Annoin itselleni luvan pitää tänään (ainakin osittaisen) vapaapäivän saliurheilusta. Eilen minulle muristiin siitä (pariinkin otteeseen), että en ole pitänyt välipäiviä, vaan paahtanut menemään onnesta soikeana uudelleen löytämäni harrastuksen parissa. :)
Mutta se on kuin lupaus paremmasta elämästä; saliriekkumisen jälkeen olen väsynyt, mutta silti tunnen voivani paremmin. En ole 24/7 vihainen ja katkera työstäni ja muista asioista, jotka ahdistavat. Minulla on ainakin sen salirääkin ajan aikaa vain ja ainoastaan itselleni ja iPodilleni (minne on pakko laittaa treenimusasoittolista!).
Mutta jos kaverini meinaa tänään mennä uudelle ryhmätunnille, joka on "kiehtova yhdistelmä tai chi:ta, joogaa, pilatesta ja aikidoa", count me in! :)
Närkästyin melkeinpä toissapäivänä, kun yksi kaverini laittoi minulle saliaikani aikana viestin: "sinulla on puhelin kiinni!" Grr, se on kiinni juuri sitä varten, että minulla on oikeus pitää se kiinni juuri silloin kuin haluan. Onneksi kännyköissä on virtanappi. :) Sillä hetkellä oikeasti tajusin, että se on vain ja ainoastaan minun aikaani, ei ranneliikkeen, ei työpaikan, ei koulutöiden... vain minun. :) <3
Oivalluksen jälkeen henkinen tasapainoni on varmaan saanut uuden tujauksen, koska en tunne enää olevani huteralla sillalla :)
Tänään, siis, aion ottaa rauhallisemmin salin kanssa ja keskittyä kahteen tulevaan tenttiin ja kun olen lukenut muutaman tunnin, väkerrän listaa valmistumistani ajatellen. Onneksi olen oppinut muutaman vuoden aikana, ettei kaikkea kannata jättää huomiselle, vaikka "vielähän tässä on ihan hyvin aikaa". Kun saman saisi vielä opetettua muille ihmisille. :)
Toisaalta, mieli tekisi mennä salille ennemmin kuin ottaa koulukirja kauniiseen käteen... >:-) Mutta taidan silti voimistella aivoja tänään. :D
np. Jean-Michel Jarre - Chronologie
