
Wowereit jäi historiaan
Klaus Wowereitin aika Berliinin johdossa päättyi kunnioittaviin, mutta hieman pidättyneisiin jäähyväisiin. Wowereitin vahva kuva jää haastamaan tuoreen lähihistorian selvittäjiä Saksassa.

Klaus Wowereitin aika Berliinin johdossa päättyi kunnioittaviin, mutta hieman pidättyneisiin jäähyväisiin. Wowereitin vahva kuva jää haastamaan tuoreen lähihistorian selvittäjiä Saksassa.

Itsenäisyyspäivää voisi juhlistaa lukemalla kirjan, jossa pöyhitään filosofiaa ja yhteiskunnan arvopohjaa. Kirjaksi voisi valita Tiina Rosenbergin uusimman, tältä syksyltä. Tv aloitti jo aattona pöyhimisen - kivan kepeästi.

Kansainvälistä aids-päivää vietetään 1. joulukuuta. Positiiviset ry ja Hiv-tukikeskuksen Miesten kesken turvallisesti –työ aloittavat yhteiskampanjan vuonna 2015, jolla pyritään parantamaan hiv-positiivisten homomiesten asemaa homoyhteisössä.
Tasa-arvoista avioliittoa vastustettiin vetoamalla adoption avautumiseen homopareille, koska näiltä adoptiolapsilta katkaistaan biologinen side vanhempiinsa. Samaan aikaan surraan heteroparien adoptioiden loppumista Venäjältä.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen käsittelee kirjoituksessaan sitä, mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille. Ovatko tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien lietsomat pelot toteutuneet?

Aiemmin väitettiin, etteivät homosuhteet onnistu koskaan. Tämän päivän todellisuus on kuitenkin aivan toinen. Pitkiä suhteita on paljon myös samaa sukupuolta olevilla pareilla, siinä missä heteroillakin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on ottanut ärhäkästi “plokissaan” kantaa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen verkkosivuilla julkaistuun samaa sukupuolta olevien avioliittoihin myönteisesti suhtautuvaan juttuun.

Mitä pitäisi ajatella sellaisen ihmisen arvoista tai järjenjuoksusta, joka asettuu esillä olevista tosiasioistakin huolimatta arvokuplaansa, eikä ole valmis edes puntaroimaan arvomaailmansa suhdetta tosiasoihin?

Tällä hetkellä tasa-arvoisen avioliittolain toteutumisen tiellä on näkyvissä useita esteitä. Mitä sitten tehdään, jos lakia ei tule ja seuraavaa hallitusta luotsaakin pääministeri homoihin kielteisesti suhtautuvasta puolueesta?
Väärä vaikutelma taustakansallisuudesta tapaamistilanteissa voi houkuttaa välinpitämättömyyteen. Riski on suurinta etenkin hyvän seksiterveyden ja ongelma-alueiden rajamailla. Sellaisiin kuulumme. Uutisoitu satamavalistus on tarpeen.
Puheenjohtaja Timo Soini on ottamassa seksuaalivähemmistöt yhä enemmän vaaliteemakseen. Ja Soinia media on istuttamassa useimmiten ulkoministerin paikalle 2015 vaalien jälkeen. Tämä on sitten Suomi-kuvaa maailmalle 2015.

Ensin äänessä oli puheenjohtaja Puttonen, mutta todellisen pommin pudotti liigan tukema bloggari. Suomi-kiekon todellinen arvomaailma alkaa tulla näkyviin. Se on pysähtynyt 1970-luvulle. Onko eettisen urheilukuluttajan syytä miettiä jo boikotointia?
Ilta-Sanomat kirjoittaa, että jääkiekon SM-liiga seisoo Kaipiaisen keskiviikkoisen Liigan sivuilla julkaistun tekstin takana. Kirjoitus ja SM-liigan "allekirjoitus" maistuvat lähinnä halulta päättää "kiusalliselta" tuntuvan "homokiekkokeskustelun".

Miksi perintöjä ei ole tuloutettu Setalle, ihmetellään? Hesari tutki 14 järjestöä. Seta ei ollut saanut ainuttakaan perintöä. Syitä on useita, mutta eräs syy on Seta itse.

Helsingin eläkkeellä oleva piispa Eero Huovinen on avioliittolain uudistamista käsittelevän keskustelun yhteydessä toivonut "avointa selvitystä" avioliiton olemuksesta. Hän näkee "homoliitot" ja "heteroliitot" kahdenlaisina. Miten ja miksi?
Demarijohtaja Löfven sulki heti ulos yhteistyön sverigedemokraattien kanssa ja torjui myös vaankieliaseman sallimisen heille. Suomessa tämä voi tukea arvorajaa PS:n suuntaan. Vastavoimana Suomessa on kuitenkin keskustan vanhoillisuus.

Yhdenvertaisen avioliittolainsäädännön vastustajia pitäisi ohjata miettimään aihepiiriin liittyviä hyvin tiedossa olevia yksittäiskysymyksiä, ja jättää tyystin ihmisoikeus- ja tasa-arvonäkökulman korostaminen.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) pohtii kirjoituksessaan sitä, kuinka suuri vähemmistön olisi oltava, jotta sen kokemaan epäoikeudenmukaisuuteen olisi perusteltua puuttua.

Perussuomalainen-lehdessä Marko Hamilo pohtii, miten Helsingin Kalliossa puna-viher-liberaalit elävät omassa kuplassaan eivätkä suvaitse muun Suomen yhtenäiskulttuuria. Mutta yhtenäiskulttuuri on myös kupla, ja se on jo puhjennut.
SDP näyttää napanneen julkisen keskustelun johtoroolin kysymyksessä yhdenvertaisesta avioliitosta. Pääministeri Stubb pallottelee puolueensa jakautuneessa mielipidekentässä, mutta on ottanut jo selvän eron Kataisen vähäisiin sanomisiin.

Seta ei jostain syystä jakanut vuonna 2014 Kunniarotta-häpeäpalkintoa, vaikka aihettakin olisi. Rotalle olisi ainakin yksi varteenotettava ottaja, nimittäin lakivaliokunnassa kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliitosta vastustanut kymmenikkö.
Tasa-arvokehitystä tukeneen poliitikon nousu kokoomuspuolueen johtoon ei voi olla edistämättä hlbti-oikeuksia Suomessa. Puoluekokouksen linjapuheessa aihepiiri kuului kuitenkin Naton lailla poisrajattuihin hankaliin. Suvaitsevaisuus oli esillä.

Martti Koskenniemi kiisti Matti Apusen yhteenvedon yhteiskunnan arvoista ja Pekka Haavisto nosti esille Venäjän myös ihmisoikeuskysymyksenä. Kultaranta 2014 -seminaari tarjosi muutoin maanpuolustuksen ohella oikeiston yhteiskuntatulevaisuutta.
HS:n kuukausiliitteen kirjoitus kertoo surullisen tarinan kahden nuoren miehen kokemuksista Qruiser-palvelun kautta syntyneistä kontakteista ja niiden seuraamuksista.

Hesari: Rikkaat ovat älykkäämpiä kuin köyhät - Miksi?

Avioliitto-oikeuden laajentamisen samaa sukupuolta oleville pareille kuvittelisi olevan lopulta aika yksinkertaisen asian. Lapsiin liittyvä vahvasti tunteisiin vetoava kysymys ulkoisesta adoptiosta on nostettu tikun nokkaan.

Toimittaja säästi Paula Risikon joutumasta kovin ahtaalle avioliittokantansa puolustamisessa. Kokoomusehdokkaiden a-studiokeskustelussa kukaan ei halunnut olla konservatiivi, vaan Risikkokin oli määritellyt itsensä ennakkokyselyssä liberaaliksi.
Homofobia ei osoittautunut kantavaksi voimaksi Suomen EU-vaaleissa. Sisäministeri Päivi Räsänen jäi kauaksi edustajapaikasta. Arvokonservatiiveina tunnettuja entisiä meppejä ovat nyt Hannu Takkula (kesk) ja Eija-Riitta Korhola (kok, ex-KD).

Sateenkaariyhteisöt ry:n kansainvälisenä homofobian ja transfobian vastaisena päivänä 17.5.2014 nimittämä homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettiläs tennispelaaja Jarkko Nieminen pohtii kirjoituksessaan kielteisten asenteiden taustoja ja vaikutusta

Kaksi itävaltalaista filosofia arvioi, että Conchita Wurstin performanssi oli poliittisesti tärkeä ja vaaraksi perinteiselle sukupuolijärjestelmälle. Timo Soini uskoo kunnon "selkärankaiseen mieheen". Entistä kokoomuspoliitikkoa "puistatti".