Jääkiekon SM-liigalla on ilmiömäinen kyky nähdä kaikki tikut, ja tarttua sitten niistä lyhyimpään. Tuorein esimerkki tästä oli virallinen siunaus liigan sivuilla blogia pitävän Ari-Pekka Kaipiaisen blogitekstille ”Homot keppihevosina”.
Kaipiaisen teksti on kirjoitettu niin yksipuolisesti, että sen tarkoitushakuisuutta on mahdotonta olla huomaamatta, ja väkisinkin herää ajatus siitä, oliko teksti bloggarin oma idea vai tilaustyö; jälkimmäisen bloggari tosin kiistää kommenttiosiossa. Blogitekstissä on monta kohtaa, joiden kommentoimatta jättäminen antaisi sen kuvan, että kyseessä ovat kiistattomat faktat, joille voimme vain nyökytellä.
Bloggari aloittaa pitämällä homo-ongelmana sitä, että ”jotkut näet nostelevat häntäänsä toisten yksityisasioilla” . Seksuaalinen suuntautuminen on periaatteessa jokaisen yksityinen asia. Sen sijaan käytännössä voidaan ajatella, että miten kiekkojoukkueen kaltaisessa, muutaman kymmenen ihmisen tiiviissä yhteisössä sen voi pitää aidosti yksityisenä asiana eli käytännössä salaisuutena. Tai entä jos joku pelaaja haluaisi jakaa tiedon joukkueensa kanssa? Työpaikan ilmapiiriä voi olla tältä osin vaikea luodata. Vaikea ajatella kenenkään kysyvän työkavereiltaan, että ”jos meillä olisi töissä joku homo, niin olisiko teillä jotain ongelmaa sen kanssa?”.
Urheilumedia, tuo suurin syntinen
Kaipiaisen maanista hipovan tekstin mukaan suurin syyllinen homomyllytykseen on ”urheilumedia, joka on kiihtynyt suorastaan maaniseksi paasatessaan joidenkin olettamiensa nimettömien kiekkoilijoiden homoseksuaalisuuden elintilasta kopissa ja käytävillä.” Oletetaan nyt sitten oikein kunnolla. Liigan yhteenlaskettu pelaajamäärä on siinä vajaan 500 miehen kieppeillä. Voidaanko olettaa, että ihan kaikki ovat – ehkä ensimmäisenä tuon kokoisena ryhmänä historiassa – heteroseksuaaleja? Ainakaan nykytieteen valossa ei voida olettaa. Ja ei muuten voida olettaa nykytiedonkaan valossa. Yleisradion urheilutoimituksen kyselyssä liigajoukkueiden kapteeneista osa tiesi sanoa, että liigassa pelaa homoja. Tämä sanottiin ihan julkisesti kyseisen tutkimuksen tulosten uutisoinnin yhteydessä. Tähän sopii sanoa bloggarille takaisin hänen omia sanojaan käyttäen: ” Faktojen selvittämisellä ei ole niin väliä.”
”Mediadraama tapaa kaareutua niin, että vakain ja suurin on lähtökohtaisesti ajastaan jälkeen jäänyt, etujaan varjeleva ja yleissuhmuroiva bronttosaurus (sic.)” . Anteeksi nyt vain, mutta tällä hetkellä vielä toistaiseksi suurin – mutta ei välttämättä enää vakain – tuntuu aina vain enemmän ja enemmän olevan jäänyt jälkeen ajastaan, varjelevan vain omaa lyhytnäköistä etuaan ja olevan yleissuhmuroiva brontosaurus. Tuon mielikuvan olen saanut rakennettua ihan itsekin, ilman urheilumedian apua.
” Uutisdraama edellyttää vastakkainasetteluja. Mutta edellyttääkö suomalaisen urheilun ja siinä toimivien ihmisten etu? Tai homoseksuaalien hyvinvointi?” Mitkä asiat tässä ovat vastakkain? Ihmisten tasavertainen kohtelu vastaan syrjintä? Ei minusta. Minusta media on hyvinkin asiallisesti halunnut selvittää, että mitä jääkiekossa ajatellaan seksuaalivähemmistöistä – juuri niistä, joita siellä kiekkopiirien sisälläkin on. Suomalaisen urheilun etu on tältä osin se, että se kertoo arvonsa ja myös toimii niiden mukaan, jos ne ovat niin hyvin ja modernit, kuin annetaan ymmärtää. Sen sijaan salailu ja brontosaurustelu on lyhytnäköisen edun mukaista, jos taustalla on jotain sellaista, mikä on törmäyskurssilla tämän ajan hengen, Zeitgeistin, kanssa. Ja aivan varmasti kaikkien ihmisten hyvinvoinnille on parempaa olla töissä paikassa, jossa kulisseja ja salailua ei tarvita. Sellaisessa urheilumaailmassa, jossa myös seksuaalivähemmistöön kuuluvalle nuorelle löytyy samaan vähemmistöön kuuluva esikuva.
Liiga, Iranin homot ja mediamanipulaatio
Maallisista asioista noustaan korkeampiin sfääreihin siinä kohtaa, kun tekstiin vedetään mukaan toisessa maaosassa sijaitsevan Iranin homoille langettavat kuolemantuomiot, Suomen lainsäädäntö 1970-luvulla (nyt on vuosi 2014) sekä kysellään salaliittoteoriauskovaisen tyyliin arvovaltaisin äänenpainoin: ”on kysyttävä, kuka mediamanipulaation on masinoinut ja miksi?” . En ihan oikeasti tiedä, uskooko kirjoittaja johonkin mediamanipulaatioon. Jos kysymys on vilpitön, suosittelen vastaamaan ”maailmanvalloitusta havittelevat reptiliaanit”.
Samalle tasolle luen näkemyksen siitä, että ”on onnistuttu roihauttamaan medialoimu, jolla yhtä kansanosaa savustetaan kuvitelluista koloistaan julistamaan seksuaalisuuttaan ’ummehtuneelle’ lätkä-Suomelle. Mielestäni media ei ole kovin aktiivisesti repinyt ketään kaapista. Keskustelu on pyörinyt pitkälti arvojen puolella. Ja jos media haluaisi ”savustaa kuvitelluista kolosta” homopelaajan, olisi huomattavasti tehokkaampaa käyttää paparazzi-tyyppistä ratkaisua, kuin vaivautua vuoden kestävään arvokeskusteluun. Enkä kyllä mitenkään ymmärrä tuota ilmaisua ”kuvitelluista koloistaan”, paitsi jos kyse ei ole bloggarin omista kuvitelmista. Sen sijaan lätkä-Suomen ummehtuneisuutta en laittaisi lainausmerkkeihin niin kauan, kunnes toisin todistetaan.
Homoikonit ja urheilubisnes
Koko 2000-luvun on ”urheilu ja homot” ollut aina vain kasvava aihe länsimaisessa mediassa ja kulttuurissa. Tähän vaikuttaa myös urheilun viihteistyminen ja kaupallistuminen: sateenkaari-eurot/dollarit/punnat ovat tavoittelemisen arvoisia, ja seksuaalivähemmistöt ovat ostovoimainen ja aktiivinen asiakasryhmä, jota ei pidä ylenkatsoa, vaan johon kannattaa panostaa. Tähän tulokseen tuli amerikkalainen Nielsen-tutkimusjätti.
Seksuaalivähemmistöjen lifestyle-lehtien kansissa on (vähäpukeisiakin) urheiluammattilaisia yhtä usein kuin vaikka laulajia tai näyttelijöitä. Osa heistä on oivaltanut, että ”homoikonin” status on isossa maailmassa myös taloudellisestikin kannattavaa.
Ja pitää muistaa sekin, että maailmalla urheilijat itse ottavat aiheen puheeksi. Esimerkiksi juuri em. homoikoni-statuksen saavuttanut ja siitä täysin sydämin nauttiva ruotsalainen NHL-maalivahti Henrik Lundqvist piti Sotshin olympialaisten alla ihan oma-aloitteisesti mediatilaisuuden, jossa kritisoi Venäjän homolakeja. Lundqvist oli timanttinen nimi myös silloin, kun käynnistettiin homofobian vastaista You Can Play -hankketta, jonka henkinen koti on NHL. Kesti muuten yli vuoden saada ensimmäinen suomalainen You Can Play -osallistuja, eikä sinivalkoinen kokonaismäärä taida olla vieläkään kuin tuo yksi. Lienee sanomattakin selvää, että Ruotsin NHL-tähdistä iso osa oli mukana jo alkuvaiheessa. You Can Playta on pidetty tarpeellisena Pohjois-Amerikassa, joka usein mielletään vanhoillseksi tai konservatiiviseksi alueeksi. Tämän on sanonut jopa konservatiivisena bisnesmiehenä pidetty NHL-komissaari Gary Bettman. Sen sijaan mordernina Pohjoismaana mielellään esiintyvä Suomi suhtautuu vastaaviin hankkeisiin penseästi.
Suomen urheilumediassa seksuaalivähemmistökysymys taas on ollut piilossa siksi, että toimittajat eivät ole sitä kysyneet. Tai ainakin tuo oli erään asiaa kommentoineen jääkiekkoilijan selitys näkymättömyydelle.
Urheilulehden arvostamani toimituspäällikkö Jari Kupila on kertonut, kuinka hän oivalsi miten tärkeä asia se on, että myös urheilussa puhutaan seksuaalivähemmistöjen asemasta. Urheilulehti onkin tuon oivalluksen jälkeen pitänyt huolta siitä, että aihetta ei ole lakaistu maton alle.
Suomi ei ole muusta maailmasta erillinen linnake. Meilläkin urheilumedia on alkanut kansainvälisen urheilumedian tavoin miettiä myös seksuaalivähemmistöjen asemaa urheilussa. Ja urheilu puolestaan ei ole mikään erillinen linnake, jolla on oikeus päättää mitkä yhteiskunnan säännöt sitä koskevat.
Eheytystä vai ei?
Kohta ”en ole alan ammattimies, mutta olen ollut mukana mm. suuntautumisensa kanssa kamppailevia ihmisiä jeesaavassa vapaaehtoistyössä” laittaa miettimään. Onko kyse ns. eheytyshoidoista? Siis näistä uskomus-/uskontohoidoista, jotka ovat tieteellisesti todettu tehottomiksi, mutta joilla on hyvinkin tehokkaasti tuhottu monen ihmisen mielenterveys. Jos kyseessä on ns. eheytyshoito, niin tieteen näkökulmasta siihen sopii bloggarin eri asiaan sanoma ”keittiöpsykologian ja pukukoppisosiologian sekaista ryönää". Mutta ainakin se on totta, että alan ammattimies ei ole kyseessä. Nimittäin alan ammattimies tai kovin moni muukaan tuskin puhuisi kenenkään seksuaalisesta suuntautumisesta ”valintana” tai ”taipumuksena”.
Ja jos jonkun mielestä seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat sellaisia, että ne jätetään ”kernaasti, terveen kainosti, kahden ihmisen väliseksi” , niin alan kyllä miettiä, että onkohan kirjoittaja oikeasti ollut kuulemassa joukkuelajien urheilijoiden puheita? Lisäksi on tainnut mennä sekaisin seksi sekä seksuaalinen suuntautuminen. Jälkimmäinen ei ole makuuhuoneasia. Havainnollistaen: vaimostaan puhuva mies kertoo omasta seksuaalisuudestaan (paitsi jos kyseessä on kulissiavioliitto). Ja käänteisesti: jos mies sanoo vaikkapa olleensa lomalla poikaystävänsä kanssa, niin siitäkin voi päätellä jotain. Eli aivan arkisiakin juttuja, joilla ei ole mitään tekemistä ruumiinaukkojen kanssa.
Kysymykseen ”miten ihmisyksilön makuuhuonedynamiikka kytkeytyy kiekkojoukkueen ryhmädynamiikkaan?” on helppo vastata. Jos kuka tahansa joutuu missä tahansa ammatissa salaamaan todellisen minänsä tai jopa pitämään kulisseja pystyssä, vie se energiaa. Joukkueen tehtävä on menestyä. Salailu tai kulissien pitäminen syö energiaa yhteisestä päämäärästä.
Liiga siunaa blogitekstin, mutta ei Taulua
SM-liigan vastaava tuottaja Juha Huhta vahvisti Ilta-Sanomille, että liiga allekirjoittaa Kaipiaisen tekstin. Olen seurannut urheilukulttuuria käytännössä koko 2000-luvun, pääasiassa ulkomaiden osalta. Väitän, että mikä tahansa jääkiekon länsimainen ammattilaissarja olisi jo ilmoittanut, että blogit edustavat kirjoittajiensa kantaa, eivätkä ole liigan virallinen kanta.
Mutta allekirjoittaminen on muutenkin liigalle poikkeuksellista, sillä se ei ole ollut halukas allekirjoittamaan monia muita asioita. Yksi tällainen asia on Tasavertaisen Urheilun Lupaus (Taulu). Vain pari viikkoa sitten liigahallituksen puheenjohtaja Vesa Puttonen nimittäin sanoi Yle Urheilulle, että ”SM-liigan hallitus kävi keskustelua siitä, osallistuuko se hankkeeseen [Taulu]. Se ei kuitenkaan lähde siihen mukaan, mutta kunnioittaa sen arvoja.”
Hämmentävintä Puttosen sanomisista oli kuitenkin kohta, jossa hän sanoi ”jos lähdemme yksittäisiin hankkeisiin, se on jonkinlainen valinta. Tämän Taulu-asian takana olemme kuitenkin ja korostamme sen arvoja”. Mitä tulee yksittäisiin hankkeisiin osallistumiseen, liiga on ollut erittäin aktiivinen Movember-kampanjan tukija. Siis sen saman Movemberin, jonka erikoisia rahakuvioita on ruodittu niin MTV3-kanavan tutkivan journalismin 45 minuuttia –ohjelmassa, kuin Ranneliike.netissäkin. Jälkimmäisessä lauseessa taas on outoa, että Taulu-asian takana ollaan ja sen arvoja korostetaan, mutta niin yksinkertaista asiaa kuin Lupauksen virallista antamista ei voi tehdä. Syitä voimme ja pitääkin vain arvailla.
Kaipiaisen nyt virallisestikin siunattua tai siis allekirjoitettua kirjoitusta voi pitää radikaalina temppuna. Taulun kolme kohtaa ovat taas ovat niin yksinkertaisia ja löyhästi muotoiltuja, että siitä ei voi vääntää mitään ristiriitaista. Lisäksi se on kertaluontoinen asia, johon ei ole pakko palata myöhemmin. Tietojeni mukaan muuten Veikkausliigan päätös allekirjoittaa Taulu syntyi kutakuinkin hetkessä. Liiga tarvitsi hallituksen kokouksen, jolla voitiin venkoilla ”ihan hyvä mutta nyt ei pysty” –vastaukseen.
Tikkasesta se alkoi
Noin vuosi sitten kirjoitin jääkiekkoilija Harri Tikkasen haastattelun juuri Ranneliikkeen urheiluosioon. Siitä lähti merkittävä keskustelu, joka jatkuu vieläkin. Nostan hattua Tikkaselle, joka teki jotain, mitä hänen ei olisi ollut pakko tehdä. Alkujaan nimittäin piti haastatella ruotsalaista NHL-pelaajaa, mutta erinäisten vaiheiden kautta saatiinkin haastateltavaksi Tikkanen, joka ei ole missään vaiheessa halunnut lopettaa keskustelua. Ei siitäkään huolimatta, että hän on varmasti saanut kuulla asiasta, vaikka ”virallisesti” ei olisikaan kuullut mitään.
Siitä pisteet Harri Tikkaselle, että hänellä oli selkärankaa tehdä aivan uusi avaus täysin vieraasta aiheesta, eikä hänellä ollut tarvetta mennä kenenkään selän taakse piiloon tai, kuten olen itse huomannut joidenkin liigatoimijoiden kanssa asioidessani, vaieta asiaa kuoliaaksi. Tikkasen jälkeen omalla nimellään ovat rakentavassa hengessä ja uskottavin sanavalinnoin kommentoineet myös jääkiekkoilijat Kim Hirschovits ja Ville Nieminen sekä KalPan valmentaja Pekka Virta. Samaan listaan voi lisätä myös ensimmäisen eurooppalaisen NHL-päävalmentajan, nykyään Itävallan jääkiekkoliitossa vaikuttavan Alpo "Ape" Suhosen, joka on muutenkin profiloitunut humanistina.
Keskustelu on nyt käynnissä, eikä sitä voi enää vaieta kuoliaaksi. Liiga voi päättää olla hiljaa, mutta keskustelu liigasta, arvoista, homoista, taloudesta ja lajin tulevaisuudesta jatkuu silti.
Miksi urheilubisneksen etiikasta ei saisi puhua?
Kaipiaisen tekstin keskiössä pyörii mielikuva SM-liigasta vain urheiluna. Kyseessä on kuitenkin urheiluviihde, jossa painotan jälkimmäistä sanaa. Liigasta ei voi pudota. Liigaan ei päästä pelaamalla, vaan tilinpäätöksen ja taseen kautta. SM-liiga on bisnestä. Bisnestä, joka perustuu siihen, että yleisö on siitä kiinnostunut. Yritystoimintaa (paitsi HPK, joka on yhdistysmuotoinen vielä pienen hetken), joka perustuu voiton tavoitteluun paitsi jäällä, myös tuloslaskelmassa. Miksi viihdebisneksen eettistä puolta ei saa ruotia? Taloudellisen kestävyyden ruotiminen kun ei ole vaikeaa: liiga joukkueineen on tehnyt jääkiekkobisneksellä yhteensä kymmenien miljoonien tappiot 2000-luvulla. Taloustilanne ei välttämättä ole terve, mutta toivottavasti arvotilanne ei ole yhtä tekohengitetty ja pinnalta koristeltu.
On täysin oikeutettua kysyä, mitä tällä on tekemistä jääkiekko-nimisen pelin ja ammatin kanssa? On myös täysin oikeutettua kysyä, että mikä oikeus jääkiekko-nimisellä, yleisöstä ja sen kiinnostuksesta elävällä liiketoiminnalla on väistellä ja venkoilla arvomaailmansa esiintuomisen kanssa? Ja muuten ammatin kanssa tällä on sen verran tekemistä, että ihmisten tasa-arvoinen kohtelu on asia, jota mm. ammattiyhdistysliike kai on tuossa muutaman sukupolven ajan yrittänyt vauhdittaa.
Bloggari sanoo suoraan, että urheilujournalismi voi olla ydinalueella pysytellessään tasokasta. Onko tämä viittaus siihen, että pitäisi puhua vain suorituksista ja niihin valmistautumisista? Jos mietitään liigaa ja liigaseuroja, niin ydinalueensa eli liiketoiminta urheilumallisen viihteen parissa veisi niitä koskevat mediajutut talous- tai viihde-, eikä urheilusivuille.
Jääkiekon SM-liiga on vielä toistaiseksi suurin urheiluviihdetoimija. Kun liiga puhuu, sen ääni jättää alleen monia muita urheilun ääniä. Esimerkiksi yli 200 000 korkeakouluopiskelijaa edustava Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) haastoi liigan ja liigajoukkueet allekirjoittamaan Taulun, mutta haaste vaiettiin kuoliaaksi. Suurimpana liiga näyttää esimerkkiä, halusi tai ei. Niin tuossakin asiassa.
Kuluttajan valinnat vaikuttavat
Blogiteksti lähtee olettamuksesta, että nyt on kyseessä jonkinlainen ajojahti ja itseriittoinen oman suvaitsevaisuuden korostaminen, jossa homourheilijat on unohdettu. Mutta lauseen ”kuohutellaan ilman, että asianosaisilta on kysytty mitään mission tarpeellisuudesta” voi nähdä toisessakin valossa, nimittäin bisneksen kautta. Ainakin minä kuluttajan ominaisuudessa pidän hyvinkin tarpeellisena, että minkälaista toimintaa tuen, jos ostan ottelulipun, seuratuotteen tai jonkin suuren sponsorin tuotteen.
Kuluttaja voi tehdä valintoja myös eettiseltä pohjalta. Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla vaikka Reilun Kaupan tuotteiden suosimisesta tai vaikkapa siitä, että välttää ostamasta sellaisen yrityksen tuotteita, joiden tuotantotapoja tai arvomaailmaa pitää epäeettisenä. Liigan arvomaailma on pitkään ollut täysi mysteeri. Nyt se on kuitenkin alkanut hahmottua.
Yksittäisenä kuluttajana oma ratkaisuni on ollut, että vältän liiga-nimisen tuotteen ostamista suoraan ja välillisesti (ts. pääsponsoreiden tuotteita). Vesa Puttonen sanoi Ylen haastattelussa, että "jääkiekkoseuran kannattaminen ei ole oikeus, vaan velvollisuus." Omatuntoni puolestaan sanoo, että nykytilanteessa liigan ja sen keskeisten sponsoreiden boikotoiminen on parempi vaihtoehto.
Lopuksi vielä: ”On työlästä löytää sen valppaampaa ja ovelampaa eläjää, kuin otsikonkiimainen toimittaja” , kirjoittaa Kaipiainen. Tämä pätenee bloggreihinkin.
Ossi Halme
kirjoittaja on toiminut Ranneliike.netin urheilutoimittajana. Tämä Näkökulma-kirjoitus edustaa vain kirjoittajansa henkilökohtaista näkemystä, eikä ainakaan tätä tekstiä ole tilattu.
Kaipiaisen blogiteksti liiga.fi -sivustolla
IS: Liiga allekirjoittaa blogin sanoman
Kommentti: Haluaako jääkiekon SM-liiga vain vaientaa kiusallisen homokeskustelun?