
Suosittu espanjalaislaulaja kertoi olevansa homo
Espanjan tunnetuimpiin laulajiin kuuluva Pablo Alborán, 31, kertoi Instagram-päivityksessään olevansa homo.
Espanjan tunnetuimpiin laulajiin kuuluva Pablo Alborán, 31, kertoi Instagram-päivityksessään olevansa homo.
Yhdysvalloissa korkein oikeus on päättänyt, että coloradolaisella leipurilla oli oikeus kieltäytyä tekemästä hääkakkua miesparille. Leipuri oli kieltäytynyt tekemästä miesparille hääkakkua, perustellen asiaa uskonnollisella vakaumuksellaan.
Eurooppanuoret ovat valinneet Tuure Boeliuksen Vuoden 2018 Nuoreksi Eurooppalaiseksi. Tunnustus myönnetään henkilölle, joka antaa positiivisen kuvan eurooppalaisuudesta ja toimii merkittävästi kansainvälistä suvaitsevaisuutta edistävällä tavalla.
Berliinissä koettiin eilen historiallinen tapahtuma. Liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier pyysi homoilta anteeksi sitä epäoikeudenmukaisuutta, jota nämä joutuivat kärsimään kansallissosialismin uhreina ja vielä sodan jälkeen rauhan aikana..
Uuden arkkipiispan virkaanastujaissaarnan lähtökohtana oli Matteuksen evankeliumin luku 16 jae 24. Arkkipiispa tulkitsi lukua selväkielisemmin. Mutta homo, lesbo tai transihminen voi tulkita asioita toisinkin.
Tuhannet vaativat mielenosoituksessa, että Ison-Britannian pääministeri Theresa May ryhtyy toimiin samaa sukupuolta olevian avioliittojen sallimiseksi Pohjois-Irlannissa. Muualla Brittein saarilla avioliittolainsäädäntö on sukupuolineutraali.
Yhteys-liikkeen perustaja, rovasti Liisa Tuovinen on täyttänyt 80 vuotta. Sen kunniaksi Yhteys-liikkeen johtokunta on nimennyt Tuovisen liikkeen kunniapuheenjohtajaksi. Asiasta kertoo Yhteys-liike tiedotteessaan.
Petra De Sutter on nimitetty Belgian varapääministeriksi. Hän on ensimmäinen transsukupuolinen ministeri Euroopassa.
Mr. Gay Finland- ja Miss Gay Finland -kilpailujen finaalit järjestetään ravintola DTM:ssä viikonloppuna 15.-16.6.2018. Kummassakin kilpailussa voittoa tavoittelee kahdeksan ehdokasta.
Huhtikuun lopulla ranneliike.net kertoi eurooppalaisesta ”aito avioliitto -liikkeestä”, joka oli julkaissut salaisen strategiapaperin. Tänään 1.6.2018 Helsingin Sanomat kertoo lisää tästä ”Agenda Europe -liikkeestä”.
Ruotsalaisjulkaisu QX:n suomenkielinen QX.fi -sivusto palkitsee QX Awards 2018 -tunnustuksilla hlbtiq-vähemmistöjen asemaan myönteisesti vaikuttaneita henkilöitä ja toimijoita Helsingin Vallilassa järjestettävillä Querelle-festivaaleilla 24. elokuuta.
Kolme kansanedustajaa neljästä kannattaa varmasti tai todennäköisesti translain uudistusta sanomalehti Karjalaisen eduskuntaryhmille tekemän kyselyn mukaan.
Kauppakeskus Ratina Tampereella sallii sittenkin Pirkanmaan priden kulkueen järjestäytymisen hallitsemallaan Ratinanaukiolla. Kauppakeskus kertoi asiasta Facebook-sivuillaan.
Tampereen keskustan laajojen rakennustöiden lisäksi kauppakeskus Ratinan kieltäytyminen pride-kulkueen kokoontumispaikkana toimimisesta aiheuttaa harmia Pirkanmaan pride-tapahtumalle. Tampereella järjestetään pride-kulkue lauantaina 9. kesäkuuta.
Kirkolliseen elämään osallistuvista Suomen kristityistä 30 prosenttia sulattaa samaa sukupuolta olevien avioliitot, kun koko kansasta näin ajattelee 64 prosenttia. Asia käy ilmi Pew Research Centerin 15 Euroopan maassa tekemästä kartoituksesta.
Antti Tuisku esittää vuoden 2018 kesäkumikappaleen Kumipuku. Turvaseksikampanjaa tukevan kappaleen erityinen piirre on tänä vuonna lokeroon kuulumattomuuden huomioiminen. Perinteisempi ajatus on vastuullinen rakastaminen.
S-ryhmän tavarataloketju Prisma on 25.6.–1.7.2018 järjestettävän Helsinki Pride -tapahtuman pääyhteistyökumppani. Asiasta kerrotaan Yhteishyvä-julkaisun verkkosivuilla.
Limburgin perheasioiden oikeusistuin Alankomaissa päätti, että oikeuskanteen nostaneella henkilöllä on oikeus olla olematta juridisesti nainen tai mies. Parlamenttia oikeusistuin kehotti hyväksymään ns. kolmannen sukupuolen.
Australialainen 24-vuotias Jordan Bruno on Mr. Gay World 2018. Kruunaaminen tapahtui lauantai-iltana Etelä-Afrikassa. Suomea edusti Mr. Gay Finland 2017 Rami Kiiskinen.
Tubettaja ja näyttelijä Tuure Boelius äänestettiin 16-vuotiaana Vuoden homoksi keväällä 2017 ja palkittiin QX Gay Gaalassa. Nimitystä kritisoivat jotkut konservatiivikristityt sosiaalisessa mediassa ja kritiikkiin yhtyivät eräät poliitikotkin.
Australian pitkäikäisimmässä televisiodraamassa nähtiin perjantaina miesparin kosinta. Neighbours on pyörinyt Australian televisiossa 33 vuotta. Sarjan historiallisiin näyttelijöihin kuuluu myös 50 vuotta täyttävä Kylie Minogue.
Taitoluistelija Adam Rippon, 28, on voittanut Dancing with the Stars: Athletes -kilpailun. Hänen tanssipartnerinaan oli Jenna Johnson. Lehtitiedot kertovat Ripponin aikovan muuttaa yhteen suomalaisen kumppaninsa kanssa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustus suurten Hollywood-elokuvayhtiöiden filmeissä vuonna 2017 oli oli edellisvuotta vähäisempi. Asia käy ilmi GLAAD-järjestön selvityksestä.
Jussi Halla-Aho arvostelee kehitysyhteistyötä seksuaalivähemmistöja vainoavien maiden kanssa. "EU:n tulisi käyttää vipuvartta, mikä sillä on", muutoksen edistämiseen kohdemaissa. Halla-Aho puhui Maija Elonheimon ohjelmassa Yle Radio 1:ssä 23.5.18
FX:n tanssin ja musiikin maailmaan sijoittuvassa Ryan Murphyn Pose-sarjassa nähdään transsukupuolisia näyttelijöitä sekä muita hlbtiq-vähemmistöihin kuuluvia esiintyjiä. HBO Nordicilla sarjaa voi seurata 4.6. alkaen.
Lauantai-iltapäivänä Joensuussa järjestettiin pride-kulkue keskustan kaduilla ja puistojuhla Ilosaaressa. Kulkueessa oli noin 300 osallistujaa.
Kirkolliskokous on kaatanut perjantaina aloitteen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta myös samaa sukupuolta oleviin pareihin äänin 59-46.
Toukokuun 17. on kansainvälinen homofobian, transfobian ja bifobian vastainen päivä. Vuoden 2018 kansainvälinen kattoteema on Alliances for Solidarity.
Espoossa liputetaan sateenkaarilipuin kansainvälisenä homofobian, transfobian ja bifobian vastaisena päivänä 17. toukokuuta. Asiasta kerrotaan Espoon kaupungin verkkosivuilla.
Kokkolassa järjestetään kesäkuun puolivälissä kaupungin historian ensimmäinen pride-tapahtuma. Tapahtuma on herättänyt jo ennakkoon vilkasta keskustelua.