Perussuomalaiset-lehdessä uskotaan edelleen pääkaupunkiseudun ulkopuoliseen yhtenäiskulttuuriin

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • vaeltaja2006
  • 14
Kotikyläni maisemaa viime syksynä

Perussuomalainen-lehdessä 8-9/2014 Marko Hamilo pohtii, miten Helsingin Kalliossa puna-viher-liberaalit elävät kuplassa eivätkä ymmärrä tai suvaitse muun Suomen yhtenäiskulttuuria. Ihmiset ovat ympäröineet itsensä sekä arkielämässään että sosiaalisessa mediassa kaltaisillaan. Ei ymmäretä perussuomalaisia eikä muita arvokonservatiiveja.

Yhtä vahvalla asiantuntemuksella kuin Marko Hamilo haukkuu Kallion asukkaat, voisi Kalliota ja sen asukkaita kuvata toisellakin tavoin:

Melkein kaikki Kallion homot ja heterot ovat tulleet muualta. Suuri osa Kallion homoista ja lesboista on syntynyt tyypillisissä heteroperheissä muualla maassa, kehäväylien ulkopuolella. He tietävät täsmälleen, millaista on elää heteroperheessä, ja monen isällä on ollut jopa pyssy ja metsästyskortti. Nämä homot, lesbot ja transihmiset ovat kokeneet parhaaksi "paeta pois" omilta synnyinsijoiltaan, koska ilmapiiri on ollut tukahduttava. Tultiin mieluummin opiskelemaan Helsinkiin, kun ilmapiiri on suvaitsevampi. Vähitellen päädyttiin erilaisten opiskelija-asuntojen jälkeen asumaan vaikkapa Kallioon. Ei ole lainkaan ihme, että heidän kotiseudullaan on yhä satunnaisia jäänteitä jostain "perinteisestä" yhtenäiskulttuurista, josta toisella tavoin ajattelevat on painostettu pois.


Heteroperheissä eri puolilla Suomea syntyneiden homojen ja lesbojen kuva muusta Suomesta ei ole
kuin "myytti Impivaarasta". Useimmat ovat itse kokeneet, millaista siellä oli elää. Oli salattava oma
persoona ja kehiteltävä peitetarinoita omasta yksityisyydestä. Vasta viime aikoina ilmapiiri on alkanut vapautua.


Perussuomalainen-lehden jutussa käytetään termiä "tavallinen suomalainen". Sen vastakohtana on Kallion "kupla", joka voi milloin tahansa poksahtaa puhki. Se kupla ulottuu Kalliosta Käpylään saakka. Perussuomalaisten mukaan sillä alueella ei ymmärretä, että Suomessa vallitsee "enemmän tai vähemmän yhtenäiskulttuuri". Tähän voi ainostaan sanoa, että perussuomalaisten tarkoittamaa yhtenäiskulttuuria on vähemmän kuin he yrittävät uskotella. Perussuomalaiset elävät omassa kuplassaan. Se näkyi erityisen hyvin presidentinvaalien aikaan, kun katsotaan, miten Haavisto sai aikaan melkoisen tukijaliikehdinnän ympäri Suomea. Miljoona ihmistä kannatti Haavistoa, 1 800 000 Niinistöä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Perussuomalainen-lehden kirjoittaja oli tutustunut myös ranneliike.netin palstoihin. Suomen 15 homobaarista kolmasosa on kävelymatkan päässä Sörnäisten metroasemalta. Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo on Perussuomalaisen mukaan vahvasti leimautunut seksuaalivähemmistöjen asian ajajaksi.

Kalliolaisten syntilistalla on vielä se, että ollaan autottomia. Vain kolmannes omistaa auton. Sitä paitsi yli puolet suomalaisista asuu pientalossa - Kallion alueella ei juuri kukaan. No, aika moni meistä on maatalon tai pientilan poika tai tytär. Ja monen isovanhemmat vennamolaisia tai maalaisliittolaisia. Tupailloissakin on istuttu.

Perussuomalaistenkin olisi muistettava vielä yksi tilastototuus: suomalaista miljoona ihmistä elää sinkkuna, yhden ihmisen taloudessa. Suomalainen yhtenäiskulttuuri ei olekaan sitä, että on kristillinen perhe ja avioliitto, vaan ihmiset elävät elämänsä lukemattomin eri tavoin. Viime vuosina sitä asiaa on alettu paremmin ymmärtää, ja sinkkujen asiat ovat nousemassa politiikassa esiin. Myös tasa-arvoisen avioliiton kannatus on selkeästi noussut.

Marko Hamilon mukaan Kalliossa katsellaan karsaasti Hurstin ruoka- ja vaatejakelua Helsinginkadulla. Helsingin pride-kulkueessa pari viikkoa sitten pisti silmään se, että ns. "puna-musta" blokki oli kaikkein pisin. Se on niiden ihmisten joukko, jotka eivät ole erityisen innostuneita tavarasta, Jumalasta eikä konservatiivisista arvoista. Ainakin heillä riittää myötätuntoa myös vähäosaisia kohtaan.


- - - - -


Marko Hamilo on kirjoittanut ainakin Tiede-lehteen ja Helsingin Sanomiin tiedetoimittajana, ja jotkut ovat arvostelleet, että hän sekoittaa tieteen ja poliittiset, arvokonservatiiviset näkemyksensä. Tällä hetkellä hän ilmeisesti tunnustaa suoraan väriään ja on kirjoitellut Perusuomalaiset-lehteen.

Helsingin Sanomssa on tänään leikkimielinen testi: kuulutko Kallion kuplaan

http://www.hs.fi/kaupunki/Tee+testi+Kuulutko+Kallion+punavihre%C3%A4%C3%A4n+kuplaan+vai+t%C3%A4yt%C3%A4tk%C3%B6+muun+Suomen+kriteerit/a1404792304993

Marko hamilon artikkeli Perussuomalainen-lehdessä
Myös vihreiden Emma Kari on ottanut City-lehdessä kantaa Marko Hamilon kirjoitukseen
Samaa asiaa Helsingin Sanomissa ttänään

14 kommenttia

Perussuomalaisethan ovat tulleet tunnetuksi tieteellisestä katsannostaan yhteiskunnallisissa ja muissakin vastaavissa kysymyksissä! Sehän näkyy erityisen hyvin puheenjohtajan blogikirjoituksissa ja heidän lehtensä sisällössä.

Tiedetoimittajaksi itseään tituleeraava Marko Hamilo on liittynyt mukaan tähän arvokkaaseen ja kaikkitietävään seuraan. Siellä hän mitä ilmeisimmin on kaikkein parhaimmillaan.

Kommenttia muokattu: 09.07.2014 klo 19:26
Perussuomalainen-lehden kirjoittaja ei ilmeisesti ole tutustunut maantieteeseen, Sörnäinen ei ole Kalliota. Kävelymatkan, tai pimemminkin kivenheiton päässä sijaitsee vain yksi homoravintola. Heteroille suunnattuja hieromalaitoksia sen sijaan löytyy enemmän. Kävelymatka on sinänsä hauska termi meille autottomille "kalliolaisille". Miksi kulkea yksitysautolla, kun on mitä mainioimmat yhteydet joka puolelle?

Kallio ja sen lähialueet on mitä oivallisinta kaupunkikulttuuria. Alue ai ole millään lailla, kuin ehkä joissain mielikuvissa, homogeeninen. Boheemista maineestaan huolimatta Kallion seutu lienee edelleen pääosiltaan keskituloisen työväenluokan asumisalue. Alue on kyllä ollut nosteessa viimevuodet.