• Druusi

sairaanhoitajaparat

VAROITUS: Seuraava blogaus sisältää sanoja "TEHY ry", "hallitus", sekä "joukkoirtisanoutumiset". :D Sanottuani tämän, asiaan:

Osallistun suhteellisen harvoin mihinkään kantaaottavaan keskusteluun - paitsi silloin, kun koen siitä olevan jotain konkreettista hyötyä asianosaisille. Jos näen suoraan, ettei vastapuolta kiinnosta muu ajattelumaailma kuin omansa, jätän asian suosiolla pois mielestäni.

Hesarin keskustelupalstat ovat asia erikseen. Siellä, varsinkin nyt TEHY ry vs. kaikki muut -keskustelujen ollessa käynnissä olen vaihteeksi avannut sanaista arkkuani. Moni, mukaanlukien minä (aina tietyissä tilanteissa) osallistuu keskusteluun tunnepohjaisesti.
Palloa/pommia heitellään vuoronperään hallituksen ja tehyn väelle, syyttelyä lentää besservissereitten taholta suuntaan ja toiseen - ja aina otetaan puheeksi keskoset ja kuinka tehyläiset ovat oikeastaan aika julmia ihmisiä, jotka eivät välitä mistään muusta kuin rahasta.

Olen muuten tehyläinen. Nimellisesti. Pääasiallinen liittoni tällä hetkellä on slsy ry. Osasyy tähän on, ettei aikaisempinakaan vuosina ole oikeasti oltu sitä mieltä, että sairaanhoitaja tekee (myös rahallisesti) arvostettua työtä.
Onhan se totta, mistä olemme kaveripiirissänikin keskustelleet - sairaanhoito on kutsumusammatti.
Ei ole niinkään kauaa, kun silloisessa Helsingin sairaanhoito-opistossa oli vielä kaksi ylintä kerrosta yhdestä siivestä asuntolana. Täällä tätä kutsumustyötä varten opiskelevat nuoret, naimattomat neitoset asustivat ja opiskelivat tulevaan ammattiinsa.
Ajat ovat valitettavasti tästä muuttuneet - minä olen siitä yksi esimerkki. Nykyisin myös miehet hakeutuvat tälle kunnianarvoisalle ja empaattiselle alalle.
Valitettavan usein vain toiset ammatit alkavat ennemmin ja myöhemmin houkutella toisille teille, koska *tadaa!* palkkaus on parempi.

Minusta hallituksen veto puuhata verhojen takana hätätilalakia, jolla saataisiin turvattua hoito esim. keskosten parissa (huomatkaa, itsekin vedin keskosten hoidon mukaan!), sekä päivystyspoliklinikoilla, on perin ovela. Tällä lailla päästään tilanteeseen, joka olisi tavallisessa terveydenhoitoalan lakossa; henkeä ylläpitävät toimet on pidettävä toiminnassa. Ja kun tämä toteutuu, ei TEHY:n lakolla olekaan enää mitään virkaa. Se ei Arkadianmäkeä kosketa, jos Aune Mäkynen jossain Viherpeipon hoivakodin osastolla A 177 olekaan töissä vaan lakkoavustuksen varoin kotosalla.
Jos lääkäritkin saivat lakkoilla 5 kuukautta ennen sovintoa, ei sairaanhoitajan palkalla ole mitään mahdollisuutta nousta. Ja se on väärin.
Sekin on väärin, että Suomi kouluttaa monilla miljoonilla euroilla meidän kaikkien verovaroista sairaanhoitajia, jotka katoavat ulkomaille töihin.

Yleisesti ottaen, maailma ei ole reilu.
Ei edes siinä vaiheessa, kun minun työmoraaliani vastaan (vaikkakin todella epäsuorasti) hyökätään sanomalla, että koska kannatan tehyn toimenpiteitä, en välitä jostain keskosesta, tai ensiapuun kuolevasta vanhuksesta.

Mutta tästä sydämeltäni vieritetystä kivestä huolimatta, oikein kivaa päivää kaikille! Tasapuolisesti! :)

EDIT (klo 22.00)
Jatkoin Hesarin keskustelupalstan lukemista. Se lienee virhe. Jos on uskomista yhden nimimerkin kirjoitukseen (joka ainakin minun mielestäni menee hyvän maun tuolle puolelle kirkkaasti kuin laiton lyönti pesäpallossa), niin kaduilla ei tällainen sairaanhoitajapoika uskalla enää kohta kävellä.

---

And thus I quote:
Ahaa
Järjen ääni | 6.11.2007 16:33

Kertokaa ihmeessä, missä niitä tempauksia järjestetään?
Meitä on kymmeniä tuhansia, jotka ovat eri mieltä kuin te.
En suosittele teatteria yleisellä paikalla. Siinä voi käydä hassusti ja homma voi karata ihan oikeasti käsistä. Olette lietsoneet ihmisiin lapsia ja sairaita uhkaamalla sellaisen vihan, että teinä pitäisin hyvin matalaa profiilia.
Tämä ei ole uhkaus, vaan varoitus siitä, mitä saattaa tapahtua, jos ette nyt ymmärrä mitä olette tehneet ja pysy housuissanne.

---

Good Gods, tähänkö ollaan menossa?

2 kommenttia

martin

7.11.2007 03:05

Täysi tukeni Tehyläisille! Eivät kaikki ole vihaa täynnä tehyläisiä kohtaan, vaan PÄINVASTOIN tukemassa heitä!

sleepygay

7.11.2007 20:19

Tuen kyllä itsekin Tehyläisiä ihan 100 %. Minusta on suoraan sanottuna törkeää se hätälakisuunnittelu. Jos palkka on perseestä, mielestäni pitää olla oikeus lakkoilla paremman puolesta. Varsinkin kun katsoo, mitä palkkoja joillain muilla aloilla on.

Minusta parasta olisi, jos sairaanhoitajien palkkoja nostettaisi tuntuvasti ja lisättäisi hieman henkilökuntaa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa yms. Monet sairaanhoitajatuttavani ovat sanoneet, että välillä työtaakka on niin kamala, kun henkilökuntaa ei ole tarpeeksi. Toisaalta: eipä sitä henkilökuntaa saa kovin helposti, jos palkka on pohjalukemissa.

Minusta on ihan uskomatonta, että halutaan kouluttaa sairaanhoitajia ulkomaille. Jos nostettaisi palkkoja, ehkä niitä hoitajia riittäisi myös vähän syrjäisemmillekin alueille.