siitä että heitä yhdistää jokin mitä en ymmärrä? En tiedä mitä tolkkua tässä on ja onko mitään. Luultavasti ei. Mieli on kummallinen.
Enää kolme aamua ja sitten on hääpäivä. <3
6 kommenttia
pimazukka
14.8.2006 21:48
Minusta blogiasi on mukava lukea, sillä sinussa on mielestäni paljon hyvää sisua. Tiedostat sairautesi (kamalan vahva sana) ja vaikka sen kanssa on varmasti hetkittäin hyvinkin vaikea elää, sinä kuitenkin löydät elämästä paljon hyvää ja kaunista. Ja mielestäni kirjoitatkin hyvin, sillä et peittele masennustasi, et kuitenkaan anna sen myöskään hypätä teksteissäsi päällimäiseksi kaikista, vaan kuten itsekin kirjoitit, tahdot kirjoittaa hyviä asioita - niin kirjoitatkin. Ja vaikka olosi olisikin heikko, niin mielestäni. Tui, mielestäni sinä olet hyvinkin vahva!:) Sinnikäs, kuten jo sanoin. Ja toivottavasti jaksat säilyttää itsessäsi kaikkea tätä positiivista, mitä kirjoitat ja palatessasi näitä hyviä muistelemaan, saat paljon voimia. *hali*
ps. jännittelen lähestyvää hääpäivää jo puolestasi! hih, päsivästänne tulee varmasti ihana! Lähetän teille paljosti aurinkoa :)
Tui
15.8.2006 14:13
kiitos äärettömästi pimazukka, teistä kaikista täällä on tullut miulle kuin ystäviä. <3
Enter
15.8.2006 20:18
Ok kun mä olen masentunut, niin olen todella vetämätön ja ainoa mitä voin tehdä on joskus juoda itseni umpikänniin nollatakseni itseni. En suosittele 3 päivän kanuunaa kenekllekään, mutta joskus se on ainoa keino. Se vaikuttaa aivojen toimintaan. Joskus vaikuttaa vaan siltä, että kun on dg, niin sillä voi sitten vedättää ihmisiä ympärillään, kuin nyt se, että on vaikka ilkeä ( voi kuitata sanomalla, että oli "ajattelematon" ) ja heti perään pyytää anteeksi ja kun pyytää anteeksi ei tarvitse hyvittää mitään. Hyviin tapoihinhan kuuluu antaa anteeksi vaikka sen 77 kertaa. Sitten voi olla saamaton ja jättää asioita toisten niskoille ja elää toisten kustannuksella, mistä juuri bipo:t ovat tunnettuja. Se vaan voi raivostuttaa toisia, mutta ei liikuta näitä mitenkään, koska he ovat pinnallisia eivätkä tunne empatiaa. Kun tulee laskun maksun aika, heitä ei näy eikä kuulu. Tuntuuko tutulta?
Tui
17.8.2006 11:39
Kuulostaa hyvin tutulta ja tiedän sitä tehneeni. Mutta minulla on myös vahva ulkokuori jonka alle en päästä "vieraita" ihmisiä näkemään. En välttämättä halua näyttää sitä kuinka huonosti voin ja heti kun on vähänkin voimia pitää kulissia pystyssä, sen teen. Mikä ei ole fiksua myöskään.
Yritän opetella elämään sairauteni kanssa. On minullakin päiviä että en jaksa nousta sängystä, kun haahuilen täällä miten sattuu tekemättä mitään. Päiviä jolloin Laikan pitää melkein syöttää minua ja varmistaa että olen käynyt vessassa.
Mutta haluaisin silti uskoa etten ole pinnallinen. Koen valtavaa tuskaa niistä ongelmista mitä aiheutan manian aikana. Se melkein tappaa miut se tuska.
Enter
17.8.2006 21:11
hyvä on saat anteeksi mun puolestani, mutta ryhdistäydy tai yritä sitä. yrittänyttä ei laiteta.
Tui
19.8.2006 15:37
ei tässä ole pelkästään ryhdistäytymisestä kyse, jos olisi, olisin jo tästä kuopasta noussut aika päiviä sitten. Yritän minkä jaksan, omien voimieni sallimissa rajoissa. Sen enempää en voi tehdä.