Half Machine Lip Moves

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2006.
Seuraava

Ei tarvitse koputtaa

Viikonloppuna tuli taas nähtyä erikoinen elokuva, Don't Bother To Knock. Marilyn Monroen ensimmäinen päärooli, vuodelta -52 (eli ennen näitä Miten miljonääri naidaan, Herrat pitävät vaaleaveriköistä yms.).
En kauheasti tiennyt leffasta muuta kuin että yksi tuttu Marilyn-fani (yllättäen homo) oli kehunut kovasti. Ja leffa yllätti kyllä tehokkaasti, koska se oli hyvin kaukana siitä mitä Marilyn nykypäivänä edustaa.

Kyseessä oli nimittäin psykologinen draama noir-vaikutteilla, Marilyn esittää hotelliin palkattua lapsenvahtia joka on aika pahasti sekaisin...filmi oli mustavalkoinen, tapahtui melkein kokonaan yhdessä hotellihuoneessa ja Marilyn esitti näyttelijätaitojensa sellaista puolta jota harvemmin on nähty joskin "viaton vamppi"-look oli toki jo hallussa (vähän samaan tyyliin Lucille Ball kävi vetämässä pari hyvää roolia noir-dekkareissa ennen kuin heittäytyi puhtaaksi komedienneksi).

Ei se mitenkään loistofilmi ole mutta erikoinen, hyvin erikoinen...niitä leffoja joissa ei pystynyt arvaamaan yhtään mitä seuraavaksi tapahtuu.


Hohum

On ollut sen verran kiire että ei ole ehtinyt edes Linnan juhlien kuvakoosteita näkemään (varsinaisesta esityksestä nyt puhumattakaan). Ei siis luvassa syväanalyysia puvuista, ainakaan vielä.

Sen sijaan tuli käytyä eilen katsomassa uusin Bond, Casino Royale. Paras Bond-leffa jonka olen nähnyt, edellyttäen että se on Bond-leffa...sen verran menee Bond-kliseitä uusiksi. HongKong-hypintää, veri lentää jne...mutta viihdyttävä leffa oli. Ja Craig esittelee paljasta pintaa enemmän kuin leffan tytöt yhteensä, mikä ansioksi luettakoon.
Jotenkin sitä silti myös jäi kaipaamaan niitä viattomamman aikakauden Bondeja joissa Roger Moore ei juossut eikä salamurhannut ketään.


testausta

OtherWorldin Splenetic löytää parhaat testit, tämäkin oli kiintoisa.

http://similarminds.com/cgi-bin/16sm.pl

Warmth 50%
Intellect 70%
Emotional Stability 58%
Aggressiveness 38%
Liveliness 34%
Dutifulness 46%
Social Assertiveness 22%
Sensitivity 46%
Paranoia 62%
Abstractness 70%
Introversion 78%
Anxiety 74%
Openmindedness 86%
Independence 66%
Perfectionism 42%
Tension 58%

Kyllähän tuo ihan minulta kuulostaa :)


elokuvaeksotiikkaa

Työpaikalla on kaikenlaista Suomi-juttua EU:n presidenttikauden johdosta ja nyt sitten olemme näyttäneet pari suomalaista filmiä lounastauon aikaan...

Eilen oli vuorossa Teuvo Tulion Rakkauden risti, hurja melodraama 40-luvulta jossa Regina Linnanheimo, viaton tyttönen, ajautuu vääriin miehiin ihastuttuaan syntiin ja rappioon...elokuvan alkutekstit kertovat jo tunnelman, hurja kamera-ajo myrskyisällä merellä Beethovenin viidennen pauhatessa ja tuulen ulvoessa.
Suhteellisen tuntematon leffa houkutti paikalle vain pari kolme henkilöä jotka katsoivat koko filmin, useampi sitten katsoi pätkiä (ja ainakin yksi sanoi haluavansa lainata sen DVD:n...). Sanoivat pitävänsä.
Sinänsä kyllä hassu filmi, kuinka moneen aikakauteen levittäytyvä se on...temaattisesti kuuluu 40-luvun synkkien "kuppaelokuvien" piiriin, kuvaukseltaan ja (yli)näyttelijäsuorituksiltaan toi muistumia 30-luvulta tai vieläkin kauempaa, mykkäelokuvista, ja toisaalta taas on merkillisen kestävä nykykatsojallekin...

Todettakoon myös, että vanhempia suomalaisia elokuvia ei juuri DVD:llä saa englanninkielisillä tekstityksillä, vaihtoehdot olivat tämä uusi Tulio-sarja ja Tuntematon sotilas...

Tänään sitten Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö keräsi jonkin verran suuremman yleisön. Kyseessähän on se Kaurismäen kaikkein minimalistisin ja staattisin elokuva joka selvästi herätti hämmennystä katsojissa...no, nauroivat kyllä aika hyvin niissä kohdissa joissa odotinkin, ensimmäinen vuorosana ("pieni olut", noin 15 minuuttia leffan alkamisen jälkeen) sai pienet spontaanit aplodit ja loppupuolen murha-aalto sai runsaasti kannustusta.
Mutta jos kukaan noista katsojista ei ikinä halua tulla Suomeen käymään niin tiedätte ketä syyttää :)

Viikon kolmanneksi leffaksi on sentään luvassa kepeää komediaa, vaikka houkuttikin laittaa Paha maa...ymmärtäisivätpähän sitten ulkomaanpellet miksi Suomessa juodaan niin paljon viinaa ja tehdään itsemurhia :)


Lisää musiikillisia koukkuja

Väsäilin tuossa taas mix-CD:n, tällä kertaa ihan teemallisen sellaisen, eli kappaleita joilla on meta-nimet.

Risto: Rakkauden Rock
Elvis Presley: Jailhouse Rock
Jacques Brel: La Chanson De Jacky
Värttinä: Miinan Laulu
Erkki Rankaviita&Pinnin Pojat: Polskalaulu
Tom Lehrer: Irish Ballad
PMMP: Matkalaulu
Veltto Virtanen: Aurinkolaulu
Nypykät: Raikulipolkka
DJs Krugozory: Nursery Rhyme
Ella & Aleksi: Laulu Kaupungin Puista
Kari Peitsamo: Flipperi-Rock
Karkkiautomaatti: Minun Ikioma Kesälaulu
Kitkerät Neitsyet: Sunnuntailaulu
Einsturzende Neubauten: Musentango
Pearls Before Swine: Song About A Rose
Juliet Jonesin Sydän: Kantri
Tarharyhmä: Rakkauslaulu
Sinead O'Connor: This Is A Rebel Song
Laila Kinnunen: Tanssilaulu
Kiti Neuvonen: Nuoruustango
Nick Cave: Weeping Song
Dinah Washington: Jailhouse Blues
KOM-Teatteri: Balladi Toveri Viljasesta
Current 93: Gothic Love Song
Sielun Veljet: Laulu

Hauskaa oli ainakin tehdessä, muutama hyvä kappale piti raakata pois kun ne olivat niin kovin pitkiä (Dave Lindholmin Toinen balladi, Comusin Song to Comus, Paul Hillierin Ballad of Marie Farrar...). Ja Elton Johnin This Song Has No Titlesta en päässyt yksimielisyyteen itseni kanssa onko se tarpeeksi meta-nimi.
Ja saapi myös nähdä pitääkö CD:n saaja mistään noista kappaleista...


Seuraava