Taannoin törmäsin kommenttiin, johon en olisi kuvitellut törmääväni - ja vielä työelämässä.
"Jos me välittäisimme kaikista teistä 1150 työntekijästämme, niin emme olisi johtava tämän alan yhtiö", totesi pomoani suurempi pomo kollegalleni.
Tottahan se työnantajani kanssa on, että meistä ei välitetä. Sen on viimeisen kymmenen kuukauden aikana saanut todeta vaikka minkämoisella tavalla, mutta tähän asti se on ollut ennemminkin hiljaista tajuamista, kuin suoraan naamalle asian heittämistä. Ja se osasi kyllä tuntua pahalta.
Ei siis liene ihme, että lähes päivittäin mietin irtisanoutumista. Mutta sitäkään ei viitsisi tehdä ilman, että on jotain muuta työtä tiedossa. Vai?
