Pitääkö pyytää anteeksi?

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren
  • 5

Näyttelijänä, koomikkona, ohjaajana, käsikirjoittajana, tuottajana, toimittajana ja laulajana tunnettu Pirkka-Pekka Petelius, 66, tuli keväällä 2019 valituksi Vihreiden kansanedustajaksi. Vihreät ovat pyrkineet profiloitumaan esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksissä. Kenties tämäkin taustallaan Petelius pyysi julkisesti anteeksi saamelaisilta sitä, miten oli näitä aikanaan tekemässään sketsiviihteessä käsitellyt.

Monen mielestä Petelius teki oikein pyytäessään anteeksi.

Joidenkin mukaan hänen olisi pyydettävä anteeksi kaikilta muiltakin vähemmistöryhmiltä, joita tämä on käsitellyt vastaavalla tavalla. Romanien edustajien kanssa hän jo tarjoutui keskustelemaan. Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on mainittu anteeksipyynnön kohteena. Etenkin homomiehiin liittyvät stereotypiat ovat olleet viihteen raaka-aineena lukemattomia kertoja. 

Esillä on ollut myös näkemyksiä, joiden mukaan PPP:n ei olisi pitänyt pyytää anteeksi.

Esimerkiksi Peteliuksen kanssa yhdessä saamelaishahmot toteuttanut näyttelijä Aake Kalliala ja samaan aikaan muissa viihdeohjelmissa samoin erilaisia kansanryhmiä käsitellyt Heikki Kinnunen ovat molemmat todenneet, etteivät enää käsittelisi vähemmistöjä siten kuin aikanaan tekivät, mutta eivät näe syytä erityisesti pyytää anteeksi vuosikymmeniä sitten tekemiään sketsejä.

Eilispäivä tarjolla yhden napin takana

Aiemmin on käsitelty sitä, onko eräitä Pekka Puupää -jaksoja sopivaa enää esittää televisiossa tai pitää muuten esillä. Jokin aika sitten pienimuotoista kohua kansainvälisesti herätti Frendit-televisiosarjan tarkastelu vuosien jälkeen. Siinä nähtiin seksismiä, lihavien halventamista ja rasistismia.

Helposti unohtuu, että vanhat tekeleet ovat aina oman aikansa kuvia. Unohdetaan, että niitä sietäisi arvioida vain aikaansa peilaten.

Olemme vasta lyhyen aikaa olleet tilanteessa, jossa suuri osa aiemmin julkaistusta tai sanotusta on jatkuvasti verkossa kaikkien saatavilla. Vuosikymmeniä vanha television sketsiviihdekin on katsottavissa aivan yhtä hehkuvissa väreissä kuin juuri nyt julkaistavat vloggaajien tuotokset.

Vaikka tekninen kehitys onkin tuonut historian ihan uudella tavalla käsiimme, ei muinoin tehty näyttäydy kyseenalaisena ensimmäistä kertaa. Aiemminkin aikojen muuttuessa vääriä ajatuksia sisältäviä teoksia on haluttu koota röykkiöksi torille ja pistää kasa tuleen.

Mitä jos kyseenalaisia sketsejä ei olisikaan tehty?

Olisiko maailma nyt parempi, jos jälkikäteen tarkastellen kyseenalaisia sketsejä tai muita sittemmin asiattomiksi katsottuja asioita ei oltaisikaan koskaan tehty? Olisivatko muinoin velloneet stereotypiat vain haihtuneet, jos niitä ei olisi näin tuotu näkyvästi esiin?

Eikö kyse näissä kuitenkin ole aikansa peilistä? Historiasta. Tarinasta, jota on voitu kirjoittaa uuteen suuntaan, kun ilmiöt ovat tulleet esiin, osaksi arkea.

On suorastaan hyvä syy ajatella, että eräiden sketsihahmojen esilläolo itse asiassa stereotyyppisyyksistään huolimatta on arkipäiväistänyt asiaa: jouduttanut myönteistä kehitystä ja yhdenvertaisuutta.

Anteeksipyynnöt

Jos joku yksittäinen henkilö katsoo loukanneensa jotakuta yksilöä tai kansanryhmää, niin kaikin mokomin voi pyytää anteeksi. Yksilö voi toki myös antaa anteeksi - mutta kuka voisi antaa anteeksi koko kansanryhmän puolesta? Entä kuka voi vaatia jonkin kansanryhmän nimissä anteeksipyyntöä?

Entä valtiolliset ja instituutioiden suorittamat anteeksipyynnöt? Niitä voi pitää sanahelinänä. Ainoa oikea hyvitys on korjata toiminta ja tarvittaessa korvata kärsineille.

Anteeksipyyntöä olennaisempaa lienee opiksi ottaminen ja toiminnan muuttaminen kaikkia kunnioittavaksi.

5 kommenttia

Toki mielipiteitä ja kirjoituksia on monenlaisia. Seuraavia kohtia on vaikea ohittaa.

"On suorastaan hyvä syy ajatella, että eräiden sketsihahmojen esilläolo itse asiassa stereotyyppisyyksistään huolimatta on arkipäiväistänyt asiaa: jouduttanut myönteistä kehitystä ja yhdenvertaisuutta."

On kovin päälaellaan olevaa argumentaatiota, että enemmistön edustajan kannattaa esittää ahtaammassa asemassa olevan ryhmän jäsen esim. päihteiden väärinkäyttäjänä, koska tällainen kääntää yleisen mielipiteen kyseisen ryhmän puolelle. Kannattaa myös kiusata, koska siten muut oppilaat lähtevät puolustamaan kiusattua?

"Anteeksipyyntöä olennaisempaa lienee opiksi ottaminen ja toiminnan muuttaminen kaikkia kunnioittavaksi."

Itse asiassa anteeksipyyntö on edelleen tärkeä ele ihmisyhteisöissä. Joka ei ymmärrä ääneen esitetyn anteeksipyynnön ja ääneen esitetyn anteeksiannon merkitystä, voi miettiä, onko sosiaalistunut ihmiskunnassa vallitsevan keskimäärän mukaisesti. Anteeksipyynnön jälkeen on toki hyvä listata yhdessä keinot, joilla estää uudet virheet.
Kyse ei ollut kannanotosta kiusaamisen tai osoittelun puolesta.

Eikä kyse ole juuri näistä Peteliuksen anteeksi pyytämistä hahmoista, vaan yleisemmin vastaavalla tavalla käsitellyistä kansanryhmistä.

Enkä mitenkään kritisoi yksilön aidosta sydämestään esittämää anteeksipyyntöä - varsinkin jos tämä samalla selittää, miksi aiemmin ajatteli niin ja mikä sai sittemmin ajattelemaan näin.

Toki erityisen rehellistä on tarkastella toimintaansa sitten laajasti, kun jollekin tielle on lähtenyt.

***

Omalla kohdallani murrosikää eläessäni sketsiviihteessä seksuaalivähemmistöt (pääasiassa homomiehet) esitettin useimmiten feminiinisinä (ja joskus leikiteltiin muillakin stereotypioilla). Omaa orastavaa itsensä tiedostamista vasten se ei tuntunut erikoisen mukavalta, mutta häiritsevämpää olivat muutama silloin julkisuuteen hankkiutunut oikea homo ja aids-kriisi. Tuossa kohdassa Ilta-Sanomien oikeasti vahingollinen homopesä-paljastus oli jo parin vuosikymmenen takaista historiaa.

Lopulta viihteen homohahmot olivat aika hyväntahtoisen naureskelun kohteena, verrattuna yhä aika raadolliseen todellisuuteen. Minusta on aiheellista tarkastella tapahtunutta erilaisista näkökulmista. Yksi näistä näkökulmista on tarkastelu juuri omaa aikaansa vasten, jota tekniikan kehityksen voi huomata vaikeuttavan.