Erityisesti jotkut homomiehet ovat kokeneet jääneensä Setan unohtamaksi. Tämän lisäksi jotkut ovat hämmentyneitä seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvien ilmiöiden biologistaustaisuudesta vaikenemisesta.
Tärkeimmät asiat päällimmäisenä
Vuoden 2019 lopulla polttavin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskeva kysymys on eittämättä translainsäädännön uudistus. Nykytilanne on transsukupuolisille kestämätön, joten on täysin perusteltua käyttää eniten energiaa tähän.
Translainsäädännön uudistamiseen kuuluu juridisen sukupuolen määrittelemisen oikeuden siirtäminen yksilölle itselleen ja juridisen sukupuolen irrottaminen lääketieteellisistä transhoidoista. Tähän todennäköisesti syntyy tyydyttävä ratkaisu kuluvalla vaalikaudella, täysi-ikäisten osalta. Nuorten transsukupuolisten henkilöiden aseman suhteen lienee SDP:n, Keskustan, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n muodostamalle maan hallitukselle taivutettava vielä rautalankaa.
Tärkeisiin asioihin kuuluu myös kolmas juridinen sukupuolivaihtoehto. Sekä intersukupuoliset että muunsukupuoliset ovat väliinputoajia nykyisessä ehdottomassa kahden juridisen sukupuolen mallissa. Yhteiskunta ei kohtele heitä ihmisarvoisella tavalla, koska lainsäädäntö ei tunnusta binääriseen sukupuolimalliin mahtumattomia siten kuin pitäisi.
Vaikka kehitys on ollut ajoittaisesta hitaudesta huolimatta myönteistä, liittyy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja näiden ryhmien yhteiskunnalliseen asemaan yhä paljon muitakin huomiota kaipaavia yksityiskohtia, niin isoja kuin pieniäkin.
Identiteetit ja biologia
Setan julkituloissa näkyy jatkuvasti se, että biologiaa on suorastaan häivytetty identiteettien tieltä. Laajemmin hlbtiq-aktivismin mutta myös Setan piiristä on kritisoitu joidenkin sellaisten tutkimusten tekemistä ylipäätään, joissa on etsitty perinnöllisyyteen ja muihin biologisiin ilmiöihin liittyviä johdonmukaisuuksia seksuaalisuuden ja sukupuolen eri ulottuvuuksien ilmenemisessä. Tällaisen selvittämistä on esimerkiksi pidetty vanhentuneena - vaikka tietämys aihepiiristä on vasta pintapuolista.
Unohdetaan tai kieltäydytään hyväksymästä, että kaikki seksuaaliseen ja sukupuoliseen moninaisuuteen liittyvä perustuu lopulta biologiaan. Vaikka tähän aste-eroja sisältävään aihepiiriin liittyvä on vaikeasti tarkasti mitattavissa, on keskiarvoja ja suuria linjoja löydettävissä. Biologiaan liittyvän pohjan sivuuttaminen tai ylenkatsominen on omiaan hähmyistämään niitä asioita, joilla korjauksia lainsäädäntöön ja käytäntöihin olisi helpompi perustella.
Yksilölle käsitys itsestään on luonnollisesti tärkeä - siis identiteetti psykologisessa mielessä. Tuo käsitys on syntynyt vuorovaikutuksessa muiden kanssa, perustanaan yksilön omat ominaisuudet. Hyvinvoinnin kannalta parasta on se, että psykologisen identiteetin tarpeettomat ristiriidat ovat mahdollisimman vähäisiä. Sosiologinen identiteetti taas liittyy siihen, mihin viiteryhmään yksilö kokee kuuluvansa. Filosofinen käsitys identiteetistä puoletaan vastaa lähinnä yksilöä biologispohjaisine ominaisuuksineen.
Identiteetti käsitteenä on niin moniselitteinen, ettei sitä oikeastaan pitäisi pitää vähemmistöjen asemaa edistävän työn keskiössä. Olisi hedelmällisempää lähestyä asioita enemmän biologisten tosiasioiden kautta ja tehdä niitä ymmärrettävämmäksi. Asiaan liittyvien biologisten mekanismien yleistajuistaminen myös helpottaa oman identiteetin kanssa elämistä: se antaa yksilöille mahdollisuuksia ymmärtää, miksi on laisensa.
Identiteettiulottuvuuden liiallinen korostaminen biologian kustannuksella on suoranainen lapaansyöttö myrkylliselle identiteettipolitiikalle.
Eikö homoilla ole jo asiat kunnossa?
Suurella osalla varmasti onkin. Homoseksuaaliset suhteet eivät enää lähes puoleen vuosisataan ole olleet rangaistavia, seksuaalinen mielenkiinto samaa sukupuolta olevaa toista ihmistä kohtaan ei ole ollut sairaus sitten vuoden 1981, kaikenlainen syrjintä seksuaalivähemmistöön kuulumisen perusteella on ollut lailla kiellettyä jo sukupolven ajan ja vuodesta 2017 lähtien samaa sukupuolta olevat parit ovat voineet solmia avioliiton heteroparien lailla.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuulvuat kohtaavat yleisesti erilaista kokonaisen itsensä kyseenalaistamista. Erityisesti homoseksuaalisuuteen liittyy lisäksi suoranainen häpäisemisen kulttuuri. Homottelu on yhä yksi yleisimmistä pilkan muodoista. Sitä esiintyy leikkipihoilla, kouluissa, armeijassa ja jopa työelämässä, kelvottomuuden merkityksessä. Se kohdistuu poikiin tai miehiin, riippumatta siitä, onko kohde seksuaaliselta suuntautuneisuudeltaan homoseksuaali. Homoihin se kuitenkin sattuu pahiten - myös silloin, kun homottelu ei kohdistu henkilökohtaisesti itseen.
Erityisesti homoseksuaalisuus kantaa yhä erittäin raskasta historian taakkaa vankilatuomioiden, sairausleiman, aids-kriisin tapahtumien, uskontulkintojen ja ennakkoluulojen vuoksi. Yhä edelleen on poliitikkoja ja muita vaikuttajia, jotka osoittelevat homoseksuaalisuutta käyttäen viittauksia juuri edellä mainittuihin asioihin. Yhä edelleen on tahoja, joiden mielestä homoseksuaalisuus pitää ja voidaan “korjata”. Vastaava koskee toki muitakin hlbti-vähemmistöjä.
Yhä vielä on yksilöitä, joiden homokielteinen kasvuympäristö antaa hyvät eväät lähinnä itsesyrjinnälle. Samalla hlbti-valistus ja -tukipalvelut antavat kättä lähinnä niille, joilla on rohkeutta ja voimaa sitä kurottaa. Enemmän työtä olisi tarpeen tehdä parempaan tavoittavuuteen pyrkimiseksi.
