Der junge Herr Kliffa

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2009.

joulu

huomenna meil on kamujen kaa lilla julit, sillee et glögii ja hengailuu, hiukan lahjoi. ylihuomenna perheen kans, sillee glögii ja ruokaa, hiukan lahjoi. perjantaina meil oli oma perhejoulu, sillee et shampanjaa eikä lahjoi. mul alkaa olee joulu sillee et ei jaksais enää. eile kierrettii kamujen kaa kaupois, pitäs joku lahjanmurikka ostaa. tai siis on löytyny jo hyvä lahja molemmil, mut massit on aika finaalis ja se tekee sen etten tiiä mitä tehdä. ja sit pitäs olla matkal kahto tukholma pia ja sit viel hesaa uudeks vuodeks. mt siit saa sit palkkaa mikä on ihan jees.


hammas

mul on ollu oikes alaleuas viisaudenhammas jo pitkään tosi pahana. sillee murentunu vaan isoks kraateriks mis reunois hiukan jälel kovaa hammasmaist matskuu et tunnistaa et siin on joskus ollu hammas. se ei o missää välis särkeny, mut viime perjantaina se alotti sellasen helvetillisen kivun. ja jatku pitkään, aina sunnuntaihin saakka. sillo sain tarpeekseni ja soitin päivystyksee mihin pääsinki kivasti ihan muutamas tunnis. ne otti röntgenin ja katteli, iski (mun pyynnöst) kolme puudutuspiikkii ja hetken pääst lekuri sano vaa hoitsul et täytyy halkasta hammas ja ottaa paloina. siin ei menny kauaa, en tuntenu mitää ja nyt vaan verihyhmänen reikä entisen viisarin paikal. je suis happy. joo oon varautunu kipuihi ja edelleen imusolmukkeet turvoksis ja arkoina ja sillee syön enimmäksee pehmeet ruokaa. tai nio, eile söin kaikkee normaalii sit jo illal, niinku makaronilaatikko ku olin theny mikä oli btw ihan sairaan hyvää, sellai kinda kasvisversio et oli siin munamaitoo ja juustoo. mut siis se ei o se ongelma vaan se, et mulle ei jääny mitää valittamista eilisest hoidost ja systeemist. mulla on viel ylhääl molemmat viisarit talles, mut niis ei toistaseks mitää häikkää. mul on kurkku semmonen et alkaa pykii hirveesti vastaa jos menee liian syväl jotai vieria esinei niinki lusikka tai hammasharja. täytyy oikee keskittyy siihen hrjaamisee ettei spyttaa aina vessan peilii. ja mul kuulemma kehittyny pieni reikä siihen viereisee hampaasee just sillee hankalasti ollu niinku siel hampaiden välissä, et saanu rauhas muhii. oon soittanu hammaslääkäriin kesäkuun alus ja he lupas toivorikkaina et puolen vuoden päästä (näitä päiviä) pääsen varaamaan aikaa, mis menee sit sellanen 4-5 kuukauta. siis puolen vuoden jono ajanvarauksee. mä en ihan oo kartalaa et onk tää hyvä meisinki tai ei, kuitenki on meisinkii.

illal on kokous mis käyn läpi ehdotuksii ja tulevaa, suurii linjoi ja häppeningei. aikatauluu ja ideoi, suunnitelmii ja nälemyksii. hiukan lämpöö ja kaikke emut sellasyt se on.

http://www.youtube.com/watch?v=GY459kTn32c

mä nukun aika levottomasti aika ajoin. nykyää ei o enää ongelma nukahtaa niinku ennen, oikeestaan päinvastoin. nykyää on enemmä ongelma evottomat yöt ja sekavat unet. viime yönä olin kaverin mökillä, aika iso kartano siin unes, mist mun piti päästä pakoo ja koska oli yö ja kartanos oli pahuus mun piti uida piois. uin selkää koska mun iltapuku liuku paremmin vedessä sillai ja sain jaloilla hirveen vauhdin potkittuu. huomasin et rantasauna oli tulessa ja palasin rantaa ja siin vaiheessa kaikki mun kaverit ja ystävät oli kans rannalla. kotiin soittaa palokun taa mut keskukse sanottii et sitä kautta tulee liian kalliiks, et kannattaa ennemmi soittaa johonki muualle mist paloautot tulee lohjantietä pitkin. seuraavaks olin menossa mun lukion matikanopen kanssa lounaalle syömää salaattis yhteen turun kebabeista. heräsin muutamaa otteesee tarkistamaan et koira hengittää ja jatkoin unia. jossain välis yötä katoin netist tyttökultii sillee unen ja valveen rajamailla. aamul mua oksetti aamukahvi ja yskitti aamutupakka.

teen tänään kalakeittoo ruuaks. en ees tiiä kuuluuku seiti turskan kans samaan sukuun tai onk sen kalastus kuin eettistä. tuskin kovin. kuitenki paljon puhutaan ryöstökalastuksesta ja tonnikalaa ei sais syödä. pitäs alkaa enemmä kiinnittämää huomioo lihansa eettisyyteen, vaik eettisint olis tietty olla vegaani. tai vege. jotain metelii ollu suomalaisten sikatilojen oloista taas. mä eno koskaa oikee jaksanu luottaa suomalaisen lihatuotannon parempaa meisinkii. mut kuitenki luotan enemmä jos paketin pääl lukee luomu. mul kuitenki usko et luomu- ym merkkien käyttöö tarkkaillaan mut samaa aikaa mul on epäusko kaikkeen. what is a boy to do?


gaala

mulon helpottunu olo. just enne itsenäisyyspäivää sain selvitettyy yhtä menneisyyden mokaa ja asia pyyhkästiin pois päiväjärjestyksest, molemmin puolin. katottii tietty linnan juhlat ja oj då miten mun lempityttö sirkkaliisa anttila taas loisti. you can take a girl from sikafarmi but you can't take the sikafarmi out of a girl. muutoin mua sapettaa hirveesti oikeetsi lopultansakin et on nin kova dissaus pääl lehdis ja muutenki. jossai iltikses tai ilta-lehdes se tyyliguru valitti niin ihmeasioist ja jos ihminen puhuu "kaula-aukosta" mun luottamus on heti miinuksel. anyway, ku tehää listaa et linnan pahimmat flopit ni must mennää jotenki heikoil jäil. kuitenki voisin kuvitella et kaik laittaa ittes omast mielestää kovinki näteiks ja menee juhlaval miele ja sit tulee listaa et olipa kauhee ja juhlien rumin. not nice. ja se mimmi disautti sitä kiltti-miestäki (howard jacobs, kuj oikee googlasin) ja sekotti muutamia niin perustavaa laatua olevii luetun/nähdynymmärtämisvirheit et oli vaikee olla ärsyyntymättä. myönnän et martensit oli varmaan etikettivirhe mut siinäpä se oliki mikä osu oikeesee.

oltii syömäs tänää ekaa kertaa varmaa yli 15 vuotaa dennikses. ja ihan jeessi pizza, rucolaa ja herkkusienii ja tomaattii, mut ei kande varmaa seuraavaan 15 vuoteen taas mennä. oli jotenki sillee.. raskaan olonen show. et jos kysytää et pelse käsi sydämel dennis tai trattoria romana ni romana anytime. ja ostin ens vuoden kalenterinku löyty simpsakka ja kliffa musta akateemisest ihan vaan 5,90€ ja i'm rather happy about it. ei sillä et olis mitää hirveest kirjotettavaa tai muistettavaa mut onha se hienoo et on kalenteri.
-----------
sen verta pakko palaa viel eiheese et video ku olis mahtava nähdä ja kuulla vuoden 1991 linnan juhlat ku muotii oli kommentoiams opetusneuvos sanelma vuorre. siin leidis oli kusta ja ytyä.


lekuris

mulla oli aikoinaa sellanen möykky poskes. vitun möykyks me sitä kutsuttii kamujen kaa. se oli siis tukkeutunu talirauhanen. se kertaallee leikattii, yleislääkäri terveysasemal otti haltuun tilanteen, rusikoi ja käytti kieltä mitä ei potilaan tarvis kuulla ja lopputulos oli et se tuli takas, suurempana ja kovempana ku koskaan. menin uudellee lääkärii, täl kertaa muuanne, ihan yksityisel. siel mut passitettii platiikkakirurgil (kyllä, pelsen kasvoja on plastiikkakirurgi leikellyt, se selittää hehkuvan ihon, korkeat poskipäät ja jatkuvasti yllättyneen ilmeen) ja se sai sen leikattuu nätisti kokonaan pois. asuin sillo hesas viel ja lähdin siit suoraa hesan junaan. sain sen möykyn mukaan ku pyysin ja säilytin sitä kauan mun työpöydäl siin pirtu(?)liuokses kunnes kaverit sano et se on oksettavaa ja laskin sen vessanpyttyyn. olisin halunnu pitää sil merelliset hautajaiset meren rannal siin ikuisen tulen kupeel mut kukaa ei olis tullu messii. kaikkii työkiirei ja kaikkee.

anyway, nyt mul oli ilmestyny samanlainen mothafukka selkään. tai ei ihan samanlainen, tää pääs tulehtumaan. menin aamul terkkaril ja hän sano vaan et juu selvä tapaus, kutsuu lääkärin ja avataan ja tyhjennetään, desinfioidaan mut ei voileikkaa viel ku tulehdus, et menee hetken aikaa. mulle ei ihan auennu miks lekuri piti pytää paikal. tai tietty, lekureitten arvovaltaahan siin pönkitetään ku pitää odottaa hjerraa paikal tekemää mitätön operaatio, minkä se hoitsu olis saanu oikeesti hoidettuu kauan ennenku lekuri ees tuli paikal. saak lekurit jotain toimenpidelisää palkassaan viel? sekin vois selittää asiaa.. yhtä kaikki, mul nyt hiukan kipee pläönti seläs, en saa saunoo tänää (miks muutenkaa saunoisin..?) ja tammikuun lopus meen leikkauttaan sen koko höskän pois. siel joku kalvo ku pitää kaapii haavan pohjalt ettei uusi. siks se eka terkkarilekuri vissii ryssiski sen operaation..

täl kertaa en saanu möykkyy mykaa koska ei tullu möykkyy, tuli vaan "rakeist talii". schade. katotaa sit tammikuus tuleek kaveri matkas kotii tai ei.
----------------
(edit.) ja nyt suihkunraikkaana ku otin siteen pois ja putsasin ja laitoin uuden voin vaan kysyä viattomalla enkelin äänelläni et mitä vittua mun selälle on tehty? se on NIIN pahan näkönen.. onneks ei ollu tollast jälkee sillon poskes, et ehkä se plastiikkakirurgi oli ihan oikee ratkasu siihen ongelmaan. omg, oikeesti. mitä mun selkäni takan on tänään touhuttu ja millä aseilla?