• Druusi

Raskasta ja rakasta on elämä

Eilinen oli ehdottomasti yksi tähänastisen elämäni raskaimpia päiviä. Olin saattamassa viimeistä isoisääni tämän viimeisellä matkallaan.
"Niin kuin äitini aina sanoi; lähdön hetki ei saa olla vaikea" oli asia, jota vaarini muisti toistella aina silloin tällöin - ja toivottavasti se ei hänelle ollutkaan.

Kävin myös eilen vaarin kodissa ja siellä oli jollain eri tavalla rauhallista, kuin ennen. Tavarat ja asiat olivat samoilla paikoillaan kuin aina ennenkin, mutta silti jotenkin eri tavalla. Pieni astraaliminäni (hehe) ei enää tuntenut siellä sitä samaa, joka muutama kesä sitten aiheutti harmaita hiuksia siirtelemällä laseja tyhjässä asunnossa ja joka herätti vaarini keskellä yötä ottamaan nitroa. Mummiani. :)

Muistan varsin hyvin kun muutama vuosi sitten, ennen Englantiin muuttoani, asuin vaarin luona. Kesällä hän ja isäni olivat mökillä ja minä talonvahtina työni takia. Sen lasinliikutteluyön jälkeen soitin aamusta isälleni, että "nyt on kuule jotain taas, mitä et ikinä usko" ja kerroin tapahtumasta. :) Hän soitti hetkeä myöhemmin takaisin - oli kertonut asiasta vaarille - ja vaari oli vain todennut "no, ei siellä muut siirtele asioita oikeille paikoille kuin mummi, kyllä Kallen pitäisi se tietää." :)

Ja eilinen ilma sitten. Lumituisku tuli vaakasuorassa ja kovalla voimalla, kun seistiin haudalla. Onko ihme? Vaarini oli ulkoilmaihminen ja juuri tuollaisessa säässä hän oli aivan omassa elementissään. Ihmettelinkin monta kertaa pienempänä, vaarini hakiessa minut koulusta "mummilaan iltapäivähoitoon", että miksi meidän on pakko kävellä kauemmalta pysäkiltä, vaikka lähemmäs pääsee. Nyt ymmärrän. :) Ja rakastan itsekin lumimyrskyjä. :)

Tänään sää on seesteisempi ja muutamaa astetta kylmempi. Minä? Lähden saattamaan äitini tätiä haudan lepoon. Missä vaiheessa sukulaiseni tulivat vanhoiksi?

1 kommentti

martin

27.1.2007 12:43

Rakkaus on suurta, se hyväilee ja koskee. Ja hohtaa.