• millikan

Hello sailor!

Olin aiemmin löytänyt Mannheimista yhden hyvän levykaupan, mutta nyt kun kiertelin kaupunkia löytyi pari muutakin, eivät ihan niin edustavia mutta kiinnostavia. Niinpä tuli taas ostettua nippu levyjä.
Kun musiikkimaku on niin sekavanlaaja kuin se on, niin silloin tällöin tulee pohtineeksi millaisen kuvan annan levykaupan pitäjälle ostoksillani. Yhdestä kaupasta mukaan lähti levylliset Pearls Before Swinea, Gene Pitneyta ja varhaista Scott Walkeria (=olen nyyhkyromantikko pasifistihippi), toisesta Nokturnal Mortumin ja Ain Sophin levyt sekä pari leffaa, Whip and the Body ja Hollywood Chainsaw Hookers (=olen misogyyninen sadistinatsi) ja kolmannesta Sezen Aksun levy (=olen turkkilaishomo).

Olisi niitä leffoja ollut enemmänkin kiinnostavia, kiitettävät valikoimat niitä hämärämpiä kulttileffoja, nyt kuitenkin vain tuo Mario Bavan italokauhu ja trash-legenda HCH joka luultavimmin on huonompi kuin nerokas nimensä mutta kuitenkin...
Homouden hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti se, että voin vakavissani sanoa katsovani Russ Meyeria, gialloja ja muuta loistotrashia elokuvallisten ansioiden perusteella, en vain sen vuoksi että siinä on Tissit, ja väitteelläni on jopa jotain uskottavuutta. Heteropehmopornoakin pitäisi katsoa enemmän, nimenomaan niiden juonien, dialogian, näyttelijäsuoritusten, kuvakerronnan yms. vuoksi (jossain vaiheessa telkasta tuli ajoittain seurattua jotain myöhäisillan sarjaa jolla oli mitäänsanomaton nimi, Playboy esittää tai jotain sinnepäin, mutta loistavan surrealistiset juonet...). Kova porno onnistuu tässä vain hetkittäin.
No, vastaavasti Steve Reevesin oeuvren runsas representaatio leffahyllyssäni ei tule puhtaasta kiinnostuksesta historialliseen draamaan. Ja joku voisi kysyä että onko minulla muuta syytä katsoa Panssarilaiva Potemkinia kuin söpöt merimiehet (ja vastaus on kyllä, joskin ne seilorit kyllä piristävät suhteellisen laahaavaa alkua).

Olen maininnut tämän aiemminkin, mutta minua kiinnostaa tiukkojen rakenteiden sisällä tapahtuva tarinankerronta. Mitä kertoja voi saada aikaan samalla noudattaen rajattuja periaatteita, ja parhaimmillaan pystyä ylistämään niitä periaatteita. Oli kyseessä sitten no-teatteri, kansansadut, dekkarit, eeppinen peplum tai seksploitaatio.

Niin muuten, pakko mainita...satuin törmäämään jokin aika sitten tekstitettyyn pornoleffaan (ja nyt puhun siis kovasta pornosta, jossa tarina=tapahtumapaikka). Jos se perinteinen dialogi kuulostaa huvittavalta puheena, tekstityksenä se saavuttaa aivan uuden outouden asteen.

Tulipa taas sekavan tajunnanvirtainen merkintä.