Debrecenin yliopisto tuomittiin syrjinnästä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1
Debrecenin yliopiston mahtava päärakennus.

Suomalais-ugrilaisia kieliä opiskeleville Debrecenin yliopisto on tuttu. Vuonna 2016 itäisessä Unkarissa sijaitsevan yliopiston johto kielsi alueellaan hlbtiq-teemaisen tapahtuman. Nyt yliopiston saama sakkotuomio syrjinnästä on tullut lainvoimakseksi.

Unkarin hlbt-järjestö (Magyar LMBT Szövetség) järjesti vuosina 20165-2016 ympäri maata ”kiertueen” eli tapahtumasarjan, jossa paikallissten järjestöjen tuella hlbtiq-ihmiset keskustelivat tavallisten kansalaisten kanssa hlbtiq-ihmisten tilanteesta. Lisäksi aiheesta järjestettiin paneelikeskusteluita. Kaikissa muissa kaupungeissa ja niiden yliopistojen alueilla tilaisuudet sujuivat ongelmitta, mutta Debrecenissä yliopiston johto kielsi tilojensa varaamisen tähän tarkoitukseen. Koko campus-alue oli kiellettyä aluetta. Kun yliopistolle ei saatu varatuksi tiloja, tapahtuma siirrettiin muualle, mutta sekin torjuttiin ja vedottiin yliopiston päätökseen.

Asiaan tarttui Unkarin syrjintää valvova viranomainen, eräänlainen yhdenvertaisvaltuutettu (lyhenne EBH, Egyenlő Bánásmód Hatóság). Asiaa selviteltäessä yliopisto ilmoitti, että kielto ei johtunut tapahtuman sisällöstä vaan tiloja varatessa oli tehty menettelytapavirhe. Yliopisto ei kuitenkaan sallinut uudelleen varaamista edellisen yrityksen oltua ”virheellinen”.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu piti selvänä, että yliopisto kielsi tapahtuman sen sisällön takia, ja määräsi yliopistolle 100 000 forintin sakon. Se on alle 400 euroa. Yliopiston oikeudellinen osasto valitti tuomiosta, mutta toukokuun 2018 lopussa raastuvanoikeus piti tuomion voimassa. Asia uutisoitiin laajasti Unkarin lehdistössä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Debrecenin yliopiston tuntevat hyvin monet yliopistoissa suomen kieltä opiskelleet ja unkarin kielen harrastajat. Sosialismin aikana kesäkurssit olivat ilmaisia. Yliopiston opettajat kävivät stipendiaatteina Suomessa, mutta matkustussääntöjen mukaan vain joka 3. vuosi voi matkustaa ulkomaille. Debrecen sijaitsee lähellä Unkarin itärajaa, pustan itäpuolella, ja sitä kuvataan usein hyvin vanhoilliseksi kaupungiksi. Alueella kannatetaan vahvasti pääministeri Orbánin populistis-konservatiivista Fidesz-puoluetta, Debrecenistä löytyy internetin mukaan vain yksi gaybaari. Se on vähän, kun kyseessä on vanha yliopistokaupunki.


Kuvassa kuuluisa pustan yhdeksänkaarinen silta.

1 kommenttia

Haluan muistuttaa kaikille, että vaikka Unkarissa puhuttava unkari on suomalais-ugrilainen kieli (hyvin kaukaista sukua suomelle, virolle ja muille itämeren suomalaisille kielille), niin etnisesti unkarilaiset ovat slaaveja, samoin kuin pohjoisnaapurinsa slovakit ja etelänaapurinsa slovenialaiset, serbit ja kroatit.

Ihan vain siis muistutuksena, mihinkäänhän en tällä viittaa tai mitään implikoi... >_>