En tiedä, onko klo 1.55 paras aika blogaamiselle. Tuskin kukaan tietää.
Onko parempi tietää, kuin olla tietämättä?
Tiedättekö sellaiset tunteet, kuin vilaus mennyttä kulkisi ohitse tai kohtaisi sinut jossain vaiheessa. Sitä on todella vaikea selittää. (Ja jos joku lukee tätä ja arvaa mitä koetan selittää, koeta ymmärtää.)
Eräässä roolipelissä (Mage: the Ascension) puhutaan resonanssista, joka on vaikeasti ymmärrettävä konsepti. Mutta sen tajuaa, kun miettii tätä maailmaa.
Astut huoneeseen, missä on juuri tapeltu. Vaikka et ole kuullut sananvaihtoa, tunnelman aistii välittömästi. Tätä ajan takaa. Meistä jää resonanssi vähäksi aikaa jäljelle.
Ja minua inhottaa lukea resonansseja. Ne ovat kuin aaveet; en halua nähdä niitäkään.
Miksi ihmiset edelleen katsovat minuun, kuin olisin joku High and Mighty ja minun sanani olisi sellainen, joka voi poistaa tapahtuneita ja tehdä maailmasta paremman paikan.
Healer, heal thyself!
Olisikin se niin helppoa.
Goddess, grant me sleep.
Huomenna se alkaa: "nainen hoitotyön asiakkaana". Ja Elämämme miesten korjaus. Pitkä tauko, nyt on aika jatkaa. Jännittää?
2 kommenttia
inshallah
8.9.2007 21:56
Ikävä asia, mutta täysin totta. Mikähän on ilmiön takana. Että aistii ilmapiirin.
tellus
15.9.2007 11:17
Mä uskon että jokainen tila pitää sisällään jotakin mitä ei näe, vaikka kuinka uusi. Tunnun, muiston, ajatuksen. Samalla tavoin kuin jokainen ihminen näkyy muille tavalla, jota itse ei näe. Vaikka katsoo peiliin niin siihen lähelle ne silmät vaan kantaa.
Aistit on vielä tutkimattomat, vaikka palasia selittämättömästä on jokapuolella.