Onko sopivan keskustelun rajoja viisasta piirrellä leivättömän pöydän ääressä, vai olisiko parempi koetella käsitysten kestävyyttä toisin?
Sanomattakin lienee selvää, että väkivallalla uhkaamista tai väkivaltaan lietsomista ei pidä eikä saa sietää. Tällaista toimintaa tarkastellaan kuitenkin ensisjaisesti muiden lakien valossa kuin sananvapautta säätelevien pykälien. Mutta miten on muun laita? Missä menee raja? Mitä saa sanoa - ja toisinaan myös kuka saa sanoa? Pitääkö sallia puheenvuoroja, joista puheen kohteena olevat voivat kokea tulleensa loukatuiksi tai häväistyksi? Entä miten on epätoden ja jopa sellaiseksi erityisesti todistetun tiedon levittäminen? Jopa valheiden levittäminen?
Suomessa oikeus ilmaista itseään julkisesti on varsin laaja, mutta toisaalta on myös itsesensuurin historiaa. Yksilön suoja puolestaan on hyvin vahva, mutta joidenkin näkemysten mukaan kansanryhmän ei tarpeeksi vahva. Keskustelu sananvapaudesta on vellonut... aina. Sananvapauteen kuuluu myös vastuu, niin moraalinen kuin oikeudellinekin. Vastuutakin koskeva keskustelu on vellonut... aina. Aiheen historia on oma tarinansa.
Täkäläinen käsitys sananvapaudesta tarkoittaa etenkin ennakkosensuurin olemattomuutta - oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kenen hyvänsä olisi annettava oma viestintäkanavansa toisen hyödynnettäväksi, vaan lähinnä oikeutta perustaa oma viestintäkanavansa. Tietyn aseman hankkineita viestintäkanava-alustoja taas on perusteltua kohdella juridisesti ilman ja veden lailla: nautintaoikeus kuuluu yhtäläisesti kaikille.
Vastuuta sanotusta sananvapaus ei luonnollisestikaan poista - ei juridista eikä moraalista. Vielä vähemmän sananvapaus suo ilmaistulle jonkinlaista suojaa rankaltakaan kritiikiltä.
Nykyvellontaan kuuluu myös löyhästi määritellyn vihapuheen käsite. Toisinaan sen rajoja on pyritty ja pyritään etsimään oikeudessa. On myös esitetty näkemyksiä siitä, että väärän tiedon julkisen esittämisen pitäisi olla suorastaan rangaistavaa - ongelma kuitenkin on siinä, että oikeaksi olettamamme ei ole välttämättä tähtiin kirjoitettua: vaikkapa jokin uusi tieteellinen löydös voi muuttaa tulkinnan vastakkaiseksi. Lisäksi eräiden asiantuntija-ammattien nimissä annettuihin lausuntoihin puututaan tarvittaessa ammattikunnan sisältä.
Avoin keskustelu voi tilapäisesti normalisoida ikävältä tuntuvaa tapaa käsitellä jotain asiaa. Tällaisesta “kaltevan pinnan” mekanismin toimimisesta on tehty havaintojakin. Yhtäläisesti esiin nousevat kuitenkin perustellut vastahuomiot. Itse kiistelty asiakin arkipäiväistyy ajan myötä. Kenen etu lopulta on työntää ei-toivottu keskustelu vellomaan marginaaliin, jolloin siihen on hankalampi puuttua, mutta joka yhtä kaikki kylvää myrkkyä vaikutuspiirissään?
Homoseksuaalisuuden normalisoitumisprosessi on yksi asioista, joka on tullut värikkäiden vaiheiden myötä jokseenkin loppuunkalutuksi.
Kun kaikki ovat saaneet sanoa sanottavansa, on lopulta jäljellä kriittisimmänkin tarkastelun kestävä käsitys. Riittävä enemmistö ymmärtää ilmiön olemuksen. Kestävillä perusteluilla liikkellä olevan ei pitäisi olla huolissaan siitä, etteikö oikeus kerran voittaisi. Jos saa keinotekoisesti vain vaiennettua ikävän puolen keskustelusta, jää voitto pahimmillaan Pyrrhoksen voitoksi.
Kestävää muutosta toivovan olettaisi uskovan määrätietoiseen valistamiseen ja todennettujen tosiasioiden voimaan eikä lähtevän hakemaan sallitun ja ei sallitun keskustelun rajaa rikosprosessin kautta ja oikeuteen, perusteena jollekin mahdollisesti koituva mielipaha.
6 kommenttia
Havainnoija
5.11.2019 19:56
”eikä lähtevän hakemaan sallitun ja ei sallitun keskustelun rajaa rikosprosessin kautta ja oikeuteen, perusteena jollekin mahdollisesti koituva mielipaha.”
Hieman epäselväksi jäi, mitä smo tarkoitti, mutta sen verran tiedoksi, että esitutkintaa ei käynnistetä sen perusteella, että joku tai jotkut ovat pahoittaneet mielensä. Esimerkiksi Räsäsen tapauksessa valtakunnansyyttäjä päätti käynnistää esitutkinnan, koska oli syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. Tässä tapauksessa on kyse siis sen tutkimisesta, onko Päivi Räsänen syyllistynyt rikoslaissa mainittuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Tutkinnan perusteena ei siis ole ”jollekin mahdollisesti koituva mielipaha”.
smo
5.11.2019 20:57
Tarkoitti yleisellä tasolla herättää ajatuksia, jos haluna on pyrkiä kestävällä tavalla viemään yhdenvertaisuutta eteenpäin.
human
6.11.2019 01:08
Ehkä smo muisteli sitä, miten 1800-luvun lopulle asti Suomessa kristinuskomukseen uskottelevat olivat niin mielipahastujia uskomuksensa kyseenlaistamisesta ja arvostelusta että olivat säädättäneet siitä kuolemantuomion.
Sekä miten sitten senkin jälkeen oli vielä "kaikkivaltias"-uskomuksen mielensäpahoittaja-harrastajilla ns. jumalanpilkkalaki, joka taidettiin vasta 1990-luvulla poistaa.
Tai saattoi ehkä ajatella Venäjän krisittyjen muutama vuosi sitten säädättämää "uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta" tuomiolakia.
Vai olisikohan smo sittenkin ollut hlbtiq-ihmisten puolella, äärimmäsien hlbtiq-vastaisia harkkänahka-uskomuksia vastaan - mene ja tiedä.
smo
6.11.2019 05:35
Noissa ajoissa varmasti olisikin paljonkin muisteltavaa, sekä hyvää että pahaa. En kuitenkaan elänyt vielä tuolloin. Synnyin vasta hieman sen jälkeen, kun Suomessa samaa sukupuolta olevien väliset suhteet oli dekriminalisoitu. Tuossa yhteydessä säädetty kehtotuskielto on läheisempää sukua sille suuntukkimismentaliteetille, mitä ohuesti kritisoin.
Lähden siitä, että erilaisista näkemyksistä ja pyrkimyksistä pitäisi voida puhua jokseenkin avoimesti. Kaikenlaisten käsitysten haastamisen pitäisi olla mahdollisimman vähän suitsittua, ja antaa esitettyjen tosiasioiden johdattaa punnittuun ratkaisuun. Jos uskonrauhan rikkomista koskevaa lakia olisikin syytä jonkin verran jiirailla, ei siitä pitäisi ainakaan ottaa mallia muihin käytäntöihin. Tähän taas liittyen en pidä "samalla mitalla takaisin antamista" kovin älykkäänä touhuna.
human
6.11.2019 23:50
Sananvapaudet, rajat ja vastuut pitäisi olla yhtäläiset kaikille, eikä uskotella muuta, eikä missään nimessä mitään vain uskomuksiin perustuvia erivapauksia ja erivastuuttomuuksia.
Suomessa pitäisi toteuttaa maan perustuslain tahtotilaa uskontojen suhteen, eli perustuslaissa säädettyä oikeutta harjoittaa uskontoja, liittyä uskontoihin ja erota, vapautua uskonnoista - mutta ennen kaikkea perustulaissa sovittua, säädettyä uskonnoistavapautta, eli ettei kenelläkään ole velvollisuutta osallistua uskontojen harjoittamiseen.
Sananvapaus, rajat ja vastuu on oltava uskonnoillakin, etenkin jos on ollut jo liki pari tuhatta vuotta aikaa tervehenkistyä äärettömistä jopa uskomuksellisista sananvapauksista, vain muille muttei uskonnolle rajojen asettamisista ja uskonnon itse edesvastuun pakoilusta.
Maassa on syytä olla yksi ja sama laki kaikille ja uskonnoistavapauden kunnioitus, niin eduskunnassa, kuin kouluissa ja kaikessa yhteisessä elämässä.
jumalanpalvelukset vain häpäisevät kaikille yhteisiä valtiopäivien avajaisia, kaikille yhteisiä kevätjuhlia jne.
Lääkärit uskotelkoot vaikka mihin, mutta älkööt ottako niitä todeksi kenellekään muille työssään lääkäreinä tai kansanedustajina, joissa vain todellisuus on kaiken a ja o.
smo
7.11.2019 05:44
Lääkäreiden toiminnan kohdalla katson, että tutkimuksen ja hoitojen menetelmät on pidettävä tiukasti tieteellisesesti hyväksyttyinä. Lääkärin arvovallalla ilmaistuihin asioihin pitäisi ammattikunnalla olla velvollisuus puuttua, jos joku lipsuu.
Kansanedustaja taas edustaa äänestäjiään, uskotteluineen ja muineen.