Hiv on ollut osa Suomen homoyhteisöä jo yli 30 vuotta. Ajan kulumisen ja lääkityksen kehittymisen myötä hivistä on tullut arkipäiväinen asia homoyhteisössä. Hiv-tartunnan saanut voi halutessaan kertoa avoimesti tartunnastaan, sekä vertais- että muuta tukea on aina saatavilla yhteisön sisällä. Seksikumppanina hiv-tartunnan saanut lääkityksellä oleva mies on erittäin haluttu – koska silloinhan pelkoa tartunnasta ei oikeastaan ole. Julkisuudessa eri-ikäiset ja erilaisista taustoista olevat homo- ja bimiehet ovat antaneet lukuisia haastatteluja, joissa he kertovat elämästään hivin kanssa. Homomiehet käyvät erityisen aktiivisesti hiv-testissä. Onko tilanne tällainen vuonna 2014?
Näinhän sen pitäisi olla vuonna 2014! Totuus on kuitenkin ikävä kyllä toisenlainen. Suomalaiset miehet, joilla on seksiä miesten kanssa, käyvät Länsi-Euroopan maista vähiten hiv-testissä, vain harvat hiv-positiiviset homomiehet uskaltavat kertoa avoimesti tartunnastaan ja etenkin seksitilanteissa moni kokee suoranaista syrjintää ja joutuu oikomaan väärää tietoa liittyen hiviin.
Täysin näin masentava tilanne ei kaikkien osalta kuitenkaan onneksi ole. Osa homoyhteisön miehistä tukee hiv-tartunnan saaneita ja muutamia rohkeita hiv-tartunnan saaneita on nähty julkisuudessakin. Hiv ei kuitenkaan ole arkipäiväistynyt homoyhteisössä, eikä asiallisesta suhtautumisesta hiviin ja hiv-tartunnan saaneisiin ole tullut Suomen homoyhteisössä vallitsevaa trendiä.
Miksi hivistä on niin vaikea puhua ja miksi hiv-tartunnan saaneita syrjitään homoyhteisössä? Yksi keskeinen syy on, että yhteiskunnassamme homoseksuaalisuutta pidetään monesti vähempiarvoisena kuin heteroseksuaalisuutta. Kun homoseksuaalisuus nähdään negatiivisena asiana, ei siihen haluta liittää enää toista negatiivisesti leimattua asiaa - näin muodostuu kieltämisen ja vaikenemisen kulttuuri sekä homoyhteisöön että laajemminkin yhteiskuntaan. Syitä voidaan hakea myös suomalaisesta asenneilmapiiristä ja lainsäädännöstä koskien homoseksuaalisuutta, näissähän Suomessa on tunnetusti tultu jälkijunassa moniin länsimaihin verrattuna. Myös hiviin liittyvien oikeudenkäyntien määrä tuomioistuimissa ja niiden saama suhteeton kielteinen julkisuus ovat omiaan lisäämään stigmaa. Oman mausteensa soppaan tuovat myös suomalaisten vähäpuheisuus, homoyhteisön pieni koko ja kohdennettuun hiv-työhön käytetyt riittämättömät resurssit.
Mitkä seikat sitten parantaisivat tilannetta? Tasavertaiset oikeudet tukevat vähemmistöön kuuluvien omanarvontuntoa, mikä johtaa asioista huolehtimiseen ja kiinnostukseen omasta terveydestä sekä yhteisön hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Nuorille tulisi tarjota tietoa hivistä, sen tartuntatavoista miesten välisessä seksissä ja etenkin siitä, miten tartunnan riskiä voidaan tehokkaasti pienentää. Oikeuskäytännöt ovat toivottavasti pikkuhiljaa muuttumassa, mutta paljon on vielä tehtävää. Miehille, joilla on seksiä miesten kanssa, tarvitaan myös kohdennettuja seksuaaliterveyteen liittyviä palveluita sekä kohdennettuja kampanjoita, jotka tuovat hivin näkyväksi homoyhteisössä.
Positiiviset ry ja Hiv-tukikeskuksen Miesten kesken turvallisesti –työ aloittavat yhteiskampanjan vuonna 2015, jolla pyritään parantamaan hiv-positiivisten homomiesten asemaa homoyhteisössä.
Kirjoittajat: Teppo Heikkinen ja Jenny Tigerstedt, Miesten kesken turvallisesti –työ, Hiv-tukikeskus