Uusi vanha harrastus

Perjantaina kirjamessuilla päätin hetken mielijohteesta aloittaa harrastuksen, jota ovat harrastaneet vähintään tuhannet suomalaiset ennen minua: Kansanvalistusseuran kalentereiden (ilm. 1882-1957) keräämisen. Erään antikvariaatin pöydältä poimin ensin vuoden 1942 kalenterin. Mm. Helvi Hämäläinen kertoo muistelmissaan keränneensä näitä. Sitten otin kuitenkin vuoden 1939, 10€. Kotona huomasin hauskan sattuman: kalenterin sisälehdellä on Ex libris Sipi Siintola. Tuttu nimi, mutta mistä kummasta tiedän tämän ihmisen? G antoi oitis vastauksen: Kampuksella, jossa olen opiskellut ja olen nyt taas töissä, on Sipi Siintolan sali. Oman silloisen laitokseni iso luentosali, jossa olen haukotellut lukemattomilla luennoilla ja hikoillut tenteissä. Kuka oli kunnianarvoisa Sipi Siintola:

Siintola, S i p i Edvard, apteekkari. -* Porin mlk. 9. IV. 1885 † 16. II. 1953, maisteri, proviisori, Helsingin yliopiston kemian lait. laboraattori, lääkintöhall. jäsen ja asessori, Turun 5. apt. omistaja, Turun yliopiston kemian laborat. assist., Helsingin yliopiston käytännöll. farmas. opettaja. jne...

Viivähdin kirjamessuilla viitisen tuntia perjantaina; siitä mitä ehdin kuulla ja nähdä teki suurimman vaikutuksen Eira Mollberg, joka haastattelussa muisteli isäänsä. Olisin ostanut hänen muistelmateoksensa ja saanut ehkä signeerauksenkin, mutta hukkasin tiedon siitä, minkä kustantamon osastolla hän on, kunnes oli liian myöhäistä.
Tiina Lundan oli haastattelussa aika väritön ja tavanomainen; ehkä odotin liikaa hänen persoonastaan edesmenneen miehensä vuoksi.

Kirjamessujen tungoksessa oli turvallista ja kotoisaa.
Koko hallissa leijui herkullinen tuoksu, sillä eräässä kahvilassa oli lämpimiä pekaanipähkinäviinereitä.
Ranskan kulttuurikeskuksen kojussa istuvalta somalta kiharapäältä tuli kovasti silmää, se lämmitti mieltä.

Viikonloppuna Villalla saimme valmiiksi M:n vanhempien antaman lipaston pintakunnostuksen. M maalasi sen ensin kolmeen kertaan valkoiseksi (se oli ollut vuosikymmeniä maalattu rumalla punaruskealla). Nyt lopuksi tuhosimme maalipinnan hiekkapaperilla ja teräsvillalla eli patinoimme. Mitä enemmän raaputimme, sitä paremmalta lipasto alkoi näyttää! Toinen pikkuovi puuttuu vielä, sillä se lohkesi höylätessä ja on liimauksessa, samoin puuttuvat vetimet. Olemme hyvin ylpeitä lopputuloksesta, sillä tämä on tasan ensimmäinen koskaan kunnostamamme kaluste.