Havaintoja


Viime keskiviikkona oravat olivat leikkisällä päällä ja ajoivat toisiaan takaa puusta toiseen.
Aurinko paistoi silloin hetken tavallista kirkkaammin. En ole käyttänyt salamavaloa eläimiä ja kasveja kuvatessani.




Kesäyhteenveto, tulevan tutkailua ja 30 kuvaa - päivitetty

Korjasin vielä pari kohtaa.
---
Kesä oli niin tapahtumarikas, että sisällytin tähän blogiin vain muutamia tärkeinä pitämistäni aiheista.
---
SUOMI

Hlbt-suomalaisten kannalta ehdottomasti tärkeimmät seuraavat päätökset koskevat syksyn ja talven aikana käsiteltäväksi tulevaa tasa-arvoista avioliittolakia sekä parannettua yhdenvertaisuuslakia.
On erittäin tärkeää saada molemmat lait säädetyiksi tällä eduskuntakaudella ja lisäksi mahdollisimman pian, sillä taantumus rynnii laajalla rintamalla ja vuonna 2015 valittavat uudet kansanedustajat tuskin ovat edistysmielisiä.
---
Tasa-arvoinen avioliittolaki

Kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista on kannattanut yli 160 000 suomalaista. Paperisia kannatusilmoituksia on vielä laskematta, ja lopullinen määrä selviää lokakuuhun mennessä.
Tässä vaiheessa ei tiedetä, minä päivänä eduskunta käsittelee aloitetta avioliittolain muuttamiseksi.

Puolueet ja kansanedustajat
Vihreät, Vasemmistoliitto, Sdp ja Rkp kannattavat eniten lainmuutosta.
Kokoomuksen ideologiaan kuuluu konservatismi eli kaiken säilyttäminen ennallaan. 2000-luku on saapunut onneksi sinnekin ja tasa-arvoaktiiveja löytyy. Uskonto jyllää edelleen sen verran, että kenties alle puolet kokoomusedustajista äänestää lain puolesta.
Tämän hetken gallupsuosikki Keskusta on vanhoillinen. Lain puolesta äänestäviä edustajia toki löytyy, mutta he pitävät nyt suun supussa, ettei vaan änkyröiden herkkä mieli mustuisi.
Perussuomalaiset vastustavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Puolueen suhtautumista kuvaa eräs puolueohjelman laatijoista toteamalla, että perussuomalaisten tavoitteena on saada ”vouhotus homo- ja lesboliitoista takaisin marginaaliin”. Puheenjohtaja Soinin viimeisimmät ulostulot tyrmistyttävät pohjoismaiseen demokratiaan tottuneita.
Kristillinen liitto - Kristillisdemokraatit rp. on vastustanut kovaäänisesti ynnä polvirukouksiin turvautuen kaikkia oikeuksiamme (homoseksin laillistaminen, sairausluokituksen poisto, kehotuskieltopykälän poisto, rekisteröity parisuhde, hedelmöityshoidot ja sateenkaariperheen sisäinen adoptio). Muihin vastustettuihin ovat kuuluneet muiden muassa keskioluen vapauttaminen ja aborttioikeus.

Kaikki kristillisten vastustamat uudistukset ja muutokset on hyväksytty. Mikäli sama trendi jatkuu kuten luotan, tasa-arvoinen avioliittolaki ja parannettu yhdenvertaisuuslaki hyväksytään lähiaikoina.
Pitkäaikainen kansanedustaja, joka tuntee hyvin kollegansa, kertoi haastattelussa, että nykyisistä kansanedustajista 60 % kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia, joten tärkeintä on saada lainmuutos eduskunnan täysistunnon äänestettäväksi.
---
Yhdenvertaisuuslaki

Oikeusministeriö kertoo, että uudistuksella pyritään vahvistamaan yhdenvertaisuuden suojaa siten, että lainsäädäntö kattaisi entistä selkeämmin kaikki syrjintäperusteet, soveltuisi yhdenmukaisemmin kaikkiin elämänalueisiin ja asettaisi eri syrjintätilanteet mahdollisimman samanlaisten oikeussuojakeinojen ja seuraamusten piiriin. Uudistuksen yhteydessä tarkistetaan tarvittavissa määrin myös syrjintäasioita nykyisin hoitavien viranomaisten asemaa, tehtäviä ja toimivaltuuksia. Tämä tehdään ottaen huomioon Suomen nykyinen perus- ja ihmisoikeusvalvonta kokonaisuutena sekä tällaiselle valvonnalle asetetut eurooppalaiset vaatimukset.

Aikataulu
Uudistettu yhdenvertaisuuslainsäädäntö on saatu valmiiksi ja tavoitteena on antaa hallituksen esitys asiasta eduskunnalle nyt syyskaudella 2013.
---
Hlbti-työryhmä aloitti toimintansa ministeriöissä

Valtakunnallinen Seta tiedottaa, että valtioneuvoston (=hallituksen) perus- ja ihmisoikeusverkoston perustama hlbti-työryhmä on aloittanut työnsä. Työryhmän tarkoitus on koota yhteen olemassa oleva tietopohja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien toteutumisen esteistä ja laatia toimenpidesuositukset, joiden avulla hlbti-kansalaisten ihmisoikeudet toteutuisivat paremmin.
Työryhmän työtä on tarkoitus hyödyntää hallituksen ihmisoikeusselonteon valmistelussa. Seta ja Trasek ovat mukana työryhmässä.

***
MUU MAAILMA

Englanti ja Wales
Britannian parlamentin alahuoneessa tasa-arvoinen avioliittolaki sai 69 prosentin kannatuksen ja vanhoillisena pidetyssä ylähuoneessa peräti 72 prosenttia edustajista äänesti lain puolesta. Loistava saavutus, jollaisesta Suomessa tuskin uskaltaa unelmoida.
Laki tulee voimaan vasta ensi vuonna, sillä yli 1000 kohtaa eri laeissa on muutettava. Muutoksista ei tarvitse erikseen äänestyttää, mutta parlamentin on kuitenkin ne käsiteltävä kuten kaikki muutkin lainmuutokset.

Adoptio Britanniassa
Britannian adoptiokampanjat ovat onnistuneet ja yhä useampi lapsi on saanut kodin ja vanhemmat. Pohjoisenglantilainen Yorkin kaupunki (noin 200 000 asukasta) tiedotti tänään, että adoptiohakemuksista 12,5 % on hlbt-pariskunnilta ja yksinäisiltä. Kaikki hakemukset on hyväksytty.
Tasa-arvoinen adoptiolaki on ollut voimassa kaikille vuodesta 2002 Englannissa ja Walesissa sekä vuodesta 2009 Skotlannissa.
---
Saksa
Suurimman EU-maan liittopäivävaalien tulokset ennustavat homojen oikeuksien hyvin hidasta edistymistä. Hallitusneuvottelut ovat seuraavana vuorossa ja niiden tuloksesta voi sitten arvioida tarkemmin tulevaa.
---
Itävalta
Sateenkaariperheiden sisäinen adoptio mahdollistui kesällä lainmuutoksen tultua voimaan.
Parlamenttivaalit järjestettiin eilen 29.9., mutta homojen oikeuksista ei ole puhuttu, joten siellä ei ilmeisestikään edistystä ole näkyvissä avioliiton suuntaan, sillä sama tasa-arvosta välittämätön hallituskoalitio jatkaa.
---
Luxemburg
Lakivaliokunta ja suurimmat puolueet ovat päässeet yhteisymmärrykseen tasa-arvoisen avioliittolain säätämisestä. Lain käsittelyä hidastuttavat parlamenttivaalit.
Suurimman puolueen puheenjohtaja, joka on myös pääkaupunki Luxembourgin pormestari, sattuu olemaan avoimesti homo, joten asia vaikuttaa olevan hoidossa. Luxemburg dekriminalisoi homoseksuaalisuuden jo vuonna 1794, joten nyt on syytä ottaa lopullinen edistysaskel.
---
Hollanti
Homojen kansalaisoikeusliike on toiminut Hollannissa vuodesta 1911 eli 102 vuotta. Se sai alkunsa, kun hallitus vähensi homojen oikeuksia. Ensimmäinen gaybaari avattiin puolestaan vuonna 1927.
Nykyisen pääjärjestön COC Nederlandin toiminta alkoi 1930-luvulla, keskeytyi toisen maailmansodan ajaksi, ja järjestö muutettiin viralliseksi sotien jälkeen vuonna 1946.
Hollannissa tuli voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki ensimmäisenä maailmassa vuonna 2001.
---
USA

Liittovaltion korkeimman oikeuden DOMA-päätös antaa homopareille kaikki avioliittoon kuuluvat liittovaltion oikeudet.
Aiemmassa blogissani mainittujen ryhmien lisäksi lain piiriin otetaan nyt kaikki avioliiton solmineet homo- ja lesboparit, siis myös ne jotka eivät ole liittovaltion palveluksessa, asuivatpa sitten Louisianassa tai Alabamassa. Laki ulotetaan koskemaan myös armeijan veteraaneja ja heidän samaa sukupuolta olevia puolisoitaan.
Uusin lainmuutos myöntää armeijan palveluksessa oleville homo- ja lesbopareille vihkimatkalomaa sellaiseen osavaltioon, jossa he voivat solmia avioliiton. Tämä viimeisin lainmuutos on nostattanut verenpainetta tiedätte kyllä keillä.

Delaware, Minnesota ja Rhode Island
Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan kesällä.

New Mexico
Tilanne on hyvin erikoinen.
Osavaltiossa ei ole parisuhdelakia eikä tasa-arvoista avioliittolakia, mutta nykyisessä avioliittolaissa puhutaan osapuolista eli laki on sukupuolineutraali.
Viime kuun eli elokuun loppupuolella piirikunnat alkoivat tuomareiden päätöksiin nojaten myöntää avioliittolupia samaa sukupuolta oleville pariskunnille. Tällä hetkellä suurin osa New Mexicon asukkaista asuu näissä piirikunnissa, joihin kuuluu myös suurin kaupunki Albuquerque, ja niissä on järjestetty joukkovihkimisiä, joihin linkki alempana.
Änkyrät ovat tietenkin raivoissaan ja osavaltion korkein oikeus joutuu ottamaan kantaa lähipäivinä.

New Jersey
Osavaltion edustajainhuone ja senaatti ovat hyväksyneet tasa-arvoisen avioliittolain, mutta kuvernööri ei allekirjoita, joten laki ei tule voimaan.
Pari päivää sitten oikeusistuin kuitenkin päätti, että homoparit voivat mennä naimisiin 21.10. lähtien eli vajaan kuukauden kuluttua. Kuvernööri Christie ei tykkää tästä lainkaan ja vetoaa osavaltionsa korkeimpaan oikeuteen.
Tilanteesta lisää uutisissa lähiaikoina.

Muut osavaltiot
Monessa muussa osavaltiossa pyritään kumoamaan mahdollinen homoavioliittokielto joko oikeuden päätöksellä tai kansanäänestyksin. Jos osavaltiossa ei ole kieltoa, seuraava tavoite on uusi avioliittolaki.
Hlbt-kansalaisten oikeusjärjestöt kertovat, että tavoitteena on saada tasa-arvoinen avioliittolaki säädetyksi 10 uudessa osavaltiossa vuoteen 2016 mennessä.
---
Uruguay
Laki tuli voimaan kesällä.
---
Brasilia
Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan koko maassa oikeuden päätöksellä.
Brasilia on yli 200 miljoonalla asukkaallaan suurin maa, jossa laki on voimassa koko maassa. Se on myös maailman suurin katolisenemmistöinen maa, mutta uskonto on onneksi menettänyt merkityksensä ja katolisiksi tunnustautuneista hyvin harva käy messussa tai osallistuu yleensäkään kirkon toimintaan.
---
Meksiko
Tasa-arvoinen avioliittolaki on tällä hetkellä voimassa ainakin seuraavissa osavaltioissa:
Mexico City (liittovaltion pääkaupunki)
Quintana Roo
Oaxaca
Chihuahua
Yksittäisiä avioliittolupia on myönnetty homo- ja lesbopareille myös Jukatanin (Yucatán) ja Coliman osavaltioissa.
---
Uusi-Seelanti
Uusi avioliittolaki tuli voimaan kesällä, joskin siellä oli silloin keskitalvi.
Avioliittoon on vihitty uusseelantilaisten lisäksi australialaisia, kiinalaisia, hongkongilaisia, amerikkalaisia, thaimaalaisia ja filippiiniläisiä.
Siellä kaukana on nyt kevät alkamassa, mikä on hääparien suosikkiaikaa.

***
LINKKEJÄ

Suomi
Oras Tynkkynen saksalaislehdessä kuvan kera:
http://www.queer.de/detail.php?article_id=20092
---
Luxemburg
Päivälehti kirjoittaa sovun syntymisestä avioliittoasiassa:
http://www.tageblatt.lu/nachrichten/luxemburg/story/11779760
---
Hollannin homohistoriaa:
http://www.washingtonblade.com/2013/09/24/dutch-lgbt-advocacy-spans-century/
---
New Mexicon (USA) osavaltio
Joukkovihkimisiä:
http://www.advocate.com/politics/marriage-equality/2013/08/23/same-sex-couples-marry-santa-fe-nm

http://www.advocate.com/commentary/2013/09/17/op-ed-how-i-married-110-same-sex-couples
---
Useita kuvia ensimmäisistä Pride-paraateista mm. New Yorkissa ja Los Angelesissa 1970-luvulta.
Ensin oli muutama osallistuja, sitten tuli tuhansia:
http://www.advocate.com/arts-entertainment/pride/2013/06/12/photos-remembering-birth-pride
---
Hongkongin misterfinalistit on valittu. Tästä pääset äänestämään voittajaa:
http://www.mrgayhongkong.com/

***
KESÄ JA ALKUSYKSY

Kesä oli tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä koko Suomessa, Pohjois-Lapissa jopa kaksi kuukautta keskimääräistä pitempi. Terminen syksy on nyt alkanut koko maassa, joskin ensi viikonlopuksi ennustetaan vielä yli kymmenen asteen lämpötiloja.

Sunnuntai-iltana 22.9. istuimme vielä puutarhakeinussa naapurien kanssa. Seuraavasta kerrasta ei ole tietoa, kenties ensi kesänä.
Kolmas naapuri kutsui illalliselle ja juhlistimme kesän päättymistä hyvin syöden ja konjakkilaseja kohottaen.

Hieman haikea olo kesän mentyä, mutta katsellaan piristykseksi muutama otos. Kuvasin ne keski- ja loppukesällä eteläisessä Suomessa.
Suomessa otettujen kuvien jälkeen on neljä kuvaa 12 vuoden takaa. Otin ne New Yorkissa.
---
Tässä ensimmäisessä kuvassa kukkivat pelargonit syyskuun loppupuolella.